Wilhelm Gustloff ja Dresden 1945 – petturit mukana massamurhissa

Sionistien rautakoron alla kuolevan Euroopan ja muun maailman Auschwitz-päivänä 27.1. tekee mieli aina kirjoittaa jotain. Edellisistä bloggauksista on selvinnyt pettureiden toiminta Wehrmachtin sisällä ja että se jatkui sodan loppuun asti. Jo kauan sitten olen lukenut ihmeellisistä radioviesteistä, jotka houkuttelivat matkustajalaiva “Wilhelm Gustloffin” ansaan ja edesauttoivat upotusta. Samoin siitä, kuinka Dresdenin pommituksissa selvästi petollinen toiminta esti yöhävittäjiä ahdistelemasta pommittajia. Kyseessä ovat Friedrich Georgin artikkelit teoksessa Der Grosse Wendig 3 (ss. 639-643: “Wer lockte “Wilhelm Gustloff in die Falle?” / ss. 616-621: “Dresden: Verrat im Spiel?), jotka ovat lähteenä. Nyt näen koko ajan selvemmin sen, mistä on kysymys. Julkaisen tämän kirjoituksen jo tänään, vaikka Wilhelm Gustloffin upotuksen 30.1.1945 vuosipäivä on vasta maanantaina.

30.1.1945 upotti neuvostoliittolainen sukellusvene S-13 kolmella torpedolla täynnä pakolaisia ja haavoittuneita olleen matkustajalaiva “Wilhelm Gustloffin”. 9343 ihmistä hukkui, joukossa yli 5000 lasta. Ennen sotaa 25 480 bruttotonnin alus oli ollut Kraft durch Freude -järjestön lippulaiva. Sairaalalaivana sodan alussa toimittuaan se palveli sukellusvenedivisioonan asuntolaivana Gotenhafen-Oxhöftissä. Koska Helan tukikohta aiottiin siirtää länteen, oli myös Wilhelm Gustloffin määrä lähteä. Tarkoitus oli alun perin viedä sukellusvenedivisioonan henkilökuntaa ja tiettyjä sodanjohdon luvan saaneita NSDAP-henkilöitä. Mukaan tuli kuitenkin useita tuhansia pakolaisia, joilla koko laiva ylikuormitettiin. Olisiko tämän merenkulun suurimman katastrofin voinut estää?

Helan satamassa oli käytettävissä kuljetuksen suojaamiseksi merivoimien 9. varmistusdivisioona. 25.1. oli Pillaun 1. sukellusvenedivisioonan siirto länteen sujunut hyvin 9. divisioonan suojeluksessa. Kun korvettikapteeni Leonhardt 9. divisioonasta huomasi, että Wilhelm Gustloff oli lähtöpuuhissa, hän yritti epätoivoisesti estää lähtöä, sillä vasta kahden päivän päästä hän olisi pystynyt järjestämään riittävän suojauksen saattamaan alusta. Tätä ei 2. sukellusvenedivisioonan komentaja hyväksynyt, kuten ei Leonhardtin esittämää perusteellista kuvausta vihollistilanteesta. Kapteeni Leonhardt yritti nyt saada apua esimieheltään 9. divisioonan komentajalta, fregattikapteeni von Plancilta, jotta ennenaikainen höyrylaivan lähtö tuhansien pakolaisten kanssa ilman riittävää suojaa saataisiin estettyä. “Mutta he lähtevät, kapteeni. He aikovat ottaa pari torpedovenettä symboliseksi suojaukseksi. Miten pystyisin sen estämään?” Von Planc sanoi ilmoittavansa asian välittömästi itäisen Itämeren amiraalille ja Berliinin merisotajohdolle. Sillä aikaa Wilhelm Gustloff oli kuitenkin irrottanut köydet ja lähtenyt. Suuramiraali Karl Dönitz (tuolloinne merivoimien komentaja) on sodan jälkeen todennut, että vaikka 2. sukellusvenedivisioona pystyi operoimaan Itämerellä itsenäisesti, se oli kuitenkin 9. divisioonalle vastuussa silloin, kun se siirrettiin länteen. Siten laiva ei olisi saanut lähteä. Kun laiva oli ankkuroitunut pian uudelleen odottamaan kaivaa nimeltä “Hansa”, oli sukellusvenekoulutuksen päällikkö, korvettikapteeni Zahn silti puhelimitse määrännyt laivan jatkamaan matkaa välittömästi vain torpedoveneen “Löwe” saattamana. Matkaan lähtö oli kyllä aiheuttanut kiistaa laivan komentosillalla. Kapteenit  Petersen ja Zahn sekä kuormastokapteenit (Fahrkapitäne???) Weller ja Köhler sekä heidän navigointiupseerinsa Vollrat olivat riidelleet korvettikapteeni Zahnin (merivoimat) kanssa.

Samaan aikaan aluksen lähdön kanssa oli neuvostolainen sukellusvene S-13 kapteeni Marineskon komentamana saavuttanut Helan tasan ja asettui odottamaan saalistaan.

Klo 18 matkustajalaiva sai radiosanoman, jonka mukaan useita aluksia käsittävä miinanraivaajaosasto purjehti suoraan kohti Wilhelm Gustloffia avomuodostelmassa 12 merimailin päässä. Kapteeni Petersen käski heti sytyttää asemavalonheittimen siksi aikaa, kunnes törmäysvaara olisi ohitse osaston sivuutettua aluksen. Tämä päätös herätti energistä vastarintaa muiden upseerien taholta, jotka olivat ehdottomasti valojen sytyttämistä vastaan. Jo päätös sivu- ja etuvalojen sytyttämisestä oli aiemmin herättänyt vastaavan vastustuksen. Törmäysvaaran ja vihollisen sukellusveneen havaitsemaksi tulemisen vaaran punnitsemisesta oli kysymys. Paul Vollrath oli sitä mieltä, että heikko sininen valo peräpeilin päällä riittäisi. Vihreä valonheitin kuitenkin sytytettiin takakannelle ja punainen etukannelle.

Sodan jälkeen väitettiin pitkään, että laivojen ilmestyminen vei kauan aikaa. Kun klo 19:26 tuli uusi viesti, joka sanoi miinanraivaajien ohittaneen nyt aluksen. Klo 19:30 Tutkija Heinz Schön sanoo, että kukaan laivojen Wilhelm Gustloff ja Löwe miehistöstä ei nähnyt yhtään miinanraivaajaa. Kun aluksia ei oltu nähty, klo 19:30 kapteeni Petersen käski sammuttaa vaaralliset valot. Se oli kuitenkin myöhäistä, sillä neuvostosukellusveneeltä oli jo havaittu valaistu laiva. Klo 20:30 vahdissa ollut matruusi Alfred Wiegand näki kaukaisuudessa merkillisen vilkkuvalon, jota hän piti sukellusveneen periskooppina. Komentosillalta vastattiin rauhoittavasti: “Ei vaara. Saksalainen sukellusvene”. Klo 20 lähtien vain katkonaisia radioviestejä kuultiin aluksella, sillä radioyhteyksissä oli jotain vikaa. Juuri klo 20 jälkeen se olisi muuten saanut viestin Gotenhafen-Oxhöftin radiosta, joka varoitti sukellusveneistä juuri samalla alueella, jolla Gustloff oli.

Alus oli ollut tuhoon tuomittu jo tuolloin. Kapteeni Maresko näki saaliinsa lähestyvän asemavalonheittimet palaen ja klo 21:15 laiva oli iskuetäisyydellä. Silloin siihen osui kolme torpedoa. Alus upposi tunnissa, mutta jo ensimmäisen torpedon osuma hukutti satoja alakansilta. 1200 ihmistä pystyttiin pelastamaan 10 582 laivalla olleesta.

Laivalla olleet upseerit vahvistavat merkilliset radioviestit, joiden alkuperää ei koskaan ole saatu selville. Miinanraivaajaosastostakaan ei ole muuta tietoa kuin mystiset radioviestit. Mitä ilmeisimmin mitään raivaajaosastoa ei ollut olemassakaan. Viitaten kummallisuuksiin Georg kysyy oikeutetusti, houkuteltiinko Wilhelm Gustloff ansaan. Haluttiinko kansallissosialistisen propagandan lippulaiva upottaa Kolmannen valtakunnan tulevan perikadon symbolina NSDAP:n valtaannousun vuosipäivänä? Lähtikö Wilhelm Gustloff ennenaikaisesti ilman riittävää suojaa vain väärinarvioidun sukellusvenevaaran vuoksi, vai odottiko neuvostolainen sukellusvene tietoisesti laivaa? (Minä: Sen liikkeet tuntuvat viittaavan viimeksi mainittuun vaihtoehtoon. Vakoojat saattoivat kertoa laivan lähdöstä ja lähtöaikeista, mutta kuinka aikaisin tehtäväksi muodostui juuri tämä upotus? Oliko vene lähtenyt jo aikaisemmin ja saman tehtävän vuoksi? Oliko kyseessä kansainvälisenä yhteistyönä toteutettu rituaalimurha? Vaiko vastaavanlaisen yhteistyön hedelmänä suuri joukkomurha ties millaisten intohimojen ajamana? Saksan väestön murhaaminen miljoonittain karkotuksin, joukkomurhin ja nälänhädällä oli määrä toteuttaa juuri itäalueet viemällä. Oudot jutut viittaisivat juuri tähän, vaikka bolshevikit pyrkivät upottamaan pakolaislaivoja tarkoituksellisesti ja esim. upottivat 16.4. Helan niemeltä tykkitulen ja ilmahyökkäysten alaisena lähteneen laivasaattueen joukosta aluksen “Goya”, jonka mukana hukkui 7000 ihmistä, joista valtaosa oli niinikään siviilipakolaisia. (176 pelastettiin, kun 50 minuutin päästä uskalsi yksi lavoista palata pelastamaan merihätään joutuneita). Kolmas kuuluisa upotus on alus “Steuben”. Kaiken kaikkiaan merivoimat pystyivät suojaamaan kuljetuksia melko hyvin muutamasta katastrofista huolimatta. Morgenthau-suunnitelmassa ilmaistuihin liittoutuneiden sotapäämääriin kuului saksalaisten vähentäminen murhaamalla miljoonia karkotuksin ja joukkomurhin sekä nälänhädällä. Tämä tapahtuisi juuri viljavat itäalueet viemällä.)

Sodan jälkeen vei kauan aikaa, ennen kuin Gustloff-katastrofista saatiin oikeita tietoja. Eikö uusi vallanpitäjä pitänyt siitä, että saksalaisiin viattomiin uhreihin kiinnitettäisiin huomiota? Oliko mahdollisesti syynä se, että tässä asiassa ei kaikki ole oikein saksalaisten oman menettelyn suhteen. Alukselta lapsena hengissä selvinnyt Heinz Schön on vasta 53 vuotta onnettomuuden jälkeen vuosien tutkimustyön tuloksena julkaissut mm. oikean uhrien määrän sisältämän tutkimuksen asiasta. Sittemmin upotuksesta on tehty yksi elokuva, mutta silti se on jäänyt paljon vähemmälle huomiolle kuin esim. matkustajalaiva Titanicin kohtalo tai muut sota-aikojen ym. katastrofit, joissa uhreina eivät ole saksalaiset.

Dresden

Barokkikaupunki Dresdenin kohtalo on yhä pommitussodan ihmisyyden vastaisten rikosten huipentuma kautta aikojen.13-14-2-1945 pommituslentojen uhrimäärä on kai jossain 135 000 ja 248 000 ihmishengen välillä. Tarkkaa totuutta uhrimäärästä ei kai koskaan saada selville. Suuri kysymys on se, onko Dresdenin tapahtumissa vielä jotain, josta ei ole puhuttu. Yhden viitteen tästä antoi ilmasotamarsalkka Robert Saundby, joka oli marsalkka Harrisin alainen ja vastusti hyökkäystä. Hän sanoo  alkusanoissaan David Irvingin Dresden-kirjaan, että tapahtunut on dramaattinen ja monikerroksinen ja sitä ei vielä koskaan ole täysin selvitetty.

Pommituslento Dresdeniin oli pisin, minkä RAF koskaan lensi Saksan yllä. Yhteensä lennettiin 2700 km ja linnuntietäkin etäisyys 2000 km edestakaisin. Tämä merkitsi 9-10 tunnin lentoaikaa. Tämän vuoksi polttoainetta oli tankattava niin paljon, että pommilastit olivat vain puolet koneissa verrattuna siihen, kun kohteena oli Ruhrin alue. Tämä merkitsi suurta vaaraa Saksan yöhävittäjien taholta. Tosiasiassa pystyivät Saksan yöhävittäjät ilmoittamaan helmikuussa 1945 viimeisistä suurista menestyksistään. Yöhävittäjät hyökkäilivät menestyksellä pommitusmuodostelmiin. Wormsin hyökkäyksessä ampuivat saksalaiset 29 minuutissa 21 nelimoottorista pommikonetta alas ilman omia tappioita.

Yöllä 13.2.1945 oli kaikki toisin. Vaikka 244 nelimoottorista konetta havaittiin tutka-asemilla välittömästi, eivät hävittäjät saaneet nousta ilmaan. Syiksi esitetään nykyisin yleisesti bensiinipulan ja huonot sääolot. Huolestuttavalta kuulostaa silti tieto saadusta väärästä tiedosta 1000 laskuvarjojääkärin pudotuksesta Dresdenistä länteen. Dresdenin Klotzschen lentokentällä oli koko yöhävittäjälennosto (V/NJG.5), joka sai kuitenkin vasta klo 21:55 luvan nousta ilmaan. Tuolloin liittoutuneiden pommikoneet olivat juuri pudottaneet maalimerkintänsä. Saavuttaakseen hyökkäyskorkeuden, oli saksalaisten kaksimoottoristen Messerschmidt -yöhävittäjien lennellä oman lentokentän yläpuolella puoli tuntia. Vain 5 Messerschmidt BF -110 tyypin konetta sai nousta ilmaan. Koko Saksassa nousi ilmaan lopulta vain 27 yöhävittäjää torjumaan historian suurinta ilmahyökkäystä. Niitä kuitenkin lennätettiin johdon toimesta paikasta toiseen väärien hälytysten vuoksi, kunnes niiden oli laskeuduttava. Suurin osa yöhävittäjistä oli kuitenkin maassa koko ajan “huonojen olosuhteiden” vuoksi. Miehistöt joutuivat katsomaan kiukkuisina, kun vihollisosastot lensivät tukikohtien ylitse (Franz Kurowski: Bomben über Dresden, Tosa/Wien 2001, s. 80). Ilman ilmatorjuntaa Dresden oli kuin avoin kaupunki, joten monet englantilaiset koneet lensivät monta kertaa mielenkiinnon vuoksi palavan kaupungin ylitse. Miehistöt suorastaan häpesivät, ettei vastarintaa ollut yhtään.

Tuhoisin pommikoneaalto 529 Lancaster-koneella oli vuorossa klo 1:30 ja sen oli määrä täydellistää tuho. Koneet lensivät Saksaan 50 km Luxemburgin pohjoispuolelta. Nyt oli selvää viimeistään, mikä oli koneiden kohde. Silti taas yöhävittäjien oli jäätävä toimettomina kentilleen. Myös Dresden-Klotzschen lentäjät istuivat valmiina koneissaan, kun tieto uudesta pommikonehyökkäyksestä saatiin normaalista lankaradiosta.  Nyt tapahtui jotain tavatonta. Klo 0:30 lentokentän johtovalot ja merkkivalot sytytettiin, joten koko alue, jolla oli yli sata lentokonetta oli täysin valaistu. Myös 18 Messerschmidt-yöhävittäjää tankit täynnä ja täydessä valmiudessa . Niillä oli täysin riittävästi aikaa nousta hyökkäyskorkeuteen. Mutta kului 10, 20 ja 30 minuuttia ensimmäisestä hälytyksestä ja kuitenkaan ei tullut lupaa nousuun. Lentotukikohdan komendantti selitti perusteluksi menettelylle, että neuvostojoukkojen saartamasta Breslausta odotettiin siirtokuljetusta ja siksi valo-opastus oli sytytettävä ja starttikielto asetettu. Todellisuudessa valojen sytyttely ja sammuttelu vaikutti aivan kuin toiminnalla olisi annettu merkkejä brittikoneille tai sitten haluttu niiden hyökkäävän kenttää vastaan. Tämä aiheutti monen teknikon hermojen pettämisen ja osa miehistöstä hakeutui suojaan. Yksikään pommi ei pudonnut kuitenkaan kentälle. Lopulta lentäjät joutuivat kiipeämään pois ohjaamoista. Lentotukikohta -komendantti sanoi, ettei ollut saanut yhteyttä Berliiniin Döberitziin ja siksi ei ollut saanut hyväksyntää nousukäskylle. Puhelinyhteydet Dresdenin kautta olivat poikki ja “jostain syystä” lyhytaaltoyhteys Döberitzin (ensimmäisen hävittäjädivisioonan esikunnan) ja lentokentän välillä oli häiritty kelvottomaksi. Piloteille oli selvää, että tässä oli kyse sabotaashista (Gebhard Aders: Geschichte der deutschen Nachtjagd 1917-1945, Motorbuch/Stuttgart 1977, ss. 124, 127, 151-154, 175-178 ja 195)

Näin Dresdenin kaksoishyökkäyksestä muodostui RAF:n pommitusjoukkojen yksi  menestyksekkäimmistä. Vaarallinen hyökkäys koko Saksan ylitse tuotti alle 0,5 % tappiot. Vain 6 koneen 1400:sta täytyi laskeutua mantereelle polttoainepulan vuoksi. Dresdenin yöhävittäjäpuolustuksen toiminta 13.-14-2-1945 muistuttaa toimintaa maihinnousuyönä Normandiassa. Myös silloin yöhävittäjiä lennätettiin hälytys toisensa perään sinne tänne ilman, että ne olisivat kohdanneet yhtään vastustajan konetta. Samana yönä olisi Normandiassa ollut otollinen kohde eli vihollisen suuri laskuvarjojoukkojen maahanlasku. Edellisessä bloggauksessa on esitetty myös ilmavoimien osallisuus saksalaisten pikaveneiden tuhoamiseen englantilaisten kanssa koordinoidusti ilmatorjuntatulen kieltämisellä (merivoimat taas jättivät ne ilman suojaa) sekä monta muuta rikosta omia joukkoja ja omaa maata vastaan. Saksalaisia koneita ei koskaan näkynyt Le Havren yllä 1944 eikä yhtään lentokuljetusta Breslausta saapunut 14.2.1945 vastaisena yönä. Näin saksalaisella puolella olisi ollut niin paljon luottamusta, että heillä olisi ollut maanpetturiensa osalta ennakkotieto Dresdeniin suunnatusta hyökkäyksestä. Osallistuivatko petturit sabotaashilla satojentuhansien maanmiestensä murhaamiseen? Kysymysmerkin voinee jättää pois. Seuraavasta voi kuitenkin päätellä, että myös muita mahdollisuuksia on ollut ja myöskin ne jätetty käyttämättä.

Vuonna 2005 uutisoi AP Dresdenistä, että oli löydetty dokumentti, jota sotahistoriallinen museo piti sensaationa. Sotamies Brückner oli kirjoittanut kirjeen vanhemmilleen 1.2.1945 ja kertonut siinä, että puhuttiin laajasta terrorihyökkäyksestä Dresdeniin 13.2. ja siksi hän halusi vanhempien olevan silloin poissa kaupungista. Kirje oli löydetty 2004 valmisteltaessa näyttelyä “Saksi pommitussodassa: silminnäkijät kertovat”. Saksin rikostekninen laboratorio oli sulkenut pois väärennöksen mahdollisuuden. Kirje oli myös peräisin sen vastaanottajilta. Sotamies Brückner sanoi tietolähteekseen erään aliupseerin, joka oli 1945 alussa sijoitettuna Flensburgin Eggebeckin taistelulento-osaston lentokentälle. Tämä oli koko Luftwaffen tärkein ja salaisin lentotukikohta. Siellä oli 65 Ju-88 tyypin tiedustelukonetta Näissä oli kuunteluantennit ja ne suorittivat radiokuuntelua Englannin radioliikenteestä. Näin oli siis saatu selville mm. tuleva hyökkäys Dresdeniin.  Bundeswehrin sotahistoriallisen museon johtaja Franz-Josef hauser sanoi Bild-lehden kertomuksessa, että kirje tutkittaisiin sotahistoriallisen tutkimusyksikön taholta Potsdamissa ja siten sen tieteelliset merkitykset selviäisivät. Vuonna 2008 ei kirjeestä ollut kuultu mitään sen koommin. Ilmeisesti on liian tulenarkaa tutkia kirje, joka paljastaisi, että Saksan ilmavoimilla oli ennakkotieto Dresdenin terrorihyökkäyksestä, mutta tietoa ei annettu eteenpäin. Päinvastoin, tietoa ei käytetty mitenkään hyväksi, vaan pikemminkin oli osallistuttu sabotaashiin pommitusoperaation onnistumisen hyväksi (tässä voi olla kyseessä kaksi erillistä asiaa. Kuunnellaan salaa, mutta ei käytetä hyväksi ja toisaalta joko sama päällikkö tai toinen osasto saa tiedon muuta kautta ja osallistuu murhaoperaatioon).

Tosiasiassa Messerschmidtin finanssitoimihenkilöt ovat sodan jälkeen kertoneet, että ilmavoimissa vaikutti monihaarainen (monen toimialan laaja) salaliitto, joka ei koskaan paljastunut. Edellisten bloggausten perustana olevissa kirjoissa on kerrottu, kuinka Saksan tiedusteluvoimat olivat monen toimiston ja aselajin osalta maanpetturien hallinnassa ja että juurikin ilmavoimien tiedustelupäällikkö Barsewisch oli yksi pääpettureista. Saksan radiokuuntelu ja monet muut tiedustelutoiminnot olivat erittäin kehittyneitä, mutta oikeat tiedot salattiin ja sodan johto ja päätöksentekijät, jotka eivät olleet kapinallisia, saivat yleensä mahdollisimman virheellistä tietoa, jota vain voi kiinni jäämättä antaa. Ja koska petos oli saastuttanut koko Wehrmachtin, kiinni ei jäänyt juuri mistään.  Kun kerran radiokuuntelu oli saanut selville Dresdenin hyökkäyksen, selville oli varmasti saatu myös muita hyökkäyksiä. Yöhävittäjät olisi ainakin voitu keskittää onnistuneesti aina sinne, jonne hyökkäys oli odotettavissa, eikä onnistunut radiokuuntelu olisi paljastunut. Dresdenissä olisi kannattanut myös suorittaa nopea evakuointi, vaikka se olisi paljastanut myös briteille jotain. Näin olisi säästetty kuitenkin lukemattomia ihmishenkiä. Ennakkotieto pommituksista oli yöhävittäjälentäjien unelma. Sellainen oli saatu muutamasta hyökkäyksestä 1944. Nürnbergin hyökkäyksen 31.3.1944 vastatoimet onnistuivat sen vuoksi hyvin. Rutiinisuorituksena alkanut 800 koneen operaatio muodostui RAF:n “Mustaksi perjantaiksi”, kun yön kuluessa 94 konetta ei palannut Englantiin, 12 tuhoutui laskeutuessa ja 59 oli saanut niin pahat vauriot, että ne joutuivat romutettaviksi.20,8 % tappiot koneille ja 11 % henkilötappiot saivat aikaan kuukausien tauon ilmahyökkäyksiin. (Alistair Revie: …war ein verlorener haufen, Motorbuch/Stuttgart 1974, s.9)

Ei ihme, että Saksan ilmavoimien asiakirjat ovat  vuoden 1945 osalta joko tuhottu tai sitten piilossa liittoutuneiden salaisissa arkistoissa. Syyllisiä Dresdenin kuolonuhreihin ovat liittoutuneiden päätösvallan omanneiden lisäksi tuntemattomiksi jääneet saksalaiset ilmavoimien upseerit. Moni muukin pommituslento olisi ilmeisesti jäänyt tekemättä, jos kaikki keinot olisi käytetty niitä vastaan.

Minä: Hyvin sujuu Merkeliltäkin Saksan kansan murhaaminen kuin edeltäjiltänsäkin. On RAF-terroria, joka onkin poliisien omaa työtä. Vähennetään omaa väestöä ajamalla lapsiperheet alas ja synnytystilastot muilla tavoin. Tuhotaan talous maahanmuutolla ja sallitaan saksalaisia kohtaan tehdä rankaisematta väkivaltaa. Myrkytetään sikapiikeillä (Saksassa maanpettureille ja heidän väkivaltakoneistolleen oli terveellisemmät piikit, mistä kai paljastuu paitsi massatuho tai terrori kansaa vastaan, asetelma maanpetturit vastaan tuhottava kansa, kuten sodan aikana) ja muilla mömmöillä ja tehdään samaa kuin Suomessa, annetaan koko valtio infroineen ja luonnonvaroineen sionisteille ilmaiseksi ja otetaan velkaa vielä tuleville sukupolville. Ennen kaikkea tapetaan ensin ihmiset henkisesti pumppaamalla heidät täyteen valheita ja johtamalla harhaan ja yritetään tehdä heistä oikein huonoja ja kurjia surkeaa opetusta myöten. Viedään loputkin sananvapaudesta ja lopulta tuhotaan koko Eurooppa kansoineen sionisteille orjiksi. Mitättömyyksien yhdenmukaiseksi mössöksi ja orjajoukoksi. Mielisairaiksi.

Asiasta kolmanteen tuo Morgenthau- touhu ja saumaton yhteistyö idän ja lännnen välillä näissä murhajutuissa ja tällainen ylikansallinen murhaklubi tuo mieleen sen, että USA synnytti Neuvostoliiton ja nämä kaverukset Kiinan, jossa Mao sitten Suurella harppauksellaan laittoi kansalleen kommunismia oikein kunnolla ja siinä sivussa sattui kuolemaan ennätysmäärä ihmisiä. Jotta kunpa tämä newage-väki ja ties mikä lässynlää länsimainen ihminen tajuaisi oikein suurella joukolla, millainen porukka maailmaa oikein johtaa, häntäkin. Voisi tapahtua herätys, ennen kuin on koko EU Merkelin murhaklubin bolshevismissa ja ykskaks saattaa hyväosainen juurooppalainenkin pudota ensin köyhyyteen ja sitten kommunismin murhaluoliin ja kolhooseihin alta aikayksikön.

Aasinsilta neljänteen. Natsien palveluksessa oleva EU-johtajisto ja muu antifa ovat aina uhoamassa rasismia vastaan (vaikka siis kaikein julmimmat ja kiihkeimmät rasistit ovat heidän isäntiään), kuten sitten Bilderbergin opastama suomalainen yhteiskunta puolueoligarkian johdolla. Eikö rasismia ole kuitenkin nimenomaan tämä Kalergi-tyylinen politiikka eli juuri se, mitä EU ajaa Merkelin ja sionisti-Sarkozyn ja myös vasemmistoväen (piip-bolshevikit) politiikka. Onhan rasismia myös viha eurooppalaisia alkuperäisasukkaita kohtaan. Jos kaikki tähtää oman kansan nopeaan häviämiseen perheiden häviämistä ajamalla ja myös tarkoituksellisella opastuksella sekoittamaan kaikki kansallisuudet ja ne rodut tai mitä ne nyt sitten ovatkaan ja imuroimalla Eurooppaan kymmeniä miljoonia mahdollisimman kaukaa, niin onhan kyseessä selkeästi rasistiset motiivit ja rasistine vihapolitiikka. Siis jos halutaan jonkun kansan tai kansojen kulttuurien mullistusta ja vaihtaa väestö eli tuhota kansa, niin tämähän on ihan virallisestikin määritelty kansanmurhaksi. Etelä-Tirolissa alkuperäisväestö voitti tällä perusteella oikeudenkäyntejä, kun se oli vastustanut Italian italialaistamispolitiikkaa. Samaa ajaa EU-johto kätyreineen Euroopan väestölle. Jos vihataan esim. valkoista väestöä ja halutaan tuhota se, niin onhan se juurikin rasismia, vaikka kaikki tapahtuu osaksi juuri rasismin vastaisten iskulauseiden alla. Ja tiedämme, että rasistinen viha on juuri se voima, joka ajaa EU-johtajien isännät tällaiseen rasistiseen tuhopolitiikkaan. Eli käskemään marionettinsa EU-johtajat rasistiseen tuhopolitiikkaan ja siis ilman muuta Merkelin ja muiden tuhopolitiikka esim. Saksan kansaa ja kulttuuria vastaan on juurikin rasisstista politiikkaa ja tuhoamista, jonka perustana on niiden viha, joilla on todellinen valta. Minusta on oikein, että ei tässä asiassa puututa vapaaseen ihmisten toimintaan. Mielestäni väestöjen liikkeet ja sekoittumiset ja sulautumiset sekä rodulliset muutokset olisi sallittava normaalin kehityksen puitteissa. Mutta yhteiskunta monikulttuuri-ideologioineen haluaa nimenomaan aktiivisesti nopeaa kehitystä, laajoja massamuuttoja vain sen itsensä vuoksi ja kalliisti yhteiskunnalle. Vanhemman väestöaineksen ja vanhan kulttuurin avoin halveksunta mukamas rasismin torjunnan vuoksi on myös omituista.Takaa tuntuisi paljastuvan vain suora viha. Miksi halutaan nopeita mullistuksia? Mitään kunnollista syytä ei ole. Omituinen toiminta kielii motiiveista, jotka eivät kestä päivänvaloa. Tiedämme myös nyt jo kauan vallassa olleen eliitin aina toimineen näin ja myös motiivit. Onhan se selkeästi rasismia, jos toimii jotain kansanryhmää vastaan, vaikka kyse olisi kantaväestöstä tai valkoisista eurooppalaisista.

Petos Normandiassa

Luin sitten viimeinkin tuon Friedrich Georgin kirjan Verrat in der Normandie (Petos Normandiassa, Grabert Verlag/3. laajennettu painos 2008). Täytyy todeta, että todellakin 1944 on tuolla järjestetty oikeat petoksen orgiat (Näin sanoo Hans Meiser kirjassaan Verratene Verräter vuodelta 2006. Taidan lukea seuraavaksi. Meiserilta on kokonainen kirja petoksista 1942 So wurde Stalingrad verraten, jonka tilasin juuri). En tainnut edellisessä jutussa 2008 silmäiltyäni kirjaa vielä tajuta, että koko maihinnousu olisi epäonnistunut täydellisesti, jos Saksan puolella eivät petturit olisi mahdollistaneet sitä. Koko maihinnousu oli siis melkoinen uhkayritys, joka nojasi petokseen. Siihen suhtauduttiin hyvin skeptisesti liittoutuneiden puolella. Sen ennustettiin muodostuvan monesta suusta “Operaatio verilöylyksi”. Onnistumisen mahdollisuuksia arveltiin vastuullisellakin puolella 50% todennäköisiksi. Miksi sitten ei noustu maihin Balkanilla tai edetty Italiasta  ym? Chuchill puolusti pitkään Balkanin suuntaa ja eteläistä etenemistä Itä-Eurooppaan. Tämä olisi ollut sotilaallisesti vähemmän riskialtis ja todennäköisesti maksanut vähemmän verta. Se olisi tosin vienyt aikaa kauemmin kuin eteneminen Saksaan Ranskasta (itseäni ihmetyttää, miten sekään olisi onnistunut, jos Saksa olisi pannut vastaan Keski-Euroopan vuoristossa ja solissa ym.). Douglas Reed kertoo tärkeän syyn sille, miksi   Kaakkois-Euroopan vaihtoehto ja hylättiin. Tietysti oli sovittu, että puoli Eurooppaa bolshevisoitaisiin eikä sille olisi perusteita kansan silmien edessä lännessä, jos sieltä olisi vetäydytty. Siksi Saksan ihmeaseet eivät olleet ainoa syy maihinnousun ja läntiseen hyökkäysvaihtoehtoon ja etenkin tämän yhdistäminen turhaan maihinnousuun Marseillessa.

Friedrich Georg saattaa kuitenkin olla oikeassa siinä, että maihinnousu tehtiin juuri 1944 keväällä vain siksi, että sota piti saada nopeasti loppumaan Saksan uusien asehankkeiden takia. Atomipommia kehitettiin ja monia muita aseita, niin rakettiasetta kuin tehokkaita panssarivaunuja ja lentokoneita ym. Jos ne olisivat ennättäneet valmistua, olisi maihinnousu jäänyt tekemättä. Muutenhan olisi ollut järjetöntä ryhtyä uhkayritykseen, jota alettiin valmistelemaan suurella kiireellä 1943. Hitler oli alkanut tuolloin panostaa atomipommin valmistamisen ja valmistumisajankohta oli selvillä. Churchill alkoi puolustamaan maihinnousua heinäkuussa 1943 vastustettuaan siihen asti sitä voimakkaasti. Maihinnousua valmisteltiin kuumeisella kiireellä keväällä 1944, vaikka virallisen historiakirjoituksen mukaan Saksa oli murentumassa eikä sillä olisi ollut muita hankkeita kuin V2. Miksi ei odotettu vuoteen 1945? Churchill sanoi lokakuussa 1944, että jos Saksa ei kukistuisi maaliskuuhun 1943 mennessä, se voisi kääntää sodan kulun raketti- ym. aseillaan. Juuri tuolloin oli esitelty italialaiselle Luigi Romersalle ydinaseräjäytys Rügenissä. Useat todisteet viittaavat siihen, että ydinase olisi ollut valmis sarjatuotantoon seitsemän kuukauden kuluessa. Eversti Geist ja Göbbels puhuivat näin, mutta kyse oli pienehköistä taktisista miniydinpommeista, silti sadoista metreistä reiluun kilometriin tuhovoimaltaan. Suuret ydinlataukset olisivat olleet valmiita lokakuussa 1945. Eversti Zinsser kuvasi OSS:n kuulustelijoille jo ennen Nagasakin pommia aivan vastaavanlaisen ydinkokeen savupilvineen ym, koska oli tarkkaillut räjäytystä itse ja tutkinut esim. seismisesti sitä. Kirjassa on OSS:n dokumentti, joka todistaa Saksan ydinpommihankkeesta.  USA:n sotasaalisyksikön johtomies eversti Putt totesi 7.3.1946 Society of Automotive Engineersille, että Saksa olisi kääntänyt sodan kulun, jos maihinnousu olisi viivästynyt kuusi kuukautta. Putt toteaa, että atomiase olisi ollut valmis muutaman viikon kuluttua sodan päättymishetkestä. Kenraali Marshallin virallinen kertomus ilmestyi New York Timesissa 10.10.1945. Sen mukaan maihinnousun onnistuminen oli edellytys koko sodan voittamiselle. Se ei olisi saanut epäonnistua. Sotaa lyhennettiin helpottamalla Neuvostoliiton toimia. “Saksan asetekninen kehitys, etenkin atomipommihanke, saivat meidät hyökkäämään, ennen kuin tämä kauhea ase ennätettiin ottaa käyttöön.” Senaattori E. D. Thomas oli senaatin sotilaallisten asioiden komission puheenjohtaja. Hän kirjoitti Saksan asehankkeiden paljastuttua sodan jälkeen, että “Jos invaasiomme olisi lykkääntynyt 6 kuukautta, olisivat saksalaiset saavuttaneet yliotteen eivät vain Euroopassa, vaan Englannin ja Kanaalin yllä….Vaikka he eivät olisi tehneet invaasiota -  todennäköisesti he olisivat tehneet – olisi ehdoton rauha ilman neuvotteluja ollut ainoa pelastuksemme sodasta. Meille jäi vain yksi mahdollisuus: Lopettaa sota oikean aikaan.” Useat johtavat sotilaat pitivät maihinnousua turhana. Salaisen poliisin päällikön Bill Donovanin tavoin onnistunut maihinnousu nähtiin kolossaalisena uhkapelinä. Eisenhowerilla oli puhe valmiina epäonnistumisen varalta.

Miten ihmeessä Saksan asevoimien sisällä toimineisiin maanpettureihin voitiin asettaa tässä pelissä niin suuria odotuksia? Ranskassa olleet joukot olivat muodostuneet korkeiden Wehrmachtin upseerien vastarintaliikkeen keskuspaikaksi, josta tehtiin jopa useita lentoja Englantiin ja takaisin suoraan neuvottelemaan korkeiden agenttien vieraillessa Englannin puolelta. Lisäksi petturit olivat toimineet jo ennen sotaa ja mm. suorastaan pyytäneet länsimaita julistamaan sodan. Edellisessä bloggauksessa  on kerrottu kenraalien tehokkaasta sabotaashista ja disinformaatiosta ym. tuhotoiminnasta. Vaikka vallankaappaus jäi tekemättä Englannin julistettua sodan, lupaus saattoi olla vain juoni sotapuolueen kansa saada Chamberlain sotaan. Muutamat myyrät ja naiivit kavaltajat olivat osoittautuneet joko luotettaviksi palvelijoiksi tai ohjailtaviksi fanaatikoiksi/idealisteiksi. Etenkin Saksan sotaretken täydellinen murentaminen oli yksin vastarintaliikkeen konnantöiden ansiota ja Lännessä tiedettiin se. Lisää oli tapahtunut 1943 idässä. Vastarintaliike onnistui uskomattomalla tavalla jättämään käskyt noudattamatta, vesittää ne ja syöttää väärää tietoa vihollisen liikkeistä, omista ja vihollisen tappioista ym. jäämättä kiinni. Eri aselajien korkeat upseerit olivat mukana kapinaliikkeessä ja mitä oudoimmalla tavalla lähes kaikki korkeat upseerit tiesivät kapinaliikkeestä. Vielä enemmän, sen toimia tai ainakin keskusteluja suvaittiin ja lähes jokainen kenraali tuntui sallivan alaistensa puuhat, vaikka olisi itse suhtautunut kielteisesti vastarintaan ja pidättynyt siitä erossa. Kaikkein härskeimmät jutut tietysti olivat salaisia. Kiivaat vastarintaliikkeen vastustajat ja Hitlerin lempikenraalit Dietl ja Hube murhattiin pian sen jälkeen selvissä attentaateissa (“lento-onnettomuus”) pian sen jälkeen, kun he olivat voimakkaasti torjuneet vastarinnan. Canariksen klikki jäi kiinni (kuvaavaa, että jäätyään kiinni arvotavaran varkauksista Romaniassa), mutta petos ei paljastunut ja hänen seuraajansa oli myös täysin vastarintaliikkeen mies (Hansen). Salainen palvelu alkoi herättää Hitlerin epäluuloja jatkuvilla epäonnistumisillaan ja virheilmoituksillaan. Kesän sabotaashi- ja muu petostoiminta oli niin silmiinpistävää, että pidätykset olivat jo alkaneet ja vyyhti purkautua hieman ennen attentaattia 20.7.1944. Silti petturit olivat luoneet verkostonsa niin rasvatuksi, että petollinen toiminta jatkui joka aselajissa sodan loppuun asti, vaikkakin rajoitetummassa muodossa. Avainasemien miehitys, alaisten valinta ja muiden upseerien solidaarisuus edesauttoivat sitä, että kukaan ei laverrellut. Useat oudot tapahtumat johtivat vuosien varrella useisiin tutkimuksiin, mutta ne eivät johtaneet mihinkään petturien istuessa tarpeeksi korkealla ja koska kaikki pitivät toistensa puolta ja selittelivät. Pearl Harborista tuttu keino on keskittää esim. tiedustelutietojen keruu jollekin elimelle tai henkilölle ja estää niiden luovuttaminen muille. Etenkin voidaan luoda saartorengas Hitlerin tai Göringin ympärille ja yrittää estää alempien suorat yhteydenotot ja yrittää valvoa sitä, millainen tieto saavuttaa päätösvallan omaavan kohteen. Näin voitiin syöttää väärää tietoa yksipuolisesti ja jättää asioita kertomatta. Myös voitiin estää kaikenlainen omavaltaisuus ja varata esim. hälytysmahdollisuus ja päätös toimia tietyn henkilön päätösvallan alaisuuteen.

Kuten edellisessä kirjoituksessa kerrottiin, on virallinen historiankirjoitus pyrkinyt visusti vaikenemaan vastarintaliikkeen sabotaashi- ja maanpetoksellisista teoista, jotka ovat edesauttaneet omien joukkojen tappioita ja sodan häviämistä tahallisesti. Nimenomaan on pyritty salaamaan se, kuka oli kaiken takana. Näistä syistä esim. on Saksan armeijan sotapäiväkirjoissa valtavia aukkoja amerikkalaisten ja englantilaisten sensuuritoimien jäljiltä. Kato on käynyt juuri ratkaisevien päivien kohdalla ja juuri kummallisten ja rikollisten käskyjen antajat ovat säännöllisesti jääneet tuntemattomiksi. Käskyt ovat joko kadonneet tai esittäjä on vain epäselvän töherryksen varassa tulkittavissa. Siten vasta pikku hiljaa on paljastunut uusia ja taas uusia nimiä. Monet ovat silti todistamatta, vaikka arveluita on. Heti sodan jälkeen Saksassa keskusteltiin aiheesta, mutta Natoon liittymisen jälkeen 50-luvulla asia on ollut tabu. Friedrich Georg viittaa kuitenkin rintamamiesten katkeriin lausuntoihin ja muihin lausumiin, joita on saanut kuulla ja joista hän on kuullut viime vuosiin asti. Petoksen laajuus ja omien maanmiesten sen vuoksi kokemat tappiot ja järjetön toiminta ovat olleet kuitenkin yleisesti tiedossa kaikki tappiot kantapään kautta kokeneiden sotilaiden ja upseerien taholla ja tietysti erittäin laajasti, sillä eri rintamilla toiminta on ollut laajaa ja koskettanut myös siis kokonaisia armeijoita ja tehneet tyhjäksi kokonaisia sotaretkiä. Erinäisissä muistelmissa asioihin vihjataan myös tai ne sanotaan epämääräisesti ja kaunistellen/ympäripyöreästi erinäisten kriittisten kenraalien taholta. Etenkin attentaattia pitivät kenraalit ja sotajoukot yleisesti järjettömänä ja sitä kohtaan kritiikki onkin ollut melko suoraa. Etenkin Venäjän arkistojen kautta on paljastunut viime aikoina ihan suoraa dokumenttiaineistoa pettureiden toimista. Kenraalien ja everstien edesottamukset ja lausunnot todistavat kuitenkin selvästi petokset, vaikka arkistoissa olisikin vain tarjouksia, lupauksia ja tietovuotoja. Pahimmat maanpetturit pääsivät sodan jälkeen korkeisiin asemiin sodan jälkeisessä Saksassa tai Natossa. Edellä mainittiin jo kenraali Reinhard Gehlen, joka osoittautui pian sodan jälkeen amerikkalaisten palveluksessa mestarivakoilijaksi ja joka vastasi Saksan tiedustelupalvelusta (Bundesnachrichtendienst BND, joka oli ensin CIA:n yksi haarakonttori) sen ensimmäisenä päällikkönä toimittuaan luokattomasti sodan ajan tiedustelussa usein. Maihinnousun mahdollistanut pääroisto oli Rommelin esikuntapäällikkö Hans Speidel, joka vangittiin jo syyskuussa 1944, mutta joka sai pitää henkensä korkeiden puolestapuhujien ansiosta. Jopa hänen toimensa jäivät osin pimentoon Hitleriltä.1957-64 hän oli Naton Euroopan joukkojen ylin komentaja. Lukuisat isot kalat ovat jääneet salaisiksi. Monet lienevät saaneet jonkinlaisen palkkion rikoksistaan. Esim. Irvingin tutkimukset ovat paljastaneet, että ilmavoimien tiedustelun päällikkö kenraali Karl Barsewisch olisi ollut yksi ilmavoimien salaiseksi jääneen rikollisklikin päätekijöitä. Henkensä säästäneet ovat siis olleet vaikeita paljastaa, mikäli eivät ole itse leuhkineet petoksillaan, kuten Speidelkin on muutaman kerran tehnyt joidenkin temppujensa osalta.

19.-24.1943 pidettiin länsimaiden korkeiden tiedustelumiesten ja sotilasjohtajien kesken Quebecissa konferenssi Quadrant, jossa päätettiin satsata juuri yhteistyöhön vastarintamiesten kanssa ja koettaa saada heidät kaikin tavoin sabotoimaan sotaa ja mahdollisesti avaamaan rajat antautumalla ja kieltäytymällä aktiivisesti puolustamisesta. Tämä nähtiin tärkeänä. Marshall puhuu ennen maihinnousua suoritettuihin “moniin muihin elintärkeisiin operaatioihin” em. kertomuksessaan, jotka “varmistivat maihinnousun onnistumisen”. Vaikka aihe on arka, yksi tällainen on tietysti ollut yhteistyö Wehrmachtin pettureiden kanssa. Kolme skenaariota on laadittu, joista A-skenaariossa saksalaiset taistelisivat normaalisti. “Rankin -B” on tapaus, jossa vastarinta on vähäistä ja osaksi länsirintama avataan vapaaehtoisesti. C-vaihtoehdossa saksalaisten vastarinta romahtaa joko maihinnousun alettua tai sitä enen. A- ja B -vaihtoehdot olivat tavoitteena, kun liittoutuneet toteuttivat koodinimen “Gerplan” alaisen operaation, jossa he lähentyivät Wehrmachtin upseereita. Silminnähden menestyksekkäästi. Em. suorien neuvottelulentojen lisäksi amiraali Canaris järjesti lukuisia tapaamisia esim. Espanjaan, jossa itsekin matkusteli vähän väliä. Neuvotteluissa toimivat mm. kreivi Helmuth von Moltke, Hans von Doannyi, Dietrich Bonhoeffer ja Otto Jahn. Venäläinen sotahistorioitsija Valentin Falin on esittänyt saksalaisten välittäjien tarjouksen, ns. Herman-suunnitelman. Siinä ei vaadittu mitään, vaan tunnustettiin täydellisesti liittoutuneiden sotapäämäärät ja tarjouduttiin avustamaan heitä. Von Moltke tarjosi 1943 marraskuussa Turkissa amerikkalaisille suunnitelman. Siinä hyväksytään ehdoton antautuminen ja jopa pidetään maan miehitystä ja kansalaisten uudelleen kasvattamista suotavana. Siinä kaavaillaan itärintaman romauttamista ja vetämistä noin Lemberginja Tilsitin tasalle, mikä saisi kansalaismielipiteen suopeammaksi länsiliittoutuneiden etenemiselle ja nopealle ratkaisulle lännessä. Näin koko maa vallattaisiin ja miehitettäisiin, kun petturit auttaisivat sabotaashillaan ym. kummankin rintaman romahtamista. Oltiin valmiita koordinoituun yhteistyösuunnitelmaan, joka laadittaisiin siten, että kummankin osapuolen sotilasoperaatiot johtaisivat rintaman nopeaan romahtamiseen (saksalaisten puolelta kai laiminlyönnit). Monet suunnitelman kohdat vastaavat lausuntoja Gestapon kuulusteluissa, kun salaliittolaisia oli saatu kiinni 1944. Siten kyseessä ei todennäköisesti ole mikään tiedustelumiehen väännös. Tapahtumat itärintamalla 1944 vastasivat myös täysin suunnitelmaa- taas tapahtui monia merkillisyyksiä, lentokoneet vedettiin pois ennen hyökkäystä. Panssareita kuljeteltiin edestakaisin päättömästi ja reservit kylvettiin järjettömästi kaikkialle turhiin paikkoihin. Kokonainen armeija (Tresckowin) vetäytyi yllättäen ennen venäläisten hyökkäystä ilmoittamatta. Operaati Bagration oli venäläisten suurin voitto, mutta esim. Magenheimer on nähnyt saksalaisten puolella suuria virheitä. Mielenkiintoista on se, että Georgin mukaan koko kesän 1944 tappio ja yleensä kesäsota idässä on hyvin vähän valtavirtatutkimuksessa käsitelty aihe. Kirjallisuuden vähäisyys antaisi ymmärtää kummallisuuksia olevan liikaa ja että aiheen kajottaessa petos paljastuisi ja virallinen käsitys luhistuisi ihmisten saadessa tietää salatun totuuden. Vastaavanlainen dokumentti on agentti Giseviuksen kautta Donovanille välitetty Paul Leverkuehnin kirje, jossa tarjotaan angloamerikkalaisille joukoille avoin pääsy Saksaan. Tämä tapahtuisi kapinoivien Wehrmachtin yksiköiden avulla. Maihinnousun osalta vastarinnan täydellistä puuttumista ei voisi taata, mutta eri aselajien toimintaan vaikutettaisiin niin, että ainakin kaikki vastatoimet tapahtuisivat liian myöhään. Vastaava tarjous esitettiin toukokuussa 1944 Hans Bernd Giseviuksen kautta, mukana tärkeää tietoa esim. murretuista koodeista ja V1/V2 -raketeista.. Beck-Goerdler -ryhmä esitti myös amerikkalaisille dokumentin 20 päivää ennen maihinnousua, jonka mukaan kenraali- ja siviilivastarinta yrittäisi saada aikaan aselevon.

Useimmat säilyneet vastarintaliikkeen keskinäiset visiot lähtivät siitä, että sotatilanteen huonontuessa olisi mahdollista vallankaappaus Hitlerin suosion vähennyttyä. Juurikin kyseessä olisi mahdollisesti säilytettävissä oleva itärintaman tilanne Veikselin tai Tilsitin-Bukarestin tasalla. Länsirintaman luominen tai erillisrauhaan tms pyrkiminen länsivaltojen kanssa surmaamalla Hitler. Näillä idealisteilla ei ollut kokonaiskuvaa asioista ja tiettävästi länsi ei juuri ainakaan ole todistetusti lietsonut mitään turhia odotuksia yhteistyöstä Venäjää vastaan tai erillisrauhasta tms. Ikään kuin Versaillesin petos olisi unohtunut ym. Esim. von Kluge ja Rommel harkitsivat tilanteen toivottomaksi käydessä yhteydenottoa länsivaltoihin ja aselevon mahdollisuuden tiedustelemista. Von Kluge olisi lopulta halunnut antautua joka tapauksessa. He eivät osallistuneet kuitenkaan salaliittolaisten toimintaan eikä Rommel ollut siitä paljoa selvillä. Toiset salaliittolaiset olisivat vain toimineet kummankin vihollisen eduksi ja lopuksi nopeuttaneet kaiken sortumista myös Hitlerin murhaamisella. Vastarintaliikkeen voisi jakaa n. idealisteihin, jotka koettivat päästä yhteisymmärrykseen lännen kanssa tai edes suopeampaa kohtaloa maalle oikeaoppisen kehityksen lisäksi (osa oli ollut aina kansallissosialismin vankkumattomia vihollisia) ja toisaalta käytännön miehiin, jotka palvelivat vastapuolta sokeasti, kai siksi, että ajattelivat sen olevan lopulta voittava osapuoli tai muuten olivat ryhtyneet petokseen ja olivat vastustajan koukussa. Tunnetut huollon rikolliset kenraali Wagner ja eversti Finckh vaikuttivat edelleen. Tiedustelujohtaja Alexis von Roenne oli kääntynyt vastarinnan puolelle 1943 lopussa. Läntisten armeijoiden komentajan sotamarsalkka Rundstedtin rooli on epäselvä, kuten Klugenkin. Hän ei liittynyt attentaattimiehiin, mutta on ilmeisesti toiminut haitallisesti, kuten von Kluge etenkin 1944. Speidelin lisäksi tärkeimpiä nimiä olivat Ranskan sotavoimien komentaja kenraali Stülpnagel ja Pariisin komendantti kenraali Boinerung-Lengsfeld. Kiihkeästä natsista vastarinnan kärkeen vaihtanut 7. armeijan päällikkö kenraali Dollmann oli tärkeä sabotoija, mutta hänen päänsä putosi ensimmäisenä, koska hän silminnähden järjettömän toiminnan seurauksena joutui ottamaan myrkkyä 29.6.1944. Attentaatin epäonnistuminen oli pettymys länsiliittoutuneille, sillä se olisi merkinnyt Saksan nopeaa miehitystä heidän toimestaan. 20.7.1944 ei yksikään länsimaiden lentokone ollut Saksan taivaalla.

Maihinnousu

Jo Atlantin vallin rakentamisessa tehtiin vajavia laiminlyöntejä. Sotilaat raportoivat bunkkereista tykkiasemissa, joiden rakenteet jätettiin tyhjiksi tai sitten vähemmän täydellisesti heikommiksi. Valmiiksi iskualueella saatiin vain 20 % linnoitustöistä, kunnes suuria rahoitusvaikeuksia ilmeni. Normandian miehitys jäi yllättäen melko heikoksi ja joukkoja yritettiin mahdollisimman paljon saada Calais:n tienoille, jonne valheellinen tiedustelukenraali von Roenne sanoi maihinnousun olevan tulossa. Lopulta alueella oli vain 7 divisioonaa. Todella yllättävää on, että juuri Normandian edustan merialueet jäivät miinoittamatta. Vanhentuneet miinat eivät olleet enää osaksi toimintakunnossa ja ne olivat jo hajautuneet sijoitusalueiltaan. Ne oli laskettu kauan sitten. Nekin aiheuttivat suuria vaaratekijöitä ja upottivat kolme tärkeää alusta. Amiraali Dönitz kritisoi asiaa kovin sanoin, mutta ei paljasta muistelmissaan vastuullista. Miinoitus oli suunniteltu, mutta “huonon sään vuoksi” sitä muka ei voitu tehdä. Oikeasti sää olisi 5.6. suosinut miinoitusta. Normaalit miinakentät olisivat aiheuttaneet merkittäviä tappioita laivoille. Lisäksi saksalaiset olivat kehittäneet todella vaarallisen uuden miinan, jota ei oikein voinut raivata sen syvyysaseman vuoksi. Se reagoi pieniinkin muutoksiin paineessa eli laivan ylimenoon. Miinat onnistuttiin petollisten upseerien taholta saamaan sijoitetuksi muualle ja niiden laskemista lykättiin muutenkin, kunnes maihinnousu oli tapahtunut. Niitä olisi voitu laskea myös ilmasta, mutta tätäkään ei tehty. Jos nämä miinat olisi laskettu Normandian vesiin, koko maihinnousu olisi saattanut hyytyä jo niiden aiheuttamiin menetyksiin. Tämä oli maihinnousun ensimmäinen pelastuminen.

Toinen oli käsky viedä rannikkopatterien maalinnuslaitteet Pariisiin tarkastusta varten juuri ennen maihinnousua. Käsky oli järjetön, kuten myös ammusvarastojen sijoittaminen kauas sisämaahan muka turvallisempiin paikkoihin. Ei liene yllätys, että kun ammuksia olisi sitten pitänyt saada, niitä ei tahtonut millään saada paikalle ja myös väärää ruutia ja väärää kaliiberia tarjottiin silloin, kun lastit yleensä pääsivät perille. Em. maalinnuslaitteet jäivät tietysti palauttamatta. Myös muuta suojavarustusta (Schutzblenden?) odotettiin turhaan ennen maihinnousua, vaikka ne oli lähetetty niitä vajaille yksiköille jo kauan sitten Saksasta. Patterit Normandiassa ja Cherbourgissa jätettiin myös vaille jalkaväen suojaa, joten suurin osa miehityksestä joutui tykkitulen sijaan puolustamaan pattereita maahyökkäyksiltä. Ne patterit, jotka toimivat muutamassa kohteessa aikansa, osoittivat sen, että niiden avulla koko maihinnousu olisi mennyt mönkään (Cherbourgissa ja eräs keskeneräinen ranskalainen asema, jossa toimi vanhentunut 1916 vuodelta ollut patteri. Tämä kesti kaikki pommitukset ja kiusasi pahasti brittejä elokuun puoliväliin asti).

Kolmas pelastuminen oli brittiläisten korkeiden upseerien mukaan se, että Saksan merivoimien tehokkain ase eli nopeat alukset (torpedoveneet yms.) saatiin pois pelistä oudolla tavalla. Ne oli keskitetty Le Havreen ja juuri kun maihinnousu oli alkamassa, ne tuhottiin massiivisella brittien ilmaiskulla. Outoa oli se, että kaikki veneet oli jätetty bunkkerien ulkopuolelle juuri tuona iltana. Vielä kummallisempaa oli se, että juuri ilmaiskujen ajan oli ilmatorjunnalla ampumiskielto, koska omien koneiden hyökkäys muka oli lähtemässä alueen yli. Niiden sijaan paikalla olivat viholliskoneet, jotka tuhosivat kaikki veneet yhtä lukuun ottamatta. Lisää piti haalia idästä. Pikaveneet olivat juuri käyneet huhtikuussa upottamassa maihinnousua varten varalla ollutta Landing Ship Tankia, joten maihinnousun kaikki reservit olivat kyseisen laivatyypin osalta poissa pelistä. Oli myös suunniteltu yhden miehen torpedoja, minisukellusveneitä ja kauko-ohjattavia moottoriveneitä. Viimeisimmät olivat lupaavia, mutta siksi ne kai olivatkin pääosin Saksassa maihinnousun alettua. Yhden miehen torpedot ja minisukellusveneet osoittautuivat vähemmän tehokkaiksi ja vaarallisiksi taisteluvälineiksi.

Neljäs pelastuminen oli saksalaisten joukkojen täydellinen “yllättäminen”. Mikään yllätys maihinnousu ei tietenkään ollut, sillä siitä oli lukuisia viitteitä ja suoranaisia ennakkotietoja. Tutka-asemat ja radiokuuntelu Cherbourgissa paljastivat maihinnousun laivojen lähdettyä liikkeelle Kanaalisaarten havaintoasemien lisäksi. Laivat havaittiin tarkkailuasemista ja hälytys lähetettiin eteenpäin. Speidel oli ylipuhunut Rommelin lähtemään lomalle tämän vaimon syntymäpäivää viettämään. Tiedustelutiedoilla johdettiin häntä harhaan, sillä oikeiden havaintojen sijaan väitettiin maihinnousun olevan mahdollinen vasta 20.6. Todellisuudessa aluksi aiottiin nousta maihin 4.päivä, mutta sää pakotti siirtämään kahdella päivällä operaatiota. Rommelin poissaollessa (todella monet komentajat olivat poissa komentopaikaltaan tuolloin ja komento jäi Speidelin kaltaisten varaan tai sitten komento puuttui) Speidel oli määrännyt oudolla tavalla kiellon antaa hälytys ilman korkeimman johdon lupaa. Näin hälytystä ei viety eteenpäin ja joukot jyrättiin yhtä divisioonaa lukuun ottamatta, joka omavaltaisesti hälytti itsensä puolustusasemiin. Tämä divisioona aiheuttikin huomattavia ongelmia maihinnousujoukoille. Yhtä superkonekivääriä satuttiin juuri kokeilemaan ja siksi sattui niin, että yksi ainoa mies surmasi tuhatmäärin amerikkalaisia sotilaita. Tällaisia aseita olisi voitu jakaa enemmänkin joukoille. Nytkin hyökkääjä koki suuria tappioita ja on selvää, että koko maihinnousu olisi kokenut merkittäviä tappiota saadessaan vastaansa valmistautuneen miehityksen. USA:ssa ei olla julkaistu kuvia, joissa aseella uhaten ajetaan sotilaita rantaan. Näytti siltä, että divisioona hallitsi täysin aluettaan ja että veneet parveilivat uskaltamatta enää rantaan. Maihinnousun tappiot ovat suuri salaisuus ja virallinen luku 6000 valheellinen. valokuvissa paljastuvat kammottavat tuhot. Reservien käyttö olisi viimeistään saanut aikaan hyökkääjien pyyhkäisemisen mereen. Itse asiassa näin olisi käynyt puolustautuvan divisioonan kohdalla, mikäli 84. saksalainen armeijakunta olisi joukko-osastoillaan suunnitellun reservistä tapahtuvan vastahyökkäyksen tehnyt. Ihmeellinen käsky oli kuitenkin parahiksi vetänyt tämän osaston pois. Syyksi ilmoitettiin virheellinen ilmoitus torjutusta maihinnoususta. Myös maavoimien tykistöllä oli niukasti ammuksia. 1/5 normaalista. Myös puolustautuneen divisioonan. Siksi sen täytyi luopua suunnitellusta rumputulesta, joka olisi ollut tärkeää ja melko varmasti ratkaissut alueen taistelun. Seuraavana päivänä tykit täytyi räjäyttää.

Itse Hitler kaikesta harhautuksesta huolimatta älysi 5.6. iltana muiden tiedustelutietojen perusteella, että maihinnousu tapahtuisi seuraavana päivänä ja Normandiassa. Hitlerille valehdeltiin säähavaintotietoja myöten asioista. Hänelle tolkutettiin joka suunnasta, että kyse olisi hämäysoperaatiosta. Todellisuudessa kamaripalvelija oli herättänyt hänet aikaisin maihinnousupäivän aamuna eikä hän nukkunut myöhään. Päivän aikana Johtajan päämajaan oli lähetetty valheellista tietoa maihinnousun torjumisesta. Speidelin esikunta syötti edelleen tietoa von Roennen ym. kanssa todennäköisesti pian odottavasta päämaihinnoususta. Englannissa olleet joukot valehdeltiin Rommelille ja Hitlerille kaksinkertaisiksi. Siksi Hitler vapautti vasta iltapäivällä panssaridivisioonat ja salli vastatoimenpiteet. Mitään joukkojen siirtoja ei tietenkään alettu tehdä, sillä niiden oli odotettava päämaihinnousua. Edes muualta rannikolta ja Ranskasta ei siirretty yhtään joukkoja. Sama peli jatkui viikkotolkulla, vaikka Hitler oli jo 17.6. tapaamisessa sitä mieltä, että päämaihinnousu olisi tapahtunut eikä toista tulisi. Parhaat divisioonat oli havaittu kaikki Normandiassa ja tunnetut lentovoimat ym. Silti aiemmin niin monessa tapauksessa oikeassa ollut von Roenne puhui Hitlerin ympäri toisen luotetun Rommelin kanssa. 15. armeijan alueelta ei siirretty mitään joukkoja. Koko ratkaiseva Normandian taistelu käytiin reilulla 10 divisioonalla ja 100 000 miehen tappioiden täydennys oli vain 6000 miestä. 40 muuta divisioonaa seisoi tumput suorina Ranskassa, kun pienet joukot pidättelivät puoltatoista miljoonaa liittoutunutta kapealla niemellä. Jos vastatoimet olisi aloitettu tuolloin, jopa myöhemminkin, kaikki olisi mennyt toisin. Von Roenne pidätettiin ja teloitettiin attentaatin jälkeen, mutta vasta elokuussa, kun amerikkalaiset olivat saaneet murrettua viimein puolustuksen, selvisi petos ja suurempi vastahyökkäys oli mahdollinen.

Kuudes pelastuminen oli Cherbourgin luovuttaminen lähes ilman taistelua. Väliaikaiset satamat hajosivat pian ja kaikki tiesivät, että Cherbourg olisi kohtalonkysymys muutenkin koko maihinnousun onnistumista ajatellen. Ilman satamaa armeijat olisivat olleet ilman huoltoa. Kaupunki oli linnoitettu vahvasti ja sen rannikkopatterit olivat ajaneet pois vihollisen laivaston tuottaen vakavia tappioita. Kaupungin ruoka- ja ammusvarastot olivat kuitenkin tyhjät ja myös pattereilla pula ammuksista ja joukoista. Siten kaupungin jälkeen pian antautui myös merkittävä tykkilinnake erään saksalaisen majurin vierailtua siellä. Tämä merkittävän sataman kukistuminen oli todella ikävä yllätys voitonvarmalle sodanjohdolle. Yleensäkin oli outoa, että kaikissa merilinnoituksissa oli varastot jätetty hyvin puutteellisiksi. Saarrettujen osastojen huolto toimi tuohon aikaan itärintamalla hyvin verrattuna merkillisiin huolto-ongelmiin länsirintamalla. Lisäksi esim. Cherbourgissa oli miinakenttien miinoista jäänyt paikoitellen sytyttimet kokonaan pois. Vastaavasti merimiinat räjähtelivät itsekseen tai niiden aikakytkentä oli säädetty hyvin lyhyelle toiminta-ajalle. 1956 majuri Rudolf Lusar kirjoitti teoksensa esipuheessa (Saksalaiset aseet ja salaiset aseet 2. maailmansodassa) avoimesti huoltoterrorista, joka vaivasi saksalaista armeijaa suuresti tuona kesänä. Aseet, ammukset ja polttoaineet ym. pidettiin varastoissa eikä niitä annettu joukoille. Lopulta ne annettiin vihollisille. Kuvaavaa on, että tämä kritiikki poistettiin kirjan myöhemmistä painoksista.

Panssaridivisioonat ja vastahyökkäykset

Tätä ennen olisi jo luullut parin päivän varoitusajalla mittavan vastaiskun saaneen maihinnousun kukistumaan. Missä viipyivät panssarivoimat? Luotettava panssaridivisioona Das Reich oli sijoitettu kauas Etelä-Ranskaan, josta sen piti saapua omin neuvoin pitkä marssi Ranskan halki Normandiaan. Jo viikkoja ennen maihinnousua oli saatu napattua ohjeet Englannista vastarintaliikkeelle siitä, miten ne toimisivat maihinnousun tapahduttua. 26 operaatiota oli ilmoitettu V-miesten taholta (solutettu vastarintaliikkeeseen). Lisäksi oli tiedossa operaatioiden kulkua koordinoimaan saapuvan englantilaisen agentin tuloaika ja -paikka. Tämä olisi voitu napata ohjeineen, jos siihen olisi ollut halua. Hän tuli ja meni eikä kukaan ilmoittanut kenellekään. Lisäksi oli saatu sissien suunnitelmia, jonka avulla olisi voitu torjua vastarintaliikkeen iskut eri puolille. Nyt pitkän marssin aikana esim. tuo divisioona koki suuret tappiot joutuessaan ilmahyökkäysten isäksi vastarintaliikkeen lukuisten iskujen hidastamaksi. Lisäksi väestö sai kokea vastatoimenpiteiden ankaruuden pakosta osin sivullisiakin kohtaan. Vastarintaliike onnistui oudosti tuhoamaan myös suuren polttoainevaraston. Juuri iskut polttoainevarastoja vastaan olivat mm. tiedossa. Eversti Reile on moittinut ankarasti Stülpnagelia ja Rundstedtia siitä, ettei suunnitelmiin reagoitu. Ei ihme, sillä vastarintaliike upseereiden puolella piti yhteyttä myös kommunistiseen Résistanceen. Divisioona oli pahoin heikentynyt saapuessaan viimein taistelualueelle. No entä lähellä olleet panssaridivisioonat? Alueella ollut vahva Lehr-divisioona oli joutunut juuri luopumaan pääosasta ensiluokkaisista ja uudenaikaisimmista vaunuistaan. Kaksi päivää ennen maihinnousua oli lähetetty kaikki kuningastiikerit ja erikoisvaunut Saksaan panssarivaununäytökseen. Kuinka ollakaan, nyt kuljetus sujui kuin rasvattu ja kun ao. kenraali oli heti alkanut perua käskyä vastakäskyllä, vaunuja jouduttiin hakemaan kaukaa ja paluu kesti kauan. Uudenaikaisimmat panssarivaunut näyttivät kykynsä heinäkuun raskaissa taisteluissa, mutta liian myöhään. Kenraali Dollmann käski tämän vahvimman divisioonan marssia päivällä ja vielä kiertotietä, jolloin se kului pahasti ilmahyökkäyksissä. Vasta pala palalta se saapui taistelualueelle 9.6.1944 alkaen.

Speidel ym. lykkäsivät vastahyökkäystä mahdollisimman pitkään ja suurin verukkein. Itse asiassa mitään suunniteltua vastahyökkäystä ei tullut koskaan. Yksi ainoa panssaridivisioona pääsi hyökkäämään kohti englantilaisten sillanpäätä Rommelin puututtua asiaan 8 tuntia maihinnoususta, mutta valitettavasti 6 tuntia liian myöhään (kaikille panssarijoukoille hälytys oli mennyt ja ne olivat olleet valmiudessa jo aamuyöstä), mutta se oli heikoin ja vanhentuneen kaluston omannut 21. divisioona. 50 panssaria joutui epäsuotuisan ajankohdan vuoksi vihollisen syöksypommittajien uhriksi. 98 saksalaista vanhempaa panssarivaunua ja ranskalaisia sotasaalisvaunuja pääsi kuitenkin raivaamaan käytävän rantaan ja 6 vaunun perässä tulleet sotilaat saivat yhteyden rannan tukikohtaan. Nyt Saksan armeija esti kahta brittiläistä sillanpäätä yhtymästä. Laivojen tykkituli ja tekniikka estivät muita panssareita seuraamasta. Montgomery heitti jatkuvasti reservejä tuleen, mutta taistelun ratkaisi kuitenkin se, että Saksan huoltolennätys lensi harhaan ja ohitse omista joukoista. Huoltovaikeudet ja laskuvarjojoukkojen uhka pakottivat vetämään panssarit rannalta 19:00. Juuri laivojen tulen vuoksi rantaan päässyt sotavoima olikin tietysti mielekästä Rundstedtin mukaan lyödä sisämaassa. Rommel olisi halunnut lyödä vihollisen heti rannalla. Lopputuloksena oli kompromissi, joten kolme panssaridivisioonaa sijoitettiin lähelle rannikkoa  (21. ja 12. panssaridivisioona ja Panzer Lehr-divisioona, jonka panssarit siis lähetettiin Saksaan). Pattereiden ja muiden joukkojen oli tarkoitus pidätellä hyökkääjää, kunnes apuvoimat saapuisivat. Näin oli suunniteltu. Ei ollut ajateltukaan, että patterit olisivat pystyneet estämään maihinnousun kokonaan. Niiden tuho- ja estomahdollisuudet osoittautuivat kuitenkin menestyksekkäiksi siellä, missä ne pystyivät toimimaan. Myös 12. divisioona oli ensiluokkainen kalustoltaan, SS-divisioona “Hitlerjugend”. Se alistettiin Speidelille, joten sitä siirreltiin edestakaisin keskellä päivää, kunnes se oli kulunut pahoin vihollisen ilmahyökkäyksissä. Vasta 7. 6. se pääsi aloittamaan osillaan taistelun ja torjui brittien iskun Caeniin. Myös se iski sillanpäätä kohti tämän jälkeen, mutta heikentyneen divisioonan tekemänä (50 IV-panssaria oli enää jäljellä 7.6.) ja liian myöhään tapahtuneena torjuttiin takaisin.

Keskitettyä panssarihyökkäystä ei siis tullut koskaan. On yleisesti hyväksytty ajatus, että jos 6.6. olisi ollut käskyvaltainen komentaja, joka olisi saanut iskeä kaikilla kolmella divisioonalla, molemmat sillanpäät olisivat tuhoutuneet. Usean divisioonan hyökkäys oli suunnitteilla, mutta “kaaos” esti sellaisen toteuttamisen 8.6.1944, jolloin se olisi tehnyt tuhoisaa jälkeä. 9.6. hyökkäyksen piti sitten tapahtua, mutta ihmeellinen tapahtuma esti sen. Koko hyökkäyksen johtokeskus esikuntineen tuhottiin ilmaiskussa. Hyökkäys jouduttiin perumaan ja maihinnousu ilmeisesti pelastui sillä tavoin. Keskitetty ja voimakas hyökkäys olisi melko varmasti heittänyt hyökkääjän mereen. Britit eivät saaneet Ultran avulla esikunnan paikkaa selville, mikä on melkoisen varma tieto. Siten on melkoisen varmaa, että tuhoteko oli petturien ja vihollisen yhteistyön seurausta. Kaikki saksalaisten asemat ja suunnitelmat oli annettu välittömästi vihollisille muutenkin, sillä kerran SS-joukot saivat saaliiksi kartan, johon oli merkitty selkeästi kaikki omat asemat. Tällainen on mahdollista vain, jos korkeat upseerit vuotavat johtopaikoilta materiaalia. Hitlerille uskollisen ja tarmokkaan kenraali Marcksin (Barbarossan yksi suunnittelijoista) kuolema ja Rommelin haavoittuminen ovat hyvin todennäköisesti omien miesten rikollisen toiminnan seurausta. Mitä ilmeisimmin heitä vastaan hyökkäsivät omat koneet.  Ultran avulla taas britit ja amerikkalaiset pystyivät vastaamaan saksalaisten liikkeisiin, varsinkin kun kenraalit viivyttelivät aina kaiken suorittamisessa. Mielenkiintoista muuten, että saksalaiset saivat onnekkaasti haltuun koko amerikkalaisen marssisuunnitelman maihinnousun alkuvaiheessa. Sitä ei kuitenkaan käytetty hyväksi, vaan se jäi 7. armeijan komentopaikkaan lojumaan.

17. SS Panssarikrenatööridivisioonan tulo Loiren eteläpuolelta kesti 7-13.6. Outoa, sillä tämä divisioona Götz von Beherlingen oli yksi reservidivisioonista. Tämän vuoksi vastahyökkäys Carentanin kaupunkiin epäonnistui. Carentanin merkitys maihinnousutaisteluille oli selvää alusta asti, joten sinne lähetettiin tuhansia saksalaisia laskuvarjosotilaita. He taistelivat kauan alati kasvavaa ylivoimaa vastaan. Huolto kuitenkin yski pahasti, mikä aiheutti valituksia taistelevien joukkojen taholta. Vastaus oli, että laskuvarjosotilas taistelee vaikka veitsellään”. Turhaan joukot odottivat tukihyökkäystä panssarivoimin. Kun viimein tuli huoltokuljetus, oli siellä väärää kaliiberia olevat ammukset kranaatinheittimiin. Erehdys ei voinut olla kysymyksessä, sillä toisia aseita ei ollut taistelukäytössä. Improvisoinnilla vääriäkin pystyttiin yllättäen käyttämään. Kun 17. panssarikrenatööridivisioona oli valmiina tukihyökkäykseen, olivat laskuvarjojoukot joutuneet vetäytymään. Ei siinä mitään, 17. divisioonan SS-panssarikrenatöörit olisivat voineet vallata kaupungin takaisin. Kun heidän kauan odottamansa huoltokuljetus tuli, oli siinä tykistön sijaan ponttooneja! Ilman tykistöä ja panssareita divisioonan ja laskuvarjojoukkojen käskettiin hyökätä suurella kiireellä, mikä tiesi vain suuria tappioita.

116. panssaridivisioonaa ei koskaan käytetty. Sitä pidettiin selkeästi myös mahdollisen sisällissodan ja kapinan Hitleriä vastaan varalta selvästi reservissä. Komentaja oli yksi pääkapinallisista kreivi Schwerin. Erinäisistä syistä onnistuttiin tässä ja divisioona taisteli vasta elokuussa. Sen sijaan odoteltiin Hollannista Leibstandartea, joka käytettiin liian hajanaisesti, sekä II SS-panssariarmeijakuntaa. Maihinnousua kukistamaan oltiin suunniteltu nimittäin myös II panssariarmeijakunnan käyttöä, mutta se oli jouduttu lähettämään itärintamalle, jossa se olikin pelastanut tilanteen. Sen paluu lykkääntyi kuitenkin oudosti harjoitusten ja partisaanijahtien ym. vuoksi. Maihinnousun alettua kahden divisioonan siirto Ranskaan (normaalisti pari päivää) kesti viikkoja. Miksi joukkoja ei siirretty heti ja koulutettu Ranskassa? Kun II armeijakunnan divisioonat Frundsberg ja Hohenstaufen olivat saapuneet, alkoi suuri vastahyökkäys 29.6.1944. Juuri hyökkäyksen alussa kenraali Dollmann “teki itsemurhan” (oudosti syanidilla). Kuten Pohjois-Afrikassa 1943 ja Italiassa Operaatio Caprin aikana, joku oli Ultran lisäksi kavaltanut suunnitelman ja liian myöhään tehty hyökkäys luhistui vastustajan keskitettyä kaikki voimat sitä vastaan. Taas divisioonat kokivat tappioita järjettömissä päiväsiirtymissä ennen taistelua. Ne ja Leibstandarte hajotettiin eikä niitä käytetty tarpeeksi keskitetysti (samoin tehtiin myöhemmin parhaat panssarit omanneelle panssariosasto 503:n joukoille, jotka monen lykkäyksen jälkeen saapuivat osissa rintamalle). Lisäksi SS-divisioonat joutuvat hakemaan ammuksensa Pariisista asti, vaikka lähellä olisi ollut varastoja. Ratkaisevalla hetkellä koko kesän aina huolto katkeili ja täydennyksiä ei saatu paikalle. Hyökkäys pysähtyi ja viimein oli vetäydyttävä. Huoltokuljetukset olisivat kyllä olleet mahdollisia tehokkaastikin suoritettuina, sillä jokia pitkin voitiin kuljettaa suuria määriä tarvikkeita. Kummallista kyllä, kaikki varastot sijaitsivat kaukana ja joskus ne siis oli salattu, joten kaikkea kannettiin turhaan matkojen päästä. Tehokas jokiliikennekin saattoi seisahtua, jos valvovaa silmää ei ollut. Viljaa lähetettiin jauhoina pakkauksissa jotka hajosivat laskuvarjoilla pudotettaessa. Aseisiin lähetettiin vääriä ammuksia. Juuri huollon blokkaus tai virhetoimitukset sopivana hetkenä ja olivat paras keino itärintamallakin aikaansaada tappioita liikennesekaannusten lisäksi. Lisäksi esiintyi omituista valmiiden varastojen purkamisia ja myös viholliselle luovuttamisia peräytymisvaiheessa.

Ilmavoimat

Suuri moottoroitu ilmatorjuntayksikkö pidettiin juuri ennen maihinnousua Normandiasta rannoilta poissa muualla. Vain vanhat kiinteät tykit ja kevyt välitön ilmasuoja olivat käytössä. Rommel oli vaatinut joka suuntaan hajautetun ilmatorjuntaosaston keskittämistä uhatuksi koetulle Normandian lohkolle. Hän oli sentään saanut läpi määräyksen, että osa ilmatorjunnasta tulisi maihinnousun sattuessa siirtää uhatulle alueelle. Sen vuoksi joukot sijoitettiin Pariisiin. Maihinnousua edeltävinä päivinä joukot oli komennettu Sommen rannoille sotaharjoitukseen.. Maihinnoususta ei tiedotettu joukkojen päällikölle, vaan hän sai tietää siitä vasta iltapäivällä, mutta rajoituksella, että ei tiedetty, oliko kyseessä oikea maihinnousu. Mies joutui itse menemään Pariisiin tarkastusmatkaltaan ottamaan selvää.. Hän teki illemmalla päätöksen kutsua joukkonsa siirtymään Normandiaan. Myöskään Rommelille ei kerrottu maihinnoususta mitään, vaikka kaikki oli tiedossa jo etukäteen päiväkausia ja yöllä laivat havaittiin. Hänkin sai tiedon muuta kautta ja lähti heti takaisin (melko varmasti ajankohta oli valittu juuri  silloin, kun hänellä oli tapana käydä lomilla. Se sattui juuri sopivaan ajankohtaan nousuvesien ym. puolesta, kun seuraava ajankohta olisi ollut kaksi viikkoa tämän jälkeen). Lentokenttien rakentaminen oli laiminlyöty ja koneet joutuivat lentämään kaukaa alueelle, jolloin ne joutuivat vain ilmataisteluihin eivätkä pystyneet muuhun toimintaan juurikaan. Maihinnousua varten oli ajateltu noutaa muilta rintamilta koneita. Galland vaati 600 konetta, joilla olisi sitten yhtäaikaisella käytöllä saatu tehokas vaikutus. Hän sai 200 hävittäjää , 45 torpedokonetta ja 90 pommikonetta. Juuri maihinnousun aikaan paikalla jo olleet koneet oli vedetty ties minne. Toukokuussa oli viety lennosto Normandiasta Etelä-Ranskaan ja 4.6. vedettiin yhtäkkisesti 124 hävittäjää (Focke Wulf 190) pois Normandiasta Reimsiin ja Nancyyn. Käskyä protestoitiin. 4.6. tapahtumat ovat valkoinen lehti virallisessa historiankirjoituksessa. Kun on selvää, että hyökkäyksen oli määrä alunperin tapahtua tuolloin, olisi juuri siirtovaiheessa se saanut pahaa jälkeä aikaiseksi. 54 hävittäjällä ei kuitenkaan operoitu maihinnousupäivänä. Vain kaksi konetta operoi kuuluisalla tavalla rannoilla sotilaita  vastaan. Kuinka olisi käynyt, jos sadat hävittäjät olisivat tulittaneet maihin nousevia sotilaita? Jäljellä olleet 54 konettakin olisivat voineet saada aikaan verilöylyn maihinnousujoukkojen keskuudessa. Koneet jäivät maahan, sillä kaksi konetta operoivat pois siirretyn yksikön alaisuudessa ja ne olivat sattumalta jääneet paikalle.

Tutka-asemat olivat havainneet nimenomaan laskuvarjojoukkoja selvästi kuljettaneet Lancaster-koneet, sillä jokaisen koneen perässä oli pienempi lastikone. Heidän viestinsä havainnoistaan otettiin vastaan käsittämättömällä tavalla. Vastaus oli kenraalikunnalta 20 minuuttia myöhemmin, että älkää valehdelko ja että voitte käydä nukkumaan. 20 minuuttia tästä valtava maahanlasku myönnettiin. Rommel oli muuten puuhannut esteitä laskuvarjojoukkoja vastaan pelloille ym. Kuinka ollakaan, miinoja ei saatu seipäiden päihin asetettua. Ilman niitäkin esteet haittasivat pahoin maahanlaskujoukkojen pudotuksia ja lastinkuljetuskoneiden.  Nyt olisi ollut mahdollista saada aikaan verilöyly laskuvarjojääkärien pudotusoperaation aikana yöhävittäjien avulla. Koko maahanlasku olisi voitu tehdä tyhjäksi. Tämä ei ollut mahdollista edes teoriassa, sillä yöhävittäjät oli järjettömästi kerätty Ranskan itärajalle. Yöhävittäjät etenkin elivät menestyksekkäintä aikaansa. Ne olivat juuri silloin siis poissa ja niitä siirreltiin myös vastedes järjettömästi edestakaisin valtakunnan ja Hollannin väliä eli niitä käytettiin järjettömästi muiden koneiden lailla. Laskuvarjojääkärit ja varusteet kokivat ison kriisin it-tulen vuoksi, vaikka junaan asetetut it-tykit eivät ampuneet laukaustakaan (kuinka ollakaan) tuntemattomaksi jäänen vastuuhenkilön jätettyä junan seisomaan jonnekin (“yleisessä kaaoksessa”).

Sen sijaan, että koneita olisi varattu joka lajia yhteensä ne 600 ja niitä käytetty menestyksellisesti kerran ja ne olisi voitu osaksi palauttaa onnistuneen torjuntataistelun jälkeen, Saksan ilmavoimat joutuivat kulutussotaan ja kaikki koneet tuhoutuivat kesäkuun taisteluissa, kun ne myöhään olivat saapuneet (tuhat yksimoottorista konetta).  Itse asiassa jo maihinnousua ennen maihinnousulaivastoon sopivalla hetkellä tehty ilmahyökkäys olisi ollut melkoisen tuhoisa. Ilmavoimat eivät kuitenkaan koskaan tehneet yhtään tällaista pommitusta. Itse asiassa tiedustelukaan ei suorittanut lentoja oikeisiin kaupunkeihin. Vain Doveria tiedusteltiin ja vedottiin toiminnan turvattomuuteen.. Yksi pommitus oli suunnitteilla ja itse asiassa lähtövalmiina 30.5. (!), mutta se oli ilmoitettu etukäteen viholliselle, jonka ilkkuva radiotoiminta johti koko hyökkäyksen peruuntumiseen. Agentit paljastivat kaksi simulointiharjoitusta, jossa maihinnousua harjoiteltiin Englannissa. Molemmat muuten epäonnistuivat. Operaatio Beaver olisi ollut maaliskuussa 1943 loistava kohde ilmavoimille. Gestapojohtaja Müllerin mukaan ilmoitus harjoituksista “ei ollut mennyt oikeille ihmisille ilmavoimissa”. Keskitetty hyökkäys satamaan Italiassa 1943 Barissa oli johtanut suureen tuhoon liittoutuneiden joukoissa ja esim. tuhonnut myrkkykaasulastin, jota oli Georgin mukaan aiottu käyttää saksalaisia vastaan. Myöhemmin sodan aikana ilmavoimat huolehti siitä, että yli sata konetta tuhoutui omassa it-tulessa (1.1.1945 lensivät V-pommien laukaisualueen yli, jota ei ollut ilmoitettu puolin ja toisin, kun olivat menossa Englannin lentokenttiä pommittamaan.. Pääosa pommitusretken tappioista tuli näin ja vastuullinen on taas hämärän peitossa. Tappioita ei enää voitu korjata). Myös 1945 kaksi suurta ilmahyökkäystä Englannin laivastoa vastaan vuodettiin viholliselle etukäteen. Ilmavoimien kapinaorganisaatio sai paljon aikaan ja muistamme, kuinka se toimi sodan loppuun asti ja esim. mahdollisti Dresdenin tappiottoman pommituksen juoksuttamalla yöhävittäjiä väärien hälytysten perässä ympäri Saksaa. Dresdenin kammottavan ja sotilaallisesti turhan holokaustin (jopa mahdollistaminen?) auttaminen osoittaa lännen itselleen hyödylliseksi katsomien (se paljasti osan heinäkuussa attentaatin jälkeen Gestapolle) pettureiden petoksen asteen ja sitoutumisen vihollisen kaikkiin touhuihin sekä myös tiiviin yhteydenpidon viholliseen. Mitä sotilaallista hyötyä oli auttaa siviilialueiden pommittamista 1945 ylipäänsä? Se ei edesauttanut sodan loppumista (väärät kohteet) eikä edesauttanut sotilaallisesti Saksan tappiota yhtään.

Entä paljon puhuttu suihkukone? Edellisessä kirjoituksessa tuli selväksi, että suihkukone lykkäytyi muiden kuin Hitlerin ansiosta vuodella ainakin. No nyt 1943 oli lähes valmis suihkuhävittäjä ja alkoi paljon valheellista porua herättänyt vääntö siitä, pitäisikö koneesta tehdä syöksypommittaja. Ilmavoimat halusi siitä hävittäjän. Nyt on kuitenkin niin, että Hitler ajatteli jo maihinnousua ja halusi pommittaa koneilla maihinnousulaivaston upoksiin, mikä olisikin onnistunut niillä melko varmasti jopa koko maihinnousun keskeyttävällä teholla. Nyt kuitenkin ilmavoimat vastoin Hitlerin käskyjä tekivät koneesta kuitenkin hävittäjää, minkä seurauksena syöksypommittaja ei ennättänyt torjumaan maihinnousua. Toki Hitler olisi antanut tehdä siitä hävittäjän sen jälkeen. Hitler salli tehdä koneesta tiedusteluversion, mutta sen käyttöä estettiin Wehrmachtin taholta, sillä se olisi paljastanut kaiken Englannista. Toukokuussa sillä lennettiin kuitenkin jo ja kesäkuun 29. päivä sen kaukokartoitusmahdollisuudet oli todettu. Mitään käskyä ei kuitenkaan tullut, vaan kone lojui käyttämättömänä. 4 viikon päästä yksikkö yritti siirtyä länteen Oranienburgista Reimsiin. Kuljetusterroristit osasivat tehdä siirrosta pitkän ja vaikean. 2.8. kone pystyi aloittamaan ensimmäiset tehtävänsä. Tällöin olivat jo läpimurtotaistelut Normandiassa alkaneet. Kone kuvasi viimein maihinnousualueen ja pian Englantia pitkän tauon jälkeen. Kahden päivän analysoinnin jälkeen selvisi että Ranskassa oli puolitoista miljoonaa miestä. Siten mitään maihinnousua Calaisiin ei tulisi. Englannista ei löytynyt myöskään toista armeijaa. Itse asiassa kaikki voimat oli jo ajat sitten laitettu peliin liittoutuneiden puolella. Oikeasti saksalaiset olivat jo kesäkuun alussa rakentaneet kaksi muuta nopeaa kuvauskonetta, jotka olisivat paljastaneet tilanteen ajoissa. Mutta kuinka ollakaan, “teknisten vikojen vuoksi” kummatkaan eivät päässeet ilmaan, vaikka tosiasiassa koko ajan toinen kone oli julistettu lentokuntoiseksi. Kun kuvaajat lensivät oma-aloitteisesti Lontooseen, Wehrmacht oli asettamassa ilmakuvausprojektin tekijää sotaoikeuteen. Wehrmacht oli selvästi yrittänyt estää kaikki Lontoon kuvaukset, vaikka juuri sieltä olisi voinut saada kuvia V-aseiden vaikutuksista. Horst Götz (projektin johtaja) sai kuin saikin tiedon kuvista ja lennoista päämajaan ja sieltä upseerit pyysivät heti kuvat ja käskivät jatkaa tiedustelua. Nyt paljastuivat myös V1-pommien tuhot Lontoossa, jota Wehrmact oli yrittänyt estää kuvaamasta ehkä juuri siksi. Se väitti, etteivät V-pommit soveltuisi epätarkkuutensa johdosta maihinnousun torjuntaan. Ehkä eivät laivojen, mutta satamissa ne olisivat tehneet pahaa jälkeä. Myös maihinnousualueella ja joukkojen keskittymissä. On mysteeri, kuka sai Hitlerin päähän ajatuksen Englannin taivuttamisesta rauhaan aseilla. Vain osan olisi voinut käyttää koemielessä Lontooseen. Varsinkin, kun ei ollut ilmakuvia, joista olisi selvinnyt, miten pommeja kannatti suunnata ja korjata suuntaa. Omin luvin Southamptonin satamaa V1-pommein ampunut sai heti rajun kiellon jatkaa toimintaa. Liikenne siirrettiin kuitenkin heti pommien ulottumattomiin, sillä jälki oli ollut niin tuhoisaa.

Ilmavoimilla olisi ollut myös tuhansia uusia kauko-ohjattavia torpedoja, joilla oli saatu myönteisiä tuloksia. Aseiden teho kuitenkin salattiin ja niistä pyrittiin kertomaan sodan johdolle vain vähän. Epäpätevä Göring puhuttiin lopulta tuhoamaan ne varastoista mukamas turhina ja epäonnistuneina. Vasta sodan lopussa hänelle esitettiin filmi, kuinka iso italialainen taistelulaiva upotettiin sellaisella

Kuinkas sitten kävikään

Amerikkalaisten hyökkäykset johtivat viimein elokuun alussa läpimurtoon, kun saksalaiset eivät olleet tuoneet yhtään vahvistuksia heikolle rintamalleen.. Pahaksi onneksi pätevää von Klugea ei erotettu hyväuskoisten Keitelin ja Jodlin protestien vuoksi. Guderian tiesi Klugen hautovan antautumista mahdollisesti, mutta ei voinut sanoa mitään, koska olisi paljastanut omat tietonsa. Hän kuitenkin yritti yleisesikunnan päällikkönä erottaa Klugen ensi töikseen. Hitlerin epäluulot osoittautuivat oikeiksi. Nyt kun viimein oli koottu voimakkaat joukot vastahyökkäykseen amerikkalaisten aloitettua liikuntasodan heidän sivustoihinsa, von Kluge vastusteli hyökkäystä ja valmisteli sitä huonosti. Kun hyökkäys viimein alkoi 4 päivää myöhässä, vihollinen oli Ultran avulla (ja muutenkin?) tietoinen siitä ja osasi varautua siihen keskittämällä joukkoja sitä vastaan. Vaikka ilmahyökkäys tuhosi suuren osan panssarivoimista, hyökkäys olisi silti onnistunut, mikäli olisi osattu etsiä heikkoja kohtia puolustuksesta. Uutta suihkukonetta ei oltu vielä otettu käyttöön asiaa selvittämään. Puolustajat sanoivat jälkeenpäin, että eivät olisi pystyneet heikentynyttä hyökkäystäkään torjumaan, jos siis panssarit olisivat edenneet vain muutama kilometri sivuun valitusta suunnasta. Von Schwerinin johtama 116. divisioona viivytti kohtalokkaasti  osallistumistaan. Lisäksi on lausuntoja, jonka mukaan monet panssarit 2. divisioonasta seisoivat metsissä koko hyökkäyksen ajan. Tämän jälkeen von Kluge hävisi päiväksi jonnekin. Patton kertoi odottaneensa Klugea, joka juuttui pommitetulle tielle ja jolta meni radioyhteys. Epäluuloinen Kluge palasi esikuntaan. Mitä ilmeisimmin hän halusi neuvotella ja ilmeisesti antautua. Tällä välin oli mennyt mahdollisuudet toiseen vastahyökkäykseen. Sen jälkeen von Kluge johti sotaa selvästi omaksi tappioksi ja edesauttoi Falaisen motin syntyä. Hitler sai tarpeekseen ja kutsui Klugen Berliiniin, mutta jo alkumatkasta hän otti syanidia ja kuoli. Onneksi pääosa saarretuista saksalaisista pääsi pakoon amerikkalaisten virheiden vuoksi. He eivät kuitenkaan saaneet mukaansa juurikaan yhtään kalustoa. Joukot muodostivat kuitenkin rungon Ardennien offensiivissa 1945. Vaikka Wagner ja Finckh olivat viimein poissa, em. saarrostustaistelussa joukoilta salattiin jättivarastot alueella ja ne jäivät voittajalle. Huolto kuljetti kaikkea Pariisista asti ja toimi taas huonosti. Huollon vastarintaa ei ollut kitketty pois.

Saksan 15 divisioonan jouduttua mottiin teki Montgomerykin viimein 16.8. läpimurron Caenissa. Näin siis oli aika peräytyä Vogeeseille, jossa oli määrä puolustautua Siegfried-linjalla. Liikuntasotaan tottumattomat amerikkalaiset luulivat voittaneensa sodan ja olevansa pian Berliinissä. Saksalaiset menettivät tietysti paljon kalustoa peräytyessään. Petturit lisäsivät tappioita Haavoittuneita jouduttiin siten jättämään tienposkeen, kun kaikenlaiset turhuudet olivat saaneet etusijan. Itse Göring havaitsi väärinkäytökset ja otti ilmavoimiltaan etuoikeudet evakuonneissa pois. Silti Saksassa muistellaan katkeruudella yhä esim. 28 kuorma-auton alkoholikuljetusta Pariisista Saksaan majuri Jaminin yksityiskäyttöön. Tätä asiaa on tosin myös visusti salattu monien muiden väärinkäytösten ohella. Sillanrakennusta varten varattujen kuorma-autojen käyttö näin samaa aikaan, kuin siltoja piti rakentaa tuhottujen siltojen tilalle hätäylityspaikoiksi  aiheutti osaltaan suunnattomien tappioiden turhaa kasvua. Suunnitelluilta tuntui Saksan rajan pinnassa olleiden jättivarastojen joutuminen ehjinä vihollisen käsiin. Vastarinta alkoi kuitenkin tiivistyä, sillä viimeinkin sodan johto alkoi olla luotettavissa käsissä. Rundstedtin seuraajan von Klugen seuraaja oli Walter Model, jota voittajat ovat vihamielisesti väittäneet jopa “natsikenraaliksi”, koska hän ei ollut vastarintamiehiä. Hän oli kylläkin sietänyt osaltaan alaistensa juonitteluja. Hän toimi joskus omavaltaisesti Rommelin tapaan, kun näki jonkun asian tarpeelliseksi. Hän oli kunnostautunut juuri palokunnan kaltaisena toimijana, joka oli kutsuttu vakauttamaan romahtanutta rintamaa jo vuonna 1941. Silti omituisuuksia tapahtui edelleen, suurimpana ihmeenä Antwerpenin käsittämätön menetys englantilaisille. Tätä menetystä ei ole juuri tohdittu käsitellä valtavirtatutkimuksen taholta ja se vaikuttaa silkalta petokselta. Antwerpenin satama olisi ollut äärettömän tärkeä liittoutuneille, mutta he eivät miehittäneet pohjoisrantaa ajoissa ja saksalaiset onnistuivat kiivaiden taisteluiden jälkeen ottamaan sen haltuunsa ja pitämään sen. Näin ollen satamaa ei voitu käyttää kuukausiin. Kaiken kaikkiaan muodostuneet taistelut ja Arnhemin laskuvarjojoukkojen fiasko muodostuivat briteille erittäin verisiksi ja tuottivat Normandiaa pahemmat tappiot. Vanha salaliittolainen von Schwerin yritti luovuttaa Aachenin ja myös hajottaa divisioonansa Saksan rajalle saavuttaessa. Esimies esti kuitenkin nämä toimenpiteet. Hän paljastui yritettyään lähettää kirjeen amerikkalaisille. Vihollinen pääsi Saksan rajalle siksi, että korkea taho oli estänyt Meschin tärkeiden siltojen tuhoamisen. Amerikkalaistenkin eteneminen pysähtyi silti kuukausiksi maaliskuuhun asti. Italiasta kutsuttiin vasta keväällä koko länsirintaman ylipäälliköksi tarmokas mies Kesselring, joka heti huomasi kummallisuuksia ja olisi kyllä kitkenyt väärinkäytökset, jos sotaa olisi kestänyt vielä. Hänen johdollaan Italian rintama oli menestyksellä kestänyt paljon epäedullisemmissa voimasuhteissa.

Tietysti asiasta voisi virittää salaliittoteorian, jonka variaatiot liikkuvat netissä eri muodoissaan. 10.8.1944 pidettiin Strassbourgissa erittäin salainen kokous Saksan johtavien suuryritysten edustajille ja pankkiireille, jonka puhetta johti Martin Bormann. Hän totesi, että sotaa ei voitaisi voittaa ja kokouksessa alettiin varautua rauhan aikaan. Mietittiin, miten Saksan teollisuus voitaisiin säilyttää ja perustaa uudelleen. Miten talous ja kansakunta voisi nousta uudelleen. Ajateltiin myös, että olisi perustettava Euroopan laajuinen talousyhteisö, jonka avulla kaikki mahdollistuisi. Kokous oli niin salainen, että siinä ei sallittu tehdä muistiinpanoja. Kaikesta huolimatta merkityksetön pikkukaupunki koki erittäin rajun pommituksen pian kokouksen jälkeen ja ao. kokouspaikka hotelli Maison Rouge oli sen keskiössä. Tässä kokouksessa ilmeisesti päätettiin turvata valuuttojen siirto ulkomaille erinäisiin sijoituksiin ja ostella yrityksiä ympäri maailmaa. Näin vältettäisiin ehkä joutuminen täydellisen ryöstön uhriksi ja mahdollisesti saataisiin turvattua resurssit uuteen nousuun. Laskettiin, että kaikkeen kuluisi aikaa n. 9 kuukautta ja että sotaa tulisi jatkaa vähintään sen verran. Ihmeellistä kyllä saksa antautui vain kolme päivää eri aikaan kuin 9 kk tuosta kokouksesta oli kulunut. Tästä voi nyt sitten tehdä salaliittoteorioita, mutta älkää Verkkomedian komublogien tapaan. Euroopan yhdentymistä ei tuossa kokouksessa välttämättä ole tarkoitettu vastaavaksi kuin CIA:n puolelta nyt toteutettu yhdentyminen. Ellei sitten ole ollut kysymys siitä, että mukana olisi ollut myös vihollisen puolen edustajia maailman talouseliitistä. Mielestäni tuossa kokouksessa on ollut aivan järkeä ajatus turvata teollisuus ja kansakunnan olemassaolo. Ainakin periaatteessa. Missään nimessä ei Saksasta käsin pyöritetä maailmaa ja sen talouselämää. Jos kytköksiä olisi, niin pikemminkin kyse olisi osallisuudesta ja kumppanuudesta ja ilman muuta kaikkea pyöritettäisiin muualta. Ainahan voidaan spekuloida, että armeija olisi toiminut määrätyllä tavalla tai jopa että länsimaidenkin armeijat olisivat tehneet tahallisia huonoja esityksiä. Se ei olisi mitään uutta. Tuskin edes Saksan armeijan toiminta määräytyi tuon kokouksen mukaan. Ellei sitten jonkun Wehrmachtin osan. Minusta kokouksesta kehitellyt salaliittoteoriat ovat humpuukia.

Ardennien offensiivista Georg sanoo, että se olisi hyvinkin voinut johtaa koko Ranskan uudelleen valtaamiseen ja länsiliittoutuneiden tappioon. Patton kirjoitti tuohon aikaan päiväkirjaansa, että he voivat yhä hävitä sodan. Hänen omasta mielestäänkin on huomion arvoista, että hän kirjoitti nämä mietteet juuri tuolloin. Jo ennen offensiivia ounasteli Montgomery sodan jatkuvan ainakin vuoden 1945, jos saksalaiset jatkavat taisteluaan yhtä hyvin johdetusti, kuin 1.9.1944 alkaen. Hyökkäyksen pysähtyminen Bastognessa aiheutui kuitenkin myös taas oudosti katkeilleen huollon vuoksi. Ilmaylivoima oli tietysti liittoutuneilla, muta miksi ei olisi ollut mahdollista vastaava kehitys kuin 1940? Stalin pelasti tässä lännen ja aloitti suuroffensiivin Veikselillä. Sielläkin hyökkäys menestyi oudon sujuvasti ja pian venäläiset olivat Oderilla. Hitler joutui karvain sydämin siirtämään kaksi panssariarmeijaa taas itään. Keitel oli myös pettynyt ja sanoi, että niiden avulla ja muiden siirrettyjen joukkojen hän oli aikonut jatkaa hyökkäystä Maasia kohti. Todellisuudessa Saksalla olisi ollut Bastognesta vetäytymisenkin jälkeen hyvät mahdollisuudet operoida. Mikä olisikaan ollut joukkojen iskukyky, jos panssarivaunuissa olisi ollut elokuussa 1944 esitelty infrapunalaite eli infrapunasäteeseen perustuva yönäkökyky. Se mahdollisti 1500 metrin päähän ulottuvan pimeän ajan iskukyvyn ja suunniteltiin myös sotilaille yövarustusta, joka olisi muuttanut taistelujen luonteen. Ei liene yllätys, että korkea upseeri, joka tilaisuudessa torjui käyttöönoton ja vaati laitteita purettavaksi jo rakennetuilta osin, on jäänyt tuntemattomaksi. Elokuun kokouksesta poistui lukuisa määrä alempia upseereita pöyristyneinä hylkäämisestä. Laitteet varastoitiin ja vain pieni osa säilyi kevääseen 1945, jolloin huhtikuussa kokeiltiin varustusta sekä venäläisiä että englantilaisia vastaan Weserillä tuhoisalla tavalla. Jos laitteet olisi asennettu ja sarjatuotanto aloitettu, Ardennien offensiivia ei olisi pysäyttänyt mikään. On ihmeellistä, miksi tämäkin torpedointi onnistui, koska Göbbels oli julkisesti uhonnut infrapunalaitteiden tuovan käänteen taisteluihin. Monien asiantuntijoiden mielestä myös puolustus venäläisiä vastaan Baranowin sillanpäässä olisi onnistunut infrapunalaitteiden avulla. Yöllä liittoutuneiden ilmasota ei olisi haitannut taisteluja ja Saksan joukot olisivat nähneet sokeat vastustajansa.

On ihmeellistä, kuinka väärinkäytökset eivät tulleet Hitlerin ym. korviin juuri koskaan ja kuinka kaikki petokset olivat mahdollisia. Hitler ei kuitenkaan ollut mikään huijjaus eikö edes Göring. Vielä ihmeellisempää on se fanaattisuus, joka sai saksalaiset upseerit murhaamaan omia maanmiehiään vihollisen eduksi. Miten ihmeessä he eivät tajunneet, millainen vihollinen Saksalla oli? Lukuisat vastarintamiehet olivat aatelismiehiä, joilla ehkä oli jokin ominaisuus halveksua ei-aatelista maanmiestään ja olla piittaamatta tämän hengestä. Olisiko ollut jokin hengenheimolaisuus yleensäkin aateliin ja sama halveksunta “tavallista” ihmistä kohtaan, joka nähtiin tykinruokana tai feodaaliorjana? Kaikki aateliset eivät tietenkään ajatelleet näin. Pariisin illanvietoissa vastarintaliikkeen upseerien seurassa viihtyi myös Ernst Jünger, joka oli aina halveksinut kansallissosialistisia nousukkaita. Ei kuitenkaan voi kuin ihmetellä järjenjuoksua, joka saa uhraamaan oman maan ja Euroopan sionistis-bolshevistisen rintaman voiton ja maailmanvallan hyväksi. Ilmeisesti kyseessä on tyhmyys ja rajoittuneisuus sekä myös opportunismi. Useimmat vastarintamiehet jäivät ikään kuin koukkuun, kun alkoivat vastarinnan 1938. Jopa vielä aiemmin. Saksan tilanne vaikutti toivottomalta ja muun maailman voitto varmalta. Sillat paloivat takana ja ulkomainen tiedustelupalvelu saattoi aina paljastaa kaiken. Lisää kannatusta vastarintaliike sai Saksan sotaonnen käännyttyä. Ulkomaat pettivät todellakin vastarintamiehet, mistä tulee Meiserin kirjankin nimi (Petetyt petturit). Attentaatin jälkeen kun vastarintamiehet joutuvat yksi toisensa jälkeen Gestapon vangeiksi, Englanti paljasti ison joukon nimiä, jotka muuten eivät olisi jääneet kiinni. Gestapon johtaja Müller sanoi, että Churchill auttoi suuresti häntä tässä. Ilmeisesti juuri Georgin “idealisteiksi” nimittämät salaliittolaiset paljastettiin. Englanti ei tosiasiassa kaivannut mitään yhteistyötä, vaan soti koko Saksan kansa vastaan. Se ei myöskään hyväksynyt mitään liittoa eikä Roosevelt Neuvostoliittoa vastaan eikä mitään sitä vastaan suunnattua toimintaa saksalaisten kanssa. Mauri oli tehnyt tehtävänsä ja sai mennä. “Käytännön” linjan kanssa jatkettiin. He olivat luottomiehiä ja heitä tarvittiin tärkeissä asemissa saamaan aikaan lisää tuhoa ja nopeuttamaan Saksan tappiota.

Petos itärintamalla 1941-42

Jaahah. Taas huomasi, kuinka vähän on ollut aikaa lukea historiaa ja kuinka vähän siitä on tiennyt.  Olen kyllä lukenut Hitlerin vastaisen vastarintaliikkeen laajuudesta ja että korkein sodan johtokin oli sekaantunut laajasti. Olen aina luullut kuitenkin salaliittolaisten rajoittuneen attentaattiin 20.7.1944 ja tietojen vuotamiseen vihollisille länsimaissa. Myös sodan alkuun lähinnä. Tämä johtuu siitä, että olen lukenut varsinaista sotahistoriaan vain nuorempana ja hyväuskoisena, joten en ole pystynyt yhdistämään tiettyjä kummallisuuksia sabotaashiin. Uusi tutkimus on jäänyt tutustumatta esittelyjä ja yhteenvetoja myöten. Poliittisesti korrekti historia vaikenee siitä ilmiselvästä tosiasiasta, että Wehrmachtin kenraalit hävisivät sodan tahallaan. Siksi oli suuri yllätys lukea asialle omistautunut Friedrich Georgin  paljastuskirja Verrat an der Ostfront I. Der verlorene Sieg 1941-42. (Petos itärintamalla. Menetetty voitto 1941-42/Grabert-Verlag 2011). Kirja on todella järkyttävä ja se osoittaa, että Saksa olisi voittanut kirkkaasti Toisen maailmansodan ja etenkin Neuvostoliiton, elleivät omat miehet olisi pettäneet maataan armeijan johdossa. Koko sota neuvostoliittoa vastaan oli yhtä petosta ja sabotointia. Petolliset voimat olivat alusta lähtien armeijan johdossa, vaikka vihollisen uhmaamista ja ehkäisysotia vastustanut ja alistumispolitiikkaa kannattanut kenraali Beck olikin eronnut jo ennen sotaa. Beck johti vastarintaa ja salaliittoa tukenaan kenraalit Tresckow ja Oster jne. He olivat yhteydessä itärintamalle salaliittolaisiin, jotka olivat lähinnä Keskisen armeijaryhmän Mitte johtomiehiä, tärkeimpinä itäarmeijan johtaja von Brauchitsch sekä yleisesikunnan päällikkö Halder. Von Kluge oli myös yksi tärkeimmistä vastarntamiehistä ja siis pettureista ja sabotoijista. Myös esim. Pohjoisen armeijaryhmän johtaja von Leeb kuului salaliittolaisiin ja panssariryhmän johtaja Hoepner. Lista on itse asiassa aika pitkä, sillä miehet osasivat erotuttaa uskolliset ja ansiokkaat ja puuhata alaisikseen salaliittolaisia. Ilmavoimissa rellesti myös koskaan paljastumaton salaliitto huolettoman Göringin selän takana. Eri henkilöt ja instanssit osasivat peitellä toimintaansa ja siksi useat tutkimukset eivät johtaneet tuloksiin. Tärkein syy kaiken onnistumiseen oli se, että tärkeimmän tiedustelupalvelun Abwehrin johdossa oli täydellinen maanpetturi ja englantilaisten agentti amiraali Canaris. Armeijan tiedustelun johtaja Fellgiebel oli myös täysi petturi. Heidän alaisensa luonnollisesti toimivat yhtä tuhoisasti, tärkeä nimi oli myös kenraali Gehlen, jonka tilanneraportit eivät idässä vastanneet todellisuutta. Näin jo sodan aikana tiedustelu ja vastavakoilu pettivät täydellisesti ja johtivat harhaan. Myös petturien paljastaminen oli mahdotonta. Tiedustelun ja sodanjohdon lisäksi sodan tahallisessa häviämisessä tärkeitä tekijöitä olivat armeijan varustelusta ja sotataloudesta aluksi suureksi osaksi vastanneet herrat Fromm, Thomas ja Orblicht. Vuodesta 1940 tosin Fritz Todt oli piikkinä heidän lihassaan, mutta vasta Todtin seuraaja Speer sai 1942 vallan pois Frommin miehiltä. Erittäin keskeinen osa petosta oli huollon sabotointi. Siinä keskeisimät toimijat olivat päämajoitusmestari Wagner, valtakunnan kuljetuspäällikkö Gercke ja heidän alaisensa, esim. Stalingradin huollon sabotoija Eberhard Finckh. Nämä miehet veivät Hitleriä ja muita natsipomoja pitkään aivan 6-0. Canaris paljastui vasta 1944 ja muut salaliittolaiset myös. Tämä oli Hitlerin suurin virhe ja syy, johon hän kaatui. Hän oli aivan liian hyväuskoinen ja luotti kenraaleihin. Gestapo oli jo Canariksen jäljillä ja Heydrich kokosi aineistoa häntä vastaan jo 1942. Heydrichin murhan syy 1943 oli juuri Tshekkien tiedustelupalvelun johdon mukaan se, että Heydrich oli kokoamassa aineistoa Englannin tärkeimmän agentin paljastamiseksi. Hitlerin olisi tullut jo sodan aikana valvoa enemmän alaisiaan ja rinnakkaisten tiedusteluelinten kautta. Hänen olisi tullut saada Canaris paljastettua ja suorittaa suuri puhdistus armeijassa jo ennen sotaa. Sodan aikana olisi tullut uhata oikeudenkäynneillä ja kuolemantuomioilla.

Ranskan jälkeen oli avautunut suuria mahdollisuuksia uusien raaka-ainelähteiden kautta sotataloudellisista näkökohdista. Myös Neuvostoliiton raaka-ainetoimitukset auttoivat tilannetta. Kenraalit olivat kuitenkin sitä mieltä, että tuotantoa ei tarvinnut laajentaa. Canariksen tiedustelu väitti Neuvostoliiton tuotantolukuja ja armeijaa todellisuutta paljon heikommiksi ja aseistusta vanhentuneeksi. Siten Hitler saatiin aluksi Ranskan sotaretken jälkeen jopa vähentämään asetuotantoa. Kenraalit vastustivat viimeiseen saakka esim. panssarivaunujen tuotannon lisäämistä ja siirtymistä tehokkaaseen sarjatuotantoon. kaiken aseistuksen tuotantomäärät yritettiin pitää mahdollisimman pieninä. Vedottiin aina vaikeuksiin tuotannossa, valmistajien ongelmiin jne. Fromm, Thomas ja Olbricht loivat asetuotantoon mielettömän kaaoksen ja sabotoivat Canariksen kanssa menestyksellisesti kaikkea asekehittelyä. Olbrichtiltä on vuotanut alaiselleen paljastava esitys, jossa hän kertoi tekevänsä kaikkea mahdollista mielettömyyttä. Samassa yhteydessä hän kertoi, että Wehrmachtin iskukyky olisi tosi surkea ja se tulisi saamaan aikaan itärintamalla yhtä vähän kuin tuuli. Esim. ns. panssarijääkärit olivat todellisuudessa panssaroimattomia, sillä panssaroitujen miehistönkuljetusvaunujen valmistus saatiin rajoitettua erittäin pieneksi. Niitä tuhoutui tietysti valtavia määriä ja tuotanto oli heikkoa. Siten panssarikrenatöörit joutuvat matkaamaan panssarivaunujen päällä ja suojattomina kuorma-autoissa tms. Tappioita tuli. Speer valmisti tietysti heti moninkertaisesti näitäkin tärkeitä kulkuneuvoja. Kaiken lisäksi Fromm valehteli tilastoissa röyhkeästi eri aseiden määrät jopa kolmasosan todellista suuremmaksi. Lisäksi tuntui olevan hämärän peitossa, kuinka paljon ammuksia oikeasti kyettäisiin tuottamaan. Mitä aseita olisi saatavilla ja kuinka paljon 1.4.1941. Varastojen suuruus ja missä mitäkin on. Suurta huijjausta. Kaikki on aivan uskomatonta. Monta naulaa Saksan arkkuun jo kauan ennen kuin ensimmäistäkään laukausta oli ammuttu. Kaiken tuloksena Saksan itäarmeija ei ollut suurempi kuin hyökkäysarmeija vuonna 1940 Ranskan sotaretken alkaessa. Lentokoneita oli jopa vähemmän ja koko kalusto vanhentui koko ajan. Samat herrat myös vastasivat siitä, että aseissa ei ollut talven edellyttämää pakkasta kestävää rasvaa ja että autot eivät käynnistyneet, vaikka kylmäkäynnistys oli jo esitetty Hitlerille. Myöskään lentokoneet eivät lentäneet kunnolla ja putoilivat. Veturit hyytyivät.

Asekehitys oli siis erittäin vaikeaa. Kaikissa aselajeissa vaadittiin loputtomasti parannuksia ja jatkuvasti järjestettiin lykkäyksiä. Yleensä vastustettiin kaikkea uutta ja uudet aseet saatettiin jättää varastoon. Panssarivaunut III ja IV oli suunniteltu jo 1931/32. Niitä ei kehitetty ja vaaditut käskyt saatettiin jättää täyttämättä. Niihin oli jo suunniteltu iskuvoimaiset ja suurikaliiperiset tykit, mutta armeija valitsi pienemmät. Vastoin nimenomaista käskyä panssarivaunuihin vielä valittiin lyhyt piippu, kun niiden tykkien piippuja paksunnettiin. Onneksi Guderian oli vaatinut panssarivaunut sellaisiksi, että tykkejä oli voitava myöhemmin vaihtaa. Kaikki tällainen vaati taistelua ja vääntöä. Kun Neuvostoliiton uudet panssarit olivat jo kauan osoittautuneet Saksan panssareille ja panssaritorjunnalle liian voimakkaiksi, armeija yritti vielä 1942 tilata heikkoja panssarintorjuntatykkejä, vaikka jo 1941 olisi jo ollut mahdollista tilata valmiina olleet 75 mm:n tykit, jotka olisivat pysäyttäneet T34-vaunut. Hitler itse joutui vaatimaan armeijaa tilaamaan ne vuonna 1942. Todellisuudessa Canaris oli saanut selville tiedot uusista panssarivaunuista Neuvostoliitossa eikä kyseessä ollut mikään yllätys. Myös ilmavoimien tiedustelu oli saanut selville uudet panssarivaunut ja lentokonetyypit. Kaikki salattiin ja siis haluttiin omia tappioita. Saalispanssarivaunuja sabotoitiin, jotta ne olisivat kulkeneet esittelytilaisuudessa hiljempaa ja näyttäneet kyvyttömiltä. Omia uusia vaunuja käsiteltiin siten, että ne kulkivat nopeammin kuin mitä niiden nopeus oli sitten valmiina. Tiikeri- ja Pantteri-panssarivaunut olisivat voineet valmistua jo vuodeksi 1942, mutta kehitystä sabotoitiin. Tiikerien koetaistelussa koepanssarit ajettiin suolle, jolloin koe meni pieleen ja panssarit tuhoutuivat ennen kuin niitä pystyttiin kunnolla kokeilemaan.  Heinkelillä oli hyvin pitkälle kehitetty suihkuhävittäjä, joka tarvitsi vain enää suihkumoottorien kehittelyä. Tämä oli yksi sodan tärkeimmistä ratkaisuista, sillä jos kehittelyä ei olisi sabotoitu ja jarruteltu, Saksalla olisi ollut jo keväällä valmis suihkuhävittäjä ja siten koko ilmasota kaikilla rintamilla olisi nopeasti päättynyt Saksan voittoon. Tässä vaadittiin valtava panostus myös Canariksen ja ilmaliikenneministeriön taholta. Heinkelin tehtaille saatiin kaksi sabotööriä, joka alkoi erottamaan työntekijöitä ja pilaamaan toimintaa, vaikka heidän piti olla juuri avain menestykseen. Jatkuvia lykkäyksiä ja uusia vaatimuksia sekä ongelmia seurasi viivästyminen ja lopulta valittiin puolivalmis Focke-Wulffin suihkukone, jota sitten kehiteltiin vuoteen 1944. Heinkelin koneet taas otettiin heti sodan jälkeen USA:n armeijan toimesta kehitykseen ja niiden pohjalta jatkettiin… Vastaavasti toisessa kirjassaan ihmeaseista Georg kertoo Canariksen estäneen sen, että Saksa olisi saanut jo sodan aikana ydinaseensa valmiiksi. Jokainen aselaji jäi polkemaan paikalleen ja vanhentui. Lykkäykset ja uudet vaatimukset estivät minkään juuri valmistumasta, vaikka Saksa oli kehitellyt valtavasti huippuinnovaatioita erilaisten uusien aseiden valmistusta varten. Oma lukunsa on Gore-texin tapainen Saksan uusi talvivaatekangas Opanol, jota kehiteltiin talveksi 42/43. Tämä tehtiin Josef Neckermannin johdolla ja SS:n kanssa Wehrmachtilta salaa. Wehrmacht sai tietää asiasta ja Neckermann pidätettiin. Hänet yritettiin saada rintamalle, mutta hänen voimakkaat tukijansa saivat vihiä asiasta ja mies sai jatkaa. Kangas valmistui ja juuri ne Stalingradin miehet, jotka olivat saaneet uuden talvivarustuksen, saattoivat jäädä henkiin. Valitettavasti vain pieni osa oli pystynyt saamaan puvun, koska Stalingradiin jätettiin talvivarusteet toimittamatta. Vastaava puku pelasti USA:n tuhoamisleirillä Remagenissa vangit sodan jälkeen. Kiitollinen sotilas kirjoitti pelastuneensa puvun ansiosta, sillä amerikkalaiset pitivät vankeja taivasalla, jolloin he olivat alttiina kylmyydelle ja kosteudelle. Lukuisat vankitoverit olivat kuolleet, koska heidän vaatetuksensa oli huonompi ja he paleltuivat hengiltä. Neckermannin ja Speerin oli määrä olla samassa koneessa, joka syöksyi ja vei Fritz Todtin hengen. Juuri oltiin siirtämässä sotatalous ja asevarustelu Todtin täydelliseen johtoon. Jos myös vastaavat isänmaalliset ja pätevät kyvyt olisivat kuolleet, olisi Saksan sotavarustelu kokenut pahan takaiskun. Kyseessä oli selvä attentaatti. Fromm siirrettiin miesten värväystehtäviin Saksaan. Georgin mukaan hän sai uuden tuhoisan vaikutuksen aikaan estämällä 1944 440 000 saksalaisen sotilaan lähettämisen Valko-Venäjälle ja Ranskaan, mikä olisi ratkaissut taistelut siellä toisin. Ilmeisesti tappion lisäksi oli tarkoitus varata miehet mahdollista valtataistelua varten. 1941 heinäkuussa miehet yrittivät saada vahvaa leikkausta maavoimien varustelusta takaisin laivaston ja ilmavoimien eduksi.

Huolto- ja liikennekatastrofi vuosina 1941 ja 1942 oli myös täydellisesti tahallisen terrorin tulos. On uskomatonta, kuinka kaikki sai jatkua, vaikka muutama mies sai potkut jo 1942 tutkimusten päätteeksi. Jo heinäkuussa 1941 kuljetukset alkoivat radikaalisti supistua ja jopa Keskisen armeijaryhmän ammushuolto oli puutteellista. Jelnjan kaari tyhjennettiin ammuspulan vuoksi elokuun torjuntataisteluissa, vaikka alue on vain Smolenskin itäpuolella. Juuri mitään muuta kuin ammuksia ei kuljetettu ja polttoainepula rajoitti armeijan liikkuvuutta radikaalisti. Vedottiin siihen, että junat piti vaihtaa raideleveyden vaihtuessa. lastaus kesti kuitenkin oudon pitkään. Muutenkin vallitsi täysi kaaos ja sekasorto, vaikka juuri saksalaiset ovat tunnettuja järjestelykyvystään. Todellisuudessa Wehrmact oli tahallisessa kuljetussaarrossa heinäkuusta alkaen talven yli. Varsovaan kehkeytyi valtavat varastot tavaraa, josta se ei edennyt eteenpäin. Junat ja vaunut seisoivat valmiina Puolassa eikä niitä millään saatu eteenpäin. Kaikkeen pulaan vedottiin, mutta todellisuudessa oli kyse sabotaasista. Ilmavoimat alkoivat järjestää aseistettuja vartijoita juniinsa, jotka varmistivat niiden perillepääsyn. Useat junat yksinkertaisesti katosivat. Korruptio oli suurta ja korkeat upseerit yksinkertaisesti myivät junittain tavaraa mustaan pörssiin ja paikallisille asukkaille. Näin katsoivat esim. kaikki Italiasta lähteneet varusteet, joten italialaiset olivat myös 1942 ilman talvivarusteita ja aseistus oli puutteellista. Puolillaan lastattuja junia lähetettiin ja tavaraa lähetettiin vääriin paikkoihin. Keskellä huutavinta pulaa talvella Smolenskiin lähetettiin Pariisista kaksi junallista punaviiniä. Perillä pullot olivat jäätyneet rikki, joten lastina oli vain sirpaleita ja punaista sohjoa. Canaris saattoi kaapata mafiatyyliin junia ja toimittaa lastin viholliselle. Kaikesta liikenteestä vastaava Gercke oli kertonut sodan jälkeen rehennellen eversti Goldmannille, että oli kuljetellut erästä vahvistusta edestakaisin Saksassa niin, että se ei ennättänyt ajallaan rintamalle. Samoin hän oli ohjannut  talvivarusteita Etelä-Ranskaan.  Tämä on harvinaista, sillä yleensä näistä asioista on sodan jälkeen tiiviisti vaiettu. Oli kuitenkin yleistä, että varaosia ei saatu viikkoihin tai kuukausiin tilauksista ja juuri varaosien puutteen takia iso osa kalustoa seisoi tai oli hylättävä. Kenraalit olivat myös järjestäneet niin, että valtaosa korjausmahdollisuuksista oli kaukana rintaman takana tai jopa Saksassa asti. Kaikkialla viivytystä ja terroria. Hitler oli kysynyt Wagnerilta, saivatko sotilaat talvivaatteet ja -varusteet ajallaan 1941. Wagner oli valehdellut päin naamaa kaiken olevan kunnossa. Kun Guderian kertoi talvivaatteiden makaavan varsovassa 20.12.1941, Hitler ei tahtonut uskoa asiaa. Wagner myönsi näin käyneen. On ihmeellistä, että mies sai jatkaa asemassaan Gercken tavoin. Minä olisin ammuttanut Hitlerin sijassa miehen saman tien. Hän valehteli ja murhasi sabotaasillaan ilmeisesti ainakin 133000 miestä. Paleltumat tappoivat enemmän kuin vihollinen. Ranskasta ohjattiin lisävahvistuksia talvella ilman tykistöä ja/tai ilman talvivaatteita. On ihme, että rintama kesti, mikä ei ilmeisesti ollut kaikkien tarkoitus. Eräs lentäjä oli joutunut Kreikasta täydentämään Rommelin Afrikan huoltoa henkensä kaupalla, koska huolto-ongelmat vaivasivat. Hän on kertonut huomanneensa rahtinaan olleen talvivarusteita eli niitä pystyttiin lähettämään Afrikkaan, mutta vasta keväällä joukoille. Mies oli kertonut muustakin sabotaasista Afrikassa, kuten myös Skorzeny näki muistelmiensa mukaan niin idässä kuin Afrikassa. SS-divisioonat olivat kieltäytyneet eräiden muiden divisioonien kanssa luovuttamasta  talvivarusteita Varsovassa säilytettäväksi. Viisas ratkaisu. Talvella veturien jäätymisen jälkeen rautatiehuolto katkesi kokonaan. On selvää, että huolto-ongelmat niin kesällä ja syksyllä 1941 kuin myös Kaukasuksen sotaretkellä ja Stalingradiin edettäessä olivat lähes täysin turhia ja keinotekoisia. Huolto-ongelmat olivat keskeinen instrumentti sotatoimien vaikeuttamisessa ja estämisessä, joka alkoi ilmetä laajasti heti heinäkuussa 1941.

Tiedustelusta on jo mainittu. Kaikki tiedustelutiedot pyrittiin väärentämään ja kaikki vihollisen vastaiskut tulivat muka yllätyksenä. Todellisuudessa tiedustelu tiesi jo 1941 Neuvostoliiton olleen paljon vahvempi kuin mitä Saksan johdolle kerrottiin. Canariksen miehet olivat täysin vihollisen palveluksessa. Neuvostoliiton joukkojen keskitykset 1941 eivät tietenkään voineet jäädä täysin salaisiksi, mutta toisen portaan joukot olivat jo lähes tuntemattomat suuruudeltaan. Jatkuvasti tiedustelu syötti tietoja, joiden mukaan Neuvostoliitto olisi aivan lopussa. Niin 1941 ja 1932. Myös kenraalit väittivät elävänsä vastaavan illuusion vallassa, vaikka sodan jälkeen syyttivät kaikesta Hitlerin hulluutta. Todellisuudessa juuri he valehtelivat monessa asiassa päin naama ja yrittivät petkuttaa Hitlerin huonoihin päätöksiin. Tiedustelu ei ilmoittanut havaitsemaansa venäläisten suuren vastaiskun valmistelua 1941 joulukuussa. Sekä Gehlen että ilmavoimat olivat kyllä huomanneet Stalinin hyökkäysvalmistelut molemmissa lähtöasemissa 1942 Stalingradin pihtihyökkäystä ennen. Kaikki tiedot pimitettiin ja pikemminkin väitettiin hyökkäyksen odottavan keskisellä rintamalla, jonne Hitler lähetti turhaan joukkoja. Canaris syötti myös jatkuvasti väärää tietoa odotettavissa olleesta maihinnoususta Ranskaan. Hän ja kenraalit saivat Hitlerin pitämään etenkin Ranskassa suurta armeijavoimaa odottamassa maihinnousua. Näiden panssarivoimien ja armeijoiden avulla sotaretket  1941 ja 1942 olisivat päättyneet voittoon. Venäjän aseiden kehitys ja armeijan iskuvoima siis salattiin tuotantolukujen lisäksi. Myös suuri kartoitusoperaatio meni tavallaan hukkaan. Saksalaiset kuvasivat ilmasta Neuvostoliiton Uralille asti ja ilmakuvien pohjalta oli määrä laatia kunnon kartat. Alan huippueksperttien työ meni harakoille osittain, koska kartat kulkivat Canariksen Abwehrin kautta ja se muokkasi niihin lukuisia virheitä Se myös väitti lukuisia hiekkateitä päällystetyiksi teiksi tms. Radiotiedustelu oli huippuluokkaa, mutta avatut tiedot salattiin ja vääristeltiin. Kun radiokuuntelu aloitettiin kaksi vuotta myöhemmin kuin muut maat, aluksi peilauslaitteiden valmistus säännöllisesti epäonnistui. Viimein avainagentti paljastui ja radioiden kautta peilattiin ns Punainen orkesteri, satoja neuvostovakoojia ympäri Eurooppaa. Heidän syykseen Canaris saattoi vierittää monia vuotoja, vaikka tosiasiassa tiedot menivät paljon nopeammin suoraan Canarikselta ja kenraaleilta Stalinille ja länteen. Rote Kapelle oli myös saanut tietoja siinä määrin, että heille vuodettiin niitä myös selvästi monelta eri taholta aivan huipulta. Ei liene yllätys, että kaikki Neuvostoliittoon lähetetyt agentit jäivät kiinni heti (KGB oli vastassa ja lynkkasi heidät). Canaris sai aikaan valtavan tuhon, sillä hän levitti miehiään kuin syöpäkasvain armeijan eri avainasemiin. Seurauksena hän saattoi ryöstää armeijaa ja tehdä hämäräpuuhia eri maissa. N-liiton miehet pitivätkin Canarista pelottavana salaisen poliisin miehenä, sillä hänen puuhansa vaikuttivat maailmantalouteen. Esim. Romaniaan lähetetty sotilasvaltuuskunta neuvoi kyllä romanialaisia ja suojasi heitä, mutta myös vei maasta kiellettyä tavaraa salaa ja sai aikaan yleisen inflaation ja talouslaman toiminnoillaan. Jättimäisiä talousrikoksia tehtiin paitsi herrojen rikastumiseksi, ilmeisesti myös vihollisen eduksi. Euroopassa oli paljon mahdollisuuksia. Canaris myös aiheutti paljon pulaa toimillaan itse armeijalle. Hän mm. lastasi juuri suurten operaatioiden ja pahimman polttoainepulan aikaan saksalaisiin laivoihin Romanian öljyä ja lähetti koko lastin englantilaisille. Vanha kiinalainen viisaus 300-luvulta eaa. toteaa, että jos osaa ennakoida vastustajan toimet, on sota tai taistelu puoliksi jo voitettu toisinpäin. Jatkuva väärä tieto ja vihollisen aliarvioiminen johtavat pakosta ennemmin tai myöhemmin kohtalokkaisiin virheisiin. Myös laiminlyönnit olivat vakavia. Esim. teollisuuslaitosten siirtäminen Uralille ja muualle lännestä sodan alettua olisi voitu estää tai saada kaaokseen koko toiminta pommittamalla Neuvostoliiton rataverkkoa ja junaliikennettä muuallakin kuin sotatoimialueilla.

1941

Ranskan kukistuminen ja Hitlerin suosion kasvu olivat ikävä yllätys vastarintamiehille. He olivat suunnitelleet Hitlerin kukistamista, mutta eivät olleet saaneet aikaan sitä. He laskivat, että sotaonnen käännyttyä vasta vallankaappaus on mahdollinen Hitlerin suosion vähentyessä. Siispä oli saatava aikaan tappio ja sotatilanteen vakava huonontuminen. Tämä selittänee muuten sen, miksi Guderianin etenemistä vahvasti rajoitettiin 1940 ja tämä omine lupineen eteni pitkään. Nämä kannanotot ovat jo kauan olleet tiedossa eli Hitlerin kaatamista suunniteltiin avoimesti. Myös syy on useasta suusta esitetty: Hitlerin suosio on liian suuri ja että täytyisi tulla vastoinkäyminen. Hitler oli jo jotain aavistanut, sillä hänhän pimitti lopullisen sotasuunnitelman ja muutaman uskotun miehen kanssa valmisteli Ardennien operaation, jonka hän sitten Mansteinin ja Guderianin avulla yllättäen toteutti. Petoksen laajuus oli yllätys siinäkin määrässä, miten paljon 1944 selvisi. Todellisuudessa kaikki aina vuodettiin länteen ja itään ja näin oli tehty jo tähänkin asti. Joka ikinen suunnitelma ja käsky, yleensä jo ennen kuin ne oli hyväksytty. Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon vuodettiin 120 kertaa. Salaliittolaiset olivat varmoja siitä, että kaikki menee mönkään, joten ilmeisesti kaikkea mahdollista ei tehty. N-liiton voimat olivat massiiviset ja moninkertaiset siihen, mitä oli arvioitu. Hitler tosin tajusi, että valtava ja salamyhkäinen maa saattoi tarjota ikäviä yllätyksiä. Hyökkäys oli kuitenkin ainoa vaihtoehto. Gestapolla oli oma tietolähde Kremlissä, joka raportoi ilmeisesti  Müllerin kautta Hitlerille Canariksen ohi. Se kertoi Stalinin siirtyneen hyökkäyksen kannalle 5.5.1941 puheessaan. Hess lähetettiin Englantiin rauhaa hieromaan. Koska siitä ei tullut mitään, sota oli väistämätön. Myös NL arveli näin. Mikään yllätys Hitlerin hyökkäys ei voinut olla, sillä myös NL kuvasi ilmasta Saksan puolta ja ilmakuvat paljastivat valtavat keskitykset. Stalin totesi omien valmisteluidensa menevän sekaisin, jos hän yrittäisi vaihtaa joukkonsa puolustusasemiin. Hän valitsi keskitysten kiirehtimisen ja toivoi ehtivänsä ennen Hitleriä. Zukov olisi halunnut aloittaa heti puolivalmiistakin asemista heittämällä osan joukoista eteen ja suoraan taisteluun, jotta aloite olisi saavutettu ja saksalaisia estetty ottamasta aloitetta käsiinsä. Stalinia hämäsi saksalaisten kaavailema panssarijoukkojen ajo asemiin vasta viimeisenä päivänä kaukaa rintaman takaa. Siksi hän ei asettanut joukkoja hälytysvalmiuteen, vaan uskoi saksalaisten lykkäävän hyökkäystään. Hän kiirehti taas valmisteluja ja Georg toteaa vangiksi jääneen kenraalin kertoneen, että he olivat ennättäneet aloittaa vain kaksi viikkoa ennen venäläisiä. Koska kaikki oli herkässä vaiheessa, oli venäläisillä kielto provosoida saksalaisia. Georgin mukaan Stalin oli asettanut kuitenkin joukot hälytykseen 21.6.1941, mutta saksalaiset kommandojoukot olisivat katkaisseet venäläisten rintaman lähelle sijoitettujen joukkojen yhteydet  ja siksi suurin osa oli aivan valmistautumattomia. Siten saksalaiset saivat aikaan yllätysvaikutuksen ja aloitteen. Eurooppa näytti sittenkin pelastuvan ja valtavat määrät neuvostolentokoneita tuhottiin ja puna-armeija joutui sekasortoon. Zukov ja Stalin käskivät joukkojen tehdä vastahyökkäyksen, mikä muodostui tuhoisaksi itsemurhahyökkäykseksi epäjärjestyksen ja epäsuotuisan alkuasetelman vuoksi. Kapinakenraalien suureksi yllätykseksi hyökkäys oli menestys ja Saksan armeija eteni parissa viikossa satoja kilometrejä. Nyt he joutuivat pilaamaan sodankäynnin sabotaasilla ja häviämään sodan tahallaan.

Kenraalit luulivat saavansa johtaa sotaa ja pettyivät pahasti, kun Hitler kaivoi luotettujen kenraalien kanssa salassa valmistelemansa Barbarossa-suunnitelman hihastaan. Kenraali Keitel ja monet muut ovat olleet sitä mieltä, että Hitlerin suunnitelma edetä salamasotaa käyden ensin Leningradiin ja sitten Kaukasiaan  oli nerokas paperi ja ainoa tapa käydä sotaa menestyksellä Neuvostoliittoa vastaan. Baltiassa olivat hyvät tiet ja Leningradin varusteluteollisuuden kaappauksen jälkeen  huolto olisi kulkenut myös meren kautta. Sodan jälkeen von Rundstedt oli sitä mieltä, että jos Moskovaan ei olisi edetty, vaan panssariryhmät olisivat edenneet etelässä, olisi jo 1941 voitu edetä Länsi-Kaukasuksen öljyalueille. Kaukasuksen öljyn tyrehtyminen olisi ollut Neuvostoliiton loppu. Ukrainan viljan ja Donetsin laakion ym. teollisuuden kaappauksen jälkeen, ehkäpä vasta vuonna 1942 Kaukasuksen valtauksen jälkeen (joka olisi tuonut Turkin sotaan mukaan Saksan puolella) olisi Moskova vallattu ja takaapäin saarrostaen. Hitler pelkäsi aivan oikein Moskovasta saattavan muodostua kulutustaistelu, joka ei sopinut voimiltaan heikomman Saksan armeijalle ja joka veisi aikaa. Viimeistään Smolenskin tasalta olisi joukkoja siirrettävä pohjoiseen ja etelään. Vasta Leningradin jälkeen olisi voitu ajatella Moskovaa. Tämä toiminta olisi myös yllättänyt Stalinin, joka toimi kenraalien kanssa yhdessä saaden kaiken tiedon kapinakenraaleilta. Vastaava yllätys koettiin, kun kenraalit ilmeisesti olivat luvanneet Stalinille Hitlerin hyökkäävän Moskovaan ja vielä Guderianin edetessä he koettivat saada Hitlerin suostumaan Moskovaan hyökkäämiseen Brjanskin kautta. Hitler kuitenkin vaati joukkojen jatkavan Gomeliin ja saartavan Kiovan, mikä yllätti täydellisesti Stalinin ja johti menestykseen. Tätä ennen oli koettu ikävä vääntö, kun kenraalit lähes yhtenä miehenä kieltäytyvät Hitlerin suunnitelmista ja vaativat yleishyökkäystä Moskovaan. Riitely kesti ja kenraalit sabotoivat ja vaativat lykkäystä huoltosyistä. Pahaksi onneksi Hitler sairastui vakavasti kahden viikon ajaksi elokuun alussa ja kaikki pysähtyi. Kenraalit siirsivät sairauden aikana joukkoja takaisin vastaamaan omia tulevaisuuden kaavailuja. Tervehdyttyään Hitler jatkoi omien suunnitelmiensa pohjalta. Neuvostoliitto vahvisti puolustustaan ja aika kului. Viimein Hitler myöntyi Moskovan hyökkäykseen, koska koko Barbarossa oli väännetty raiteiltaan ja kenraalit olivat saaneet hänet epäilemään itseään. Lisäksi tiedustelu väitti koko sodan olevan ohitse ja Neuvostoliiton polvillaan. Kenraalien mielen mukaan toimiminen oli ajanut joukot sellaiseen asemaan, että niillä voitiin käydä Moskovaa vastaan. Ilmeisesti kenraalit olivat ajatelleet johtaa sotaa huonosti Moskovan edustalla ja kuluttaa voimia, kunnes talven tullessa Stalin olisi hyökännyt joka suunnalta. Esim. Kiovasta. Halder itse väitti saksalaisten olevan muka mahdollista edetä samana vuonna Arkangeliin ja Bakuun muutamassa viikossa, mikä paljastaa hänen valehdelleen. Juuri Halder väitti olevan mahdollista edetä Gorkiin joulukuussa ym. ja unohti pakkasen ja mudan syksyllä.

Panssarivaunut eivät oikeasti olleet juuttuneet mihinkään heinäkuun alussa, vaan nopeilla joukoilla olisi aivan hyvin voitu edetä Pihkovasta Leningradiin muutamassa päivässä. Tätähän Carrell kutsuu Leningradin ensimmäiseksi pelastumiseksi. Huoltovaikeuksiin vedoten operaatiosta luovuttiin. Pohjoiseen ei siirretty joukkoja lisää ja venäläiset vahvistivat asemiaan sekä toivat uusia joukkoja kaupungin suojaksi. Käsittämätön vetkuttelu ja lykkäykset viivästyttivät uuta etenemistä ja se haluttiin suorittaa suoraan vaikeimmasta kohtaa. Panssarijoukkoja pidettiin järjettömästi partisaanijahdissa ja toimituksia odoteltiin. Viimein puskettiin läpi Leningradin edustalle vaikeimmasta kohtaa, mutta sitten taas jouduttiin huoltovaikeuksiin. Tosiasiassa kaupunki pelastui monta kertaa ja viimeinen hyökkäys sitä vastaan olisi voitu aloittaa jo elokuussa. Panssarit etenivät lupaavasti, mutta yllättäen taas polttoaine loppui ratkaisevassa vaiheessa. Venäjän historia kertoo satuja torjuntavoitosta ja omistuksen vaihtumisesta monia kertoja. Todellisuudessa kaupungin valtaus näytti olevan pian odotettavissa, kunnes taas seurasi vaikeuksia. Eteneminen tähän asemaan jo oli hidastunut juuri ratkaisevissa viivästyksissä joukkojen etenemisessä Baltiasta Lugan rintamalle ja lentokonepulaan ym. Von Leeb ei myöskään ryhtynyt saartamaan kaupunkia kunnolla. Zdanov oli jo valmistautunut vetäytymään ja räjäyttämään kaupungin. Juuri tällaisten räjäytysten uhka sai viimein onnistumaan taivuttelemaan Hitlerin siihen, että kaupunkia ei vallattaisi. Kaukolaukaistavat miinat olivat tuottaneet pahoja tappioita esim. Kiovassa. Ne olivat kuitenkin turhia, sillä suomalaiset olivat kertoneet saksalaisille, kuinka laukaisimet tehdään toimimattomiksi. Canaris salasi tiedon. Lopulta panssarit vedettiin Moskovaan tehtävää hyökkäystä varten. Vaikka Carrell väittää Halderin olleen raivoissaan, kun kumpaakaan kaupunkia ei miehitetty, niin todellisuudessa hän selvästi mielettömällä sodankäynnillä esti menestyksen.

Myös Moskovassa kaikesta huolimatta kaikki näytti etenevän menestykseen. Polttoainetta ei tosin ollut operaatio Taifuunia varten kuin kahdeksi viikoksi eikä ammuksiakaan juuri enempää. Silti kenraalit väittivät menestysmahdollisuuksia hyviksi. Yllättäen kaikki sujuikin hyvin ja suuret voitot saatiin Vjazmassa ja Brjanskissa. Tämän jälkeen Halder kuitenkin ohjasi järjettömästi vasemman sivustan Kalininiin, joka kukistui 15.10.1941. Jos nämä joukot olisivat hyökänneet Moskovaan, olisi Saksa ennättänyt kaupunkiin ennen liejukautta. Kaiken hyvän lisäksi osaston oli määrä jatkaa pohjoiseen ja sen tukena olleet divisioonat siirrettiin Ranskaan. Myös ilmavoimia vähennettiin huomattavasti kesken hyökkäyksen. Samoin tykistöä. Halderille tyypillistä oli juuri joukkojen raju heikentäminen juuri menestyksen kynnyksellä. Myös joukkojen siirtely päämäärättömän näköisesti ympäri Eurooppaa lyhyiksi ajoiksi ilman järkevää syytä. Kaikesta huolimatta Moskovan pelasti liejukausi, sillä sen puolustus oli jo melko heikkoa. Liejukausi tarjosi aikaa tuoda kaupungin tueksi lisää joukkoja. Marraskuussa sitten nimenomaan Halder ja kenraalit vaativat järjettömällä tavalla hyökkäyksen jatkamista, vaikka kylmyys vaikeutti jo operaatioita. Tietenkään edes panssarivaunuille ei ollut kuljetettu jäisten teiden vaatimia ketjuja. Tiedustelu antoi ruusuisen kuvan kaikesta vastoin todellisuutta. Kaupungin puolustusta oli vahvistettu rajusti. Lentokonepulan vuoksi taas ilmavoimat oli vedetty Ranskaan ym. ja lentäjiä oli valtavat määrät lomilla. Tämän vuoksi venäläiset saivat ilmaherruuden ja sen avulla hyökkäyksen pysähtymään. Kaikkein järkevin ratkaisu olisi ollut jäädä hyviin asemiin eikä hyökätä liejukauden jälkeen ollenkaan. Nyt saksalaiset koettivat suurin tappioin edetä. Kun he pääsivät Hmkiin, operaatio näytti silti onnistuvan edes jollain tapaa. Mitään syytä joukkojen vetämiseen sieltä pois ei ollut. Sitten selkeät havainnot venäläisten valmistautumisesta hyökkäämään oli näkyvissä, mutta havaitut joukkojen siirrot salattiin Hitleriltä. Koko talvikatastrofi oli selkeästi suunniteltu yritys tahallaan tuhota koko keskustan armeijaryhmä venäläisten eduksi. Omat voimat kulutettiin loppuun ja sitten venäläisten hyökkäys tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Pahin vaihtoehto puolustajalle ja hyökkääjälle edullisin. Pakkasen halvaannuttamat saksalaiset olivat myös ihmeissään, koska käskyjä ei tullut perille. Tilanteen epäselvyyden vuoksi käskyt olivat järjettömiä vielä hyökkäyksen alettua. Lentokoneet oli vedetty pois ja viimein perääntymään joutuneet saksalaiset kokivat vakavia tappioita neuvostoilmavoimien taholta. Joukot joutuivat peräytymään satoja kilometrejä ja taakse jäi koko kalusto. Pian koneita vedettiin takaisin ja saksalaiset saivat taas ilmaherruuden. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut. Jos Hitler ei olisi ottanut koko armeijan johtoa pettureilta itselleen, olisi armeijaa odottanut Napoleonin suuren armeijan kaltainen peräytyminen koko Neuvostoliitosta ja tuho. Hitler käski armeijaa pysähtymään ja tilanne korjautui. Tappiot olivat niin pahat, että Saksa ei pystynyt niitä koskaan kokonaan korvaamaan, mikä myös todettiin. Tappio oli maanpetoksellisten upseerien harkittu ja suunniteltu rikos, jonka he toteuttivat Stalinin kanssa. Vastaavalla tavalla esim. lentokoneet vedettiin myös 1944 sopivasti ennen maihinnousua Normandiassa pois maihinnousun onnistumisen varmistamiseksi.Samoin valko-Venäjällä operaatio Bagrationin alkaessa.

Älykkäät kenraalit esiintyivät usein diletantteina. Valtava määrä ilmoituksia ja tietoja kylmästi salattiin Hitleriltä. Rundstedt ja Kleist olivat esittäneet epäilyksensä hyökkäyksestä Rostoviin sivustan ja venäläisten vastavoimien sekä huoltovaikeuksien takia, jonka vuoksi hyökkäys jouduttiin tekemään pienillä voimilla. Kaikki oli esitetty, mutta viestejä ei ollut välitetty Hitlerille. Halder ja muut säätelivät Hitlerille tulevia raportteja ja saattoivat merkitä ilmoituksia ym. “liian järkyttäviksi” tms. Kun Hitler ongelmien alettua lensi itse paikan päälle, hän hämmästyi kuultuaan siitä, että kaikki oli nähty ennakolta ja ilmoitettu hänelle. Komentajat saivat pitää asemansa. Usein myös Hitler oli antanut käskynsä suullisesti. Siten niistä ei jäänyt mitään todistetta ja kenraalit väärensivät niitä tai sivuuttivat ne kokonaan. Siten Hitler joutui usein toteamaan myöhemmin, että ei ollut antanut koskaan sellaisia käskyjä, mitä hänen väitettiin antaneen. Myös muiden käskyjen kohdalla ne yksinkertaisesti jätettiin noudattamatta tai vesitettiin tms. Hitlerille valehdeltiin järjettömän paljon. Sodan jälkeen on moni järjettömyys esitetty Hitlerin pakkomielteenä, mutta tosiasiassa useimmat niistä ovat kenraalien hänen päähänsä syöttämiä ja siis harhaan johtamisen tulosta. Kaikki on tietysti perusteltu valheilla. Moni sabotaasi on myös selitetty Hitlerin käskystä johtuvaksi. Todellisuudessa hän kuitenkin esim. vaati joukkojen pystyvän myös talvisotaan ja kunnon varustusta sotilaille. Se, että sota loppuisi ennen talvea, on esim. rautatieviranomaisten veruke ja selitys laiminlyönneilleen aikoinaan. Mitään sellaista ohjetta ei Hitleriltä ole lähtenyt eikä kehotusta leväperäisyyteen. Pikemminkin asiantuntijat ovat joutuneet paikoin ääneenkin uskaltautuen myöntämään, että Hitlerin omissa ajatuksissa oli useimmiten enemmän järkeä kuin kenraalien aivoituksissa, mikä todistaa sen, että kenraalit koettivat hävitä sodan ja johtaa hänet harhaan. Kenraalit ovat sodan jälkeen sekä poliittisesti korrekti historiankirjoitus väittäneet jopa niin, että kenraalit olisivatkin esittäneet järkevämpiä vaihtoehtoja ja joutuneet alistumaan Hitlerin pakkomielteisiin. Ainiin, Thomas ja salaliittolaiset kävivät jo Hitlerin sairauden aikana vaatimassa vallankaappausta. Tähän ei suostuttu armeijakomentajien puolelta, sillä Hitlerillä oli likaa suosiota. Tresckow yritti silti kaapata Hitlerin, mutta tämäpä ei suostu kulkemaan hänen autossaan.

1942

Operaatio Sininen on tietysti taas paljastettu lukuisia reittejä Stalinille. Huoltovaikeuksia taas ja heti ensimmäisinä päivinä. Samat roistot saavat mellastaa huollossa edelleen. Elokuussa 6. armeija olisi voinut edetä Stalingradiin, mutta huoltovaikeudet jarruttivat ratkaisevasti. Vaikka vastus oli heikko ja polttoainetta vähän, panssarit pantiin kiertämään turhiin tehtäviin ja polttoainetta kului. Tämä pani esim. Richthofenin epäilemään toiminnan mielekkyyttä. Näin pula syntyi osaltaan ja yksiköillä ei voitu napata Stalingradia. Siten koko fiasko olisi ollut mahdollista väistää ja vaikkapa edetä myös Astrakanin suuntaan. Loppusyksystä ilmavoimat esittävät vakavia moitteita 6. armeijalle siitä, että tämä ei käytä hyväkseen heidän iskujaan. Kaikki viittaa siihen, että Paulus oli myös salaliitossa ja myös kävi sotaansa huonosti. Ainakin hänen riveissään oli sabotöörejä. Siinä, että venäläinen Stalingrad kesti, on monen ulkomaisen ja saksalaisen historioitsijan mielestä sotilaallisesti selittämättömiä piirteitä. Ja kukapa onkaan idean isä, kun sotaa käytiin ilman painopistettä kahden toisistaan erkaantuvan voimaryhmän kanssa yhtäaikaa? Halderhan se vaati ja muodosti armeijaryhmistä yhtä voimakkaat. Vaikka rintama ilman painopistettä on siis kuin ihminen ilman luonnetta. Lukuisia SS-panssaridivisioonia makaa Ranskassa ja odottaa hyökkäystä, joka iskee sitten “yllättäen” Afrikkaan. Näillä divisioonilla ja muilla vastaavilla olisi vallattu Baku ja Batumi, Stalingrad ja Astrakaani. Panssarit seisovat 16 päivää, koska polttoainetta ei ole. Italialaiset vuoristojääkärit tietysti olisivat vallanneet tien auki Suhumiin, mutta jostain syystä he joutuvat arolle ilman panssarintorjuntaa marssittuaan jo kauan Kaukasuksen suuntaan. Juuri kun Kaukasuksella joukot ovat ratkaisun kynnyksellä ja taistelevat eri suunnilla, Halder vetää panssareita pois Ordzonikidzestä Stalingradiin ja divisioonia Ranskaan. Lentokonepula iskee ym. ym. On selvää, että tällaiset tekijät johtavat hyökkäyksen pysähtymiseen. Etenkin, kun alunperin piti painopisteen olla Kaukasuksella. Juuri siellä voitettaisiin sota ja sieltä olisi edetty Turkin kanssa Irakiin ja Persiaan ja kuristettu myös Englannin öljyhuolto. NL oli kuluttanut voimansa ja oli hyvin lähellä luhistumista. Se joutui Harkova taistelun jälkeen vetäytymään eikä vetäytyminen pysynyt hallittuna. Takaa-ajo tietysti sabotoitiin huollon ongelmilla  väärien ilmoitusten höystämänä. Yhdessä Stalinin kanssa järjestivät kenraalit kulutussodan Stalingradiin ja sitten tuhon. Oliko myös 1941 tarkoitus saartaa Moskovan luokse etenevä armeija Kiovasta tms? Ei liene yllätys, että Canaris sai torjutuksi tshetsheenien ja muiden kansojen kapinaan nostattamissuunnitelmat “sotatoimien turhan laajentamisen” verukkeella.

Stalin tuntui aina tietävän, koska Hitler oli poissa päämajasta ja huonosti tavoitettavissa. Juuri silloin hän aloitti hyökkäyksensä. Myös Stalingradin hyökkäyksen. Ilmeisesti on niin, että nimenomaan Hitlerin käskyt olivat järkeviä, vaikka hänellä olisi ollut hyvin väärä kuva asioista valehtelun vuoksi. Hitler oli kuin olikin käskenyt reservejä romanialaisten ja italialaisten joukkojen taakse. Kuitenkin näitä joukkoja oli heikennetty ja hänen tietämättään ja vastoin hänen käskyään Stalingradin hyväksi. Jos näin ei olisi tehty, Stalingrad ei olisi jäänyt saarroksiin ja venäläisten hyökkäys olisi viivästynyt. Esim. 48. panssariarmeijakunta koostui saksalaisesta 22. panssaridivisioonasta, osasta 14. panssaridivisioona ja romanialaisesta divisioonasta. Sitä oli vahvistettu lisäpanssareilla ja jääkäriosastolla sekä tykistöllä. Huomattava taisteluvoima, joka olisi murskannut eteläisen neuvostojoukkojen hyökkäyksen.  Kuitenkin tässä armeijakunnassa saksaliset panssarit olivat vanhentuneita tshekkiläisiä sotasaalispanssareita vastoin alkuräistä tarkoitusta. Lisäksi oli vedetty paljon panssareita ja muuta voimaa Stalingradiin ja mitä ilmeisimmin Hitlerin tietämättä, kutsen puutteellinen varustuskin osastolla. Omituista oli se, että 104 jäljelläolevasta panssarista vain 39 suostui toimimaan 22. divisioonassa. Tapaus on poikeuksellinen, sillä panssareita ei oltu käytetty kuukauteen ja niitä olisi normaalisti huollettu. Nyt ne olivat “menneet epäkuntoon”. Mitään tällaista ei tapahtunut muulloin idän sotaretken aikana. Selitys oli, että hiiret olisivat järsineet rikki osia. Kumikaapeleita ja sähkölaitteita? Komentaja Ferdinand Heim kunnostautui kyllä leväperäisyydellään myös ranskassa, mutta ilmeisesti huijjarit olivat muita ja toimivat hänenselän takanaan. Myös romanialainen panssaridivisioona oli 108 panssarrinsa osalta kokonaan vanhentunutta ja alivoimaista venäläiseen kalustoon nähden. Osastot joutuivat erikseen ja tuhoutuivat. Romanialainen osasto oli ainoa urhoollisesti taistellut osasto romanialaisista. 22. divisioonan 20 panssaria pääsi ristiriitaisen käskyn vuoksi edestakaisen marssin jälkeen viholliseen kiinni ja tuhosi 26 T34-vaunua. Läpimurto oli silti molemmilla puolilla tosiasia ja osasto joutui vetäytymään. Hothin panssariarmeija oli kuitenkin kova kanto kaskessa. Se torjui menestyksellä hyökkäystä kahdessa paikassa, kunes se sai järjettömän käskyn vetäytyä Stalingradiin 6. armeijan alaisuuteen. Sine tämä osasto jäi ja tuhoutui.

Hitler oli perehtynyt karttaan vuodelta 1919 ja tajusi tilanteensa olevan yhtenevä Denikinin kanssa. Hän aavisti sen, mistä hänen kimppuunsa iskettäisiin. Donin sillat havaittiin ja liikennettä kaikista venäläisten salaustoimista huolimatta, muutamaa päivää ennen myös Hitler näki puuhat. Edelleen Gehlen ja Canaris väittivät kyseessä olleen pienien joukkojen ja että hyökkäys olisi tulossa muualle. Kun hyökkäys alkoi, olivat taas saksalaisten ilmavoimat muualla. Stalingradin huolto oli ovelasti vaikeutettu siten, että varastot olivat Kalatshissa ja sieltä joukot hakivat vain välttämättömimmän. Talvivarusteet oli jätetty toimittamatta. Suuria varastoja ja siltoja ei miehittänyt kuin hyvin heikko voima. Joukkoja ei lähetetty lisää ja pieni osasto väistyi pian. Siltojen räjäytystä ei ollut valmisteltu eikä siihen ryhdytty. 1500 kuorma-autoa ja jättiläismäiset varastot oli selkeästi päätetty luovuttaa viholliselle. Stalingrad joutui alusta lähtien elämään kurjuudessa. Vangit ja eräät komentajat ovat venäläisellä puolella kertoneet, että saartohyökkäys sujui ihmeen hyvin eikä sen menestymiseen ollut uskottu. Vastahyökkäystä vetkuteltiin selkeästi turhien verukkeiden perusteella. Todella iskukykyinen 6. panssaridivisioona tehokkaine vaunuineen tuli lännestä. “Yllättävän” hitaasti tietysti. Sitä vastaan osattiin suunnata myös vihollisen puolelta oudon tarkasti hyökkäyksiä. Kun hyökkäys viimein alkoi lähes kaksi viikkoa sen jälkeen kuin olisi ollut mahdollista ja jolloin menestysmahdollisuudetkin olivat hyvät, hyökkäys menestyi silti hyvin. Kun jäljellä oli viimeinen etappi Stalingradiin, syömähampaana toiminut divisioona vedettiin pois. Tälle on toki perustelunsa, sillä toinen hyökkäys uhkasi koko Kaukasuksen armeijaa. Tämä hyökkäys kuitenkin torjuttiin saatavilla olevilla joukoilla ennen kuin panssaridivisioona ehti paikalle. Sen poistuttua koko pelastushyökkäys kuivui kokoon, mutta se siis olisi kai onnistunut ilman poistumista (komentaja on katunut sitä, että totteli vetäytymiskäskyä). Hyökkäys ei siis ollut typerä  tai epätoivoinen ja se kertoi osaltaan siitä, että Hitler ja yleisesikunta olivat hyvin luottavaisia tilanteen selviämistä ajatellen. Väittihän tiedustelu Neuvostoliiton hyökkäystä paljon pienemmäksi ja sen tuomia joukkojen keskityksiä vähäisemmiksi kuin mitä ne olivat. Stalingradin selviämiseen uskoivat kaikki tai olivat uskovinaan. Mutta se olisi selvinnyt, ellei sitä olisi petetty. Pettäjä ei ollut Hitler. Ei myöskään Göring.

Stalingradissa oli lukuisia lentokenttiä ja yksi sellainen, johon voitiin laskeutua ympäri vuorokauden säällä kuin säällä. Ei ollut mitään esteitä motin huoltamiselle riittävästi. Saksalla olisi ollut koneita ja tarve oli vain 300 tonnia vuorokaudessa. Se pystyttiin helposti saavuttamaan. Sodan jälkeen sotapäiväkirjoja kuitenkin sormeiltiin ja väitettiin esitetyn Wehrmachtin taholta 500 tonnin vaatimus. Sekin olisi saattanut olla mahdollisuuksien rajoissa. Kaiken kaikkiaan vaikka matka oli aluksikin pitkä, kaupunkia olisi voitu hyvinkin huoltaa ja se olisi onnistunut, mikäli Göring olisi valvonut, että hänen alaisensa pitäisivät hänen lupauksensa. Demjanskissa 1941 oli ollut vain yksi hyvän sään lentokenttä 100 000 ihmisen mottiin, joka tosin sijaitsi puolet lähempänä rintamaa. Petokseen osallistui kuitenkin muitakin kuin ilmavoimien henkilöstöä. Armeijalla ei ollutkaan tarpeeksi lentokoneita ja niitä vedettiin muualle. Mutta myös Stalingradissa 6. armeijan puolella ei lentokentillä ollut vastaanottajia ja valoja ei näytetty oikein. Aluksi kuljetuksia oli hyvän sään päivinä 12-21.12.1942 n. 137 tonnia, mutta pääasiassa aivan väärää tavaraa. Määrällisesti huippu oli 19.12., jolloin tonneja oli 290. Pian suoritukset laskivat, kun etäisyys kaupunkiin kasvoi. Hitler sai tietää jotain ja lähetti yhden luottomiehistään, ilmavoimien kenraalieversti Erhard Milchin. Hitler sanoi, että mieli olisi tehnyt lyödä itsensä kuoliaaksi, kun oli luottanut Göringiin tässä asiassa. Milch totesi heti kaikki puutteet. Viikot olivat kuitenkin vierineet. 14.1.. vain muutamalla koneella lennettiin (7 Ju-52 -lentoa ja 11 Heinkel-lentoa 14.1.1943, vaikka koneita oli 140 ja 140). Koneet olivat puolillaankin jopa vain tai virheellistä tavaraa täynnä. Paluumatkalla muutama haavoittunut pääsi pois. Lastit olivat mielenkiintoisia. Stalingradiin lensi vanhoja sanomalehtiä ja kattopahvia. Kömmähdyksiäkö? Myös tonneittain pippuria ja meiramia, muutaman säilykelaatikon kera. Kaikki ei ollut kunnossa todellakaan, kun ammusten ja ruoan sijaan lennetään tällaista. Huollosta vastaava Finckh kunnostautui myös 1944 vastaavanlaisilla lähetyksillä saarroksissa olleille laskuvarjojääkäreille. Mutta ainahan voi väittää, ettei maanpetoksesta tai sabotaasista ole mitään todisteita mustaa valkoisella… Hän huomasi, että mottiin aiottiin lähettää kalajauhoa. Hän oli järkyttynyt. Varikolla hän sai kuulla, että Stalingradiin ei ollut lupa lähettää mitään, vaan oli tarkoitus huoltaa vain muita rintamia. Hän vaati lentokoneita ja varusteita ja sai selville, että ne jumittuivat Varsovaan. Kun koneita ei ensin ollut mahdollista saada, uhkasi Milch Varsovan vastuuhenkilöä valtuuksiensa mukaan sotaoikeudella ja kuolemantuomiolla, jonka johdosta kaikkea alkoi virrata. Kun Milch kysyi toisen konetyypin (Ju-52)  käytöstä, että miksi vain muutama kone (3) lensi, vaikka saatavilla oli reilusti yli sata, niin ei muka olutu kuultu kylmäkäynnistyksestä. Taistellen Milch sai tammikuun lopullla kymmeniä koneita ilmaan ja huoltopommien valmistus aloitettiin pudotustoimintaa varten. Viimein oli tulossa pitkästä aikaa hävittäjiä lisätankein Stalingradin ylle. Valitettavasti motti jakautui kahtia juuri tuolloin. Kun seuraavana yönä taas vain 11 konetta 62 mahdollisesta Ju-52 -koneesta lensi, uhkasi Milch vastuullista taas kuolemalla (sotaoikeudella). 26.1.-27.1. saatinkin sitten viimein 124 konetta ilmaan. 50 Heinkeliä lensi 111 lentoa ja 56 Ju-52 -konetta 60 lentoa. 100 tonnia elintarvikkeita pudotettiin. Kuljetuksia meni kuitenkin jo viholliselle, koska motti oli pienentynyt ja oli tehtävä pudotuksia. Vihollinen osasi hämätä koneita. Mielenkiintoista oli se, että hävittäjäsuoja oli myös erittäin puutteellinen. Kun hävittäjiä saatiin, juuri pitkän etäisyyden vuoksi tarvittava lisätankkivarustus oli jäänyt matkalle. Kaikki saatiin kuitenkin toimimaan niin myöhään, että muutaman päivän päästä motti kukistui ja suun osa kuljetuksista oli turhia. Selvästikin Wehrmacht halusi tukea kaikin tavoin venäläisiä 6. armeijan tuhoamisessa. Nääntyneet sotilaat siis paleltuivat ilman talvivarusteita ja nälän heikentäminä vankeudessa tauteihin. Vain muutama tuhat palasi vankeudesta sodan jälkeen 90 000 miehestä. Saarroksiin Stalinin pikku apurit olivat saaneet 240 000 miestä. Von Pauluksen nopea antautuminen kuitenkin pilasi salaliittolaisten suunnitelmat, sillä hänen oli laskettu kestävän vähän pitempään ja oli tekeillä taas uusi kaappausyritys. On ihme, että nääntyneet sotilaat aiheuttivat venäläisille 500 000 miehen tappiot kaatuneina ja haavoittuneina, kun loppuhyökkäys (operaatio “Ring”) tehtiin. Venäläiset olivat luulleet kaiken vievän vain muutaman päivän, mutta päivät venyivät viikoiksi. Mielenkiintoista oli 6. armeijan Pauluksen oikean käden Günther Toepken kokemus joulukuulta, kun hän oli käymässä tutustumassa huoltoon ja Finckhin toimet paljastuivat hänellekin. Toepke kysyi Finckhiltä, miksi hän teki kaiken siakmaisuuden. Vastaus oli, että mies “halusi säästää Stalingradin taistelijoita” (Pakottaa antautumaan?) Itse Manstein sanoi, että hän oli nähnyt sen verran paljon asioita, että oli parempi, että hän jäisi tekemään työtä Finckhin kanssa eikä palaisi Stalingradiin. Ravitsevaa ruokaa sinne ei kerta kaikkiaan saatu, vaan säilykevihanneksia ja kalajauhoa oli ilmeisesti paras lasti, mitä muutama kone sinne saattoi viedä. Jos Stalingradia olisi huollettu ja sen varastot olisivat jääneet sille, olisi motti varmasti pitänyt puoliaan kesään asti ainakin. Vastuullinen alueen ilmavoimien komentaja vaihdettiin Milchin määräyksestä Richthofeniin.

Salaliittolaisten kaikki toimet merkitsivät omien maanmiesten kuolemaa massoittain ja oman maan tappiota sodassa. Toiminta jatkui kuitenkin häikäilemättömästi. Kaukasukselta vetäytyvän armeijan varastojen evakuointeja viivyteltiin ja lisäksi junanrataa tuhottiin ennenaikaisesti. Siten saatiin taas siellä olevat suuret varastot kuorma-autoineen ym. vihollisen käsiin. Osassa 2 (ilmestyy kesällä) Georg jatkaa outojen tapausten käsittelyä. Zitadellen kulkuun paneudutaan varsinkin pohjoisen hyökkäysryhmän von Klugen osalta. Lisäksi Ukrainan nopeaan menetykseen 1943 ja Romanian luhistumiseen. Myös kesän 1944 Valko-Venäjän katastrofiin, johon liittyi selittämätön kenraali Henning von Tresckowin poistuminen joukkoineen rintamasta. Hän vain lähti ilmoittamatta naapureilleen ja jätti aukon rintamaan. Asiaa sivuttiin, koska Stalingradissa vastaavaa temppua ei tehnyt kokonainen armeija, vaan kenraali Seydlitz-Kurzbachin divisioona 22.11.1942. Se jätti bunkkerinsa ja loistavat asemansa ja tuhosi kaiken varastonsa ilman mitään syytä. Sitten 94. jalkaväkidivisioona peräytyi kohti kaupungin pohjoisreunaa. Venäläiset käyttivät heti hyväkseen tätä ja löivät divisioonan hajalle. Kenraali ei pystynyt esittämään järkevää syytä toiminnalleen. Von Paulus oli käskenyt juuri sitä pysymään asemissaan ja sillä oli vielä kunnon huoltovarastot. Vastaavalla tavalla oudon nopeasti 6. armeija menetti aiemmin mainitun Stalingradin alueen parhaan lentokentän. Vuonna 1944 sosiaalidemokraatti Leuschner kertoi kansantuomioistuimelle saatuaan kuolemantuomion, että vastarinnan johtaja Beck oli 1943 kertonut attentaatin olevan tarpeeton, sillä armeijan johdossa olisi riittävästi aineksia, jotka johtaisivat sodan katastrofaalisesti tappioon. Nämä henkilöt mm. vetäytyisivät ilman ilmoitusta naapureilleen ja jättäisivät aukkoja rintamaan. Tällöin seuraisi suuria tappioita ja peräytymisiä. Koska yleisesikunnan entinen päällikkö Beck tappoi itsensä attentaatin yhteydessä, asiaan ei saatu varmistusta. Von Seydlitz oli innokas yhteistoimintamies sotavankeudessa Neuvostoliitossa. 1955 sieltä palattuaan häntä yritettiin maanpetosoikeudenkäyntiin, mutta länsivaltojen miehitysasetukset estivät sen. Myös Unkarin vastahyökkäys 1945 epäonnistui, koska se oli paljastettu etukäteen venäläisille. En jaksa puhua nyt diplomaattien ym. salaliittolaisuudesta. Tunnettuja nimiä ovat Weiszäcker ja esim. Hans Heinrich Herwarth von Bittenfeld, joka kavalsi amerikkalaisille salaisen lisäpöytäkirjan 1939. Länteen vuodettiin tietoja paljon Sveitsin kautta Gestapon myyrän Giseviuksen välityksellä.

Lopuksi

Mitä ilmeisimmin salaliittolaiset pyrkivät tosiasiassa oman maan tuhoon eivätkä vain vallan vaihtumiseen. Se, että sodan tahallinen häviäminen ja rikokset saksalaista sotilasta kohtaan on salattu suurelta yleisöltä, ei liene ihme. Kaikki rikolliset saivat hyvät asemat sodanjälkeisessä Saksassa ja pääsivät korkeisiin virkoihin. Toiset USA:n armeijassa tai CIA:ssa ja toiset Bundeswehrissä. Voittajat eivät sallineet petturien arvostelua, vaan tekivät hyveen maanpetturuudesta tai aseistakieltäytymisestä ym. Rikolliset vaalivat mainettaan. Yhteistoiminta myös kommunistien kanssa viittaisi siihen, että USA käski osaa tekemään niin. Osa oli neuvostomielisiä, kuten Venäjään suuntautunut Stauffenberg ja muutama muu, esim. kreivi Schulenburg (Moskovan suurlähettiläs 1941). Salaliittolaiset on perinteisesti nähty bolshevismin vastustajina ja Hitleriä syytetty itärintaman ohentamisesta ym. Salaliittolaisissa ei mielestäni ole mitään hyvää, vaan he tuntuvat olevan typeryksiä, joiden maailmankuvan vapaamuurarit olivat rakentaneet. He tuntuvat sokeilta voittajien kätyreiltä suurin osa, sillä he eivät edes olleet varmistaneet, saako Saksa mitään palkintoa esim. Länneltä. Osa taas ei tajunnut, että Hitlerin kukistuminen olisi melko varmasti johtanut kaaokseen ja bolshevikkimiehitykseen ennen aikojaan. kaikki olisi romahtanut. Canaris oli sanonut jollekin jo sodan alkaessa, että sodan häviäminen on paha juttu, mutta Hitlerin voitto olisi ollut vielä pahempi. Naiivi usko Versaillesin näännyttäjien seireenilauluihin ja toisaalta kuin bolshevistinen tms. propagandan mukainen kuva siitä, kuinka fasismi olisi jokin sitä pahempi ideologia. Nyt viimein näemme sen, vähän jokainen, mitä Wall Street oikein edustaa. Oman maan pettäminen tuskin useinkaan on järkevää. Ilmeisesti useassa tapauksessa kyse on voittajan ennakoimisesta ja voittaneen puolen houkutuksiin lankeamisesta. Ajattelusta, että sodan jälkeen palkitaan, jos liittyy suureen vapaamuurarien johtamaan ja Saksan vastaiseen rintamaan, kun Hitlerin Saksa taas edustaisi koko muun maailman vihollisuutta. Nyt vain on niin että muu maailma ei halunnut vain Hitlerin tuhoa, van myös koko Saksan kyykyttämistä. Minusta Wehrmachtin vajoaminen tällaiseen kauhistuttavaan  rikokseen ja saastaan kertoo osaltaan vain weishauptilaisten illuminaattien mädättämiskyvystä ja kuinka maailma oli jo mädätetty bolshevismin suuntaan. Muun maailman menoa pidettiin normaalina, jopa bolshevismia parempana kuin isänmaan edun ja riippumattomuuden puolustamista. Oliko se nyt Wilhelm Marr joka jo 1870-luvulla mielsi koko Saksan jotenkin epäsaksalaiseksi. Ilmeisesti Wehrmachtin johtomiehet kaipasivat länsimaiden todellisten valtiaiden käskynalaisuutta ja olivat tottuneet illuminaattien luomaan Eurooppaan. Toisaalta esim. SS-sotamiestenkin vainoaminen kollektiivisesti ja murhaaminen tuntuisi juuri Saksan parhaan aineksen murhaamiselta. SS-joukkojen kai ajateltiin edustavan poliittisesti jääräpäisintä ainesta. Toisaalta voisi ajatella, että siihen liittyneet ainakin olivat keskimäärin suoraselkäisempiä ja isänmaallisempia ihmisiä, joiden moraali ei olisi sallinut maanpetosta ja jotka oikeasti halusivat puolustaa isänmaansa riippumattomuutta. Ei ihme, että voittaja vainosi heitä ja murhasi massoittain. Bolshevistista asennetta on alistua suuren koalition sortoon vain siksi, että sen näyttäisi pitävän otteessaan koko maailmaa tai suurta osaa siitä. Palatkaamme siis tähän sensurointiin. Aihe on kai tabu siksi, ett vaikka rikolliset petturit ovat kuolleet, he loivat uuden Saksan eli kaikenlaiset yhteistoimintamiehet ja maanpetturit saivat vallan ns. Valkoiselta listalta. Uusi Saksa edustaa näitä maanpettureita ja Bilderberg vaatii vastaava asennetta kaikilta uusilta vallanpitäjiltä. Oma maa ei merkitse mitään ja nythän siis on juuri käynnissä eräänlainen Kolmas Puunilaissota Saksan kansan hävittämiseksi ja ryöstämiseksi lopulliseen kammottavaan orjuuteen ja tuhoon. Samat voimat ja edeltäjät olivat mukana maanpetoksellisesti tuhoamassa oman maan uskollisia ja isänmaallisia sotilaita, siis myös Wehrmachtin sotilaita, jotka henkensä edestä taistelivat maansa puolesta. He olivat tuhoamassa Saksalta varastettuja alueita ja murhaamassa niiden kansalaisia. Heidän ansiotaan osaltaan on siis miljoonien maanmiestensä murha sodan jälkeisissä nälänhädissä ja eläneiden kurjuus. Maan tuhoutuminen toisen luokan maaksi, joka on täysin orjuutettu, aivopesty ja käskytetty. He ovat kaikesta vastuussa, koko ihmiskunnan tuhosta, koska sota olisi muuten päättynyt toisin. Heidän seuraajansa ovat aivan samaa maata. On muistettava, että ilmavoimien petos mahdollisti Dresdenin holokaustin, koska murhaajat uskalsivat ehkäpä sen vuoksi lentää sinne asti ilman pelkoa yöhävittäjistä. Ei ihme, että sama saasta ja vastaavanlainen aines haluaa salata Dresdenin kansanmurhan ja vähätellä uhrien määrää ja voittajien rikollisuutta. Edustavathan he itse samaa murhaajaosapuolta, koska armeijan petturit osallistuivat massamurhaan. Jos Saksan yhteiskunta sallisi avoimesti Wehrmachtin maanpetturien paljastamisen, se paljastaisi myös samalla itsensä ja ihmiset, jotka siellä pitävät valtaa. Heidän luonteensa, moraalinsa ja toimintamallinsa. Suosio katoaisi ja petos paljastuisi. Tällaisista toimista ei nimittäin ruusuja saa jostain Mossadin soluttamien antifasistien aktivistien edesottamuksista ja ulosannista huolimatta. Vaikka kuinka olisi aivopesty. Ei, Hitler muka vain mokasi ja salaliittolaiset muka olivat kunnioitettuja 20.7.1944 kapinoitsijoita ja ihanteellisia ihmisiä. Ja Jenkkilä muka edustaisi kaikkea kaunista.

Mm. sen vuoksi kaikki historiasta esitetty alkaa 1900-luvun osalta paljastua valheeksi. Kuten tämä  tappion ainoa syy ja Wehrmachtin johdon maanpetos. Kuinka ihanteellisena Wehrmachtia pidetäänkään ulkomailla ja varsinkin Saksassa. Totuus on toisenlainen ja yllättävän epäyhtenäinen Saksan kansa olikin. Ainakin näiden korkealle kiivenneiden osalta, jotka pettivät maansa ja pelasivat voittajahevosta. Ehkäpä heillä oli yhteyksiä illuminaatteihin. Vapaamuurarit ovat soluttaneet kaikki maat ja olivat jo tuolloin. Ilmeisesti myös I maailmansota päättyi kun päättyi, koska vapaamuurarit toimivat omaa maata vastaan Saksan riveissä. Hitlerin olisi kannattanut olla vähemmän luottavainen ja vääntää armeijaansa enemmän puoluearmeijan suuntaan. Olisiko kannattanut korvata Wehrmacht SS:llä? Euroopan bolshevisointi oli niin selkeästi huonoin vaihtoehto, että ihmettelen salaliittolaisten motiiveja. Ehkäpä USA määräsi ja typerykset eivät tajunneet, että USA edusti samaa bolshevismia ja lähes samaa valtiota kuin NL (taas tulee mieleen kylmän sodan teatraalisuus. Kuinka moni pettureista oli perillä vapaamuurarien saloista tai aavisti ne?). Sen seireeninlaulu vetosi pieniin päihin. Nyt on sitten Europol ja talouskatastrofit. Kaikki nyljetään ja vapaus menee. Jos Saksa ja NL olisivat tehneet erillisrauhan, olisi myös silloin saattanut koittaa Euroopan rauhanomaisen ja riippumattomien valtioiden yhteistyön aika. Nyt on illuminaatti ja vapaamuurarit. EU ja bolshevismi. Kaikki vajoaa syöksykierteessä alaspäin. Ja nyt on koko maailma ei vain solutettu, vaan aivopesty paljon pahemmin kuin tuolloin. Moraalia mädätetty ja kaikenmaailman huuhaata ja pajunköyttä syötetty. Illumnaatti pystyy lahjomaan vaikka kenet ja kukaan ei tunnu uskaltavan vastustaa.

P.S. Kuten aikaisemmista kirjoituksista muistamme, Erhard Milchin kunnollisuus ja urotyöt herättivät ilmeisesti sodan jälkeen voittaneissa barbaareissa hirvittävää vihaa. Englantilainen kenraali nuiji miestä marsalkansauvalla. Kun kirjoituksessa esiintyneet mitä hirvittävimmät rikolliset palkittiin sodn jälkeen usein vapauden lisäksi hyvällä uralla, Milch sai elinkutisen vankeustuomion, kun ei suostunut valehtelemaan. Illuminaatti haluaa tappaa ja mädättää pois kaiken kunniallisen ja se suosii paskaa.

Tietoisku 4: Walther Rathenau (Die Jüdische Epoche. Ordo ab Chao)

Jaahah. Luulin Walther Rathenauta fiksuksi, kun hän vastusti Palestiinan juutalaisvaltion perustamista. Kyse onkin mitä kammottavimmasta tyypistä. Kuten Northcliffe, kyseessä oli juutalainen mahtivaikuttaja, josta siis eliitin keskinäisessä valtataistelussa tuli uhri. Hän oli Saksan raha-aatelin edustaja, jolla oli hyvät suhteet ympäri maailmaa. Mies Bethmann-Hollwegin takana ja jota keisari luuli ystäväkseen. Hänet nimitettiin suureksi onnettomuudeksi Saksalle kokomaan talousdiktaattoriksi yhden vuoden ajaksi sodan alussa. Mies oli korkea-asteinen vapaamuurari ja vapaamuurarisymbolit koristivat hänen taloaan myös hänen kuolinpäivänään. Jo Bismarck oli tuskaillut vapaamuurarien valtaa, kun esim. keisari vaihtoi hänen suosittelemansa miehen viime hetkessä toiseen virkanimityksissään, vaikka kyseessä oli ihan outo mies. Aina kuitenkin vapaamuurari. Wilhelm II oli mennyt hyväksymään B’nai B’rthin toiminnan Saksassa Rathenaun isän vaikutuksesta. Vapaamuurarieliitti kaavaili jo I maailmansodan jälkeen “Uutta maailmanjärjestystä” ja kommunistikumouksia. Hackert toteaa maailmasotien tavoitteena olleen selkeästi Euroopan kansojen tuhoaminen pois länsimaisen kulttuurin muovaajien joukosta. Ykköskohde on Saksan kansa, josta Jabotinsky siis sanoi, että Saksa on tuhottava, koska se oli heidän nousunsa tiellä. Siksi on kai luotu “vuoden 68-sukupolvi”, globaali mokutussukupolvi, joka ei aatteidensa perusteella tunnu saavan rauhaa, ennen kuin viimeinenkin saksalainen on joutunut Walhallaan . Suomessa he eivät kai saa nukutuksi, ennen kuin Suomi on osa Euvostoliittoa ja kaikki suomalaiset ovat sen politbyroon täysiä ja nopeasti risteytyviä ja väheneviä monikulttuurisia orjia. Hackertin mukaan Marnen tappio johtui myös siitä, että etenevät joukot pysäytettiin vapaamuurariupseerin everstiluutnantti Richard Hentschin virheellisestä käskystä, jolloin ranskalaiset pystyivät järjestäytymään uudelleen ja historian kulku muuttui täydellisesti. Wilhelm Ohr kirjoitti vapaamuurarilehdessä “Näkymätön temppeli” 6/1916, että Marnen tappio oli hyvä asia. kaiken humpuukin alla ilmeisesti syy on se, että saataisiin hyvä lypsylehmä. Ylimielisyyssyytöksiä ja muuta naurettavaa valhetta toistetaan, vaikka kyse on siitä, että sota tarvittiin, koska rahaeliitin voitot olivat uhattuina. Ei ulkomaisten vapaamuurarien propagandan toistelussa luulisi olevan järkeä saksalaisten taholta. Rathenau on sanonut suoraan, että maailmaa hallitsee 300 upporikasta henkilöä (”Taloudellisen johdon työkentällä on yhden ihmisiän aikana muodostunut oligarkia, yhtä kiinteä kuin konsanaan Venetsiassa. Kolmesataa miestä, joista jokainen tuntee toisensa, johtaa mannermaan taloudellisia kohtaloita ja he etsivät seuraajansa omasta ympäristöstään.”). Sodan alkaessa hän sanoi mielenkiintoisella tavalla lähipiirilleen jo, että se tullaan häviämään.

Rathenaun läheinen tuntija historioitsija Stefan Zweig kirjoitti jo 1914 ennusteensa (vai oliko se tietoa?), että sota hävittiin jo 9.8.1914, kun Rathenau nimitettiin valtakunnan talousdiktaattoriksi. Hän sai rajattoman vallan ja oli siten vuoden ajan Saksan mahtavin mies. Hackertin mukaan hän toimi lähinnä Saksan etuja vastaan ja ryösti omiin taskuihinsa satoja miljoonia.  Rathenau oli esikuvana USA:ssa Bernard Baruchille, josta tehtiin vastaava talousdiktaattori. Hänkin ryösti 200 miljoonaa omiin taskuihinsa. Mutta Rathenau toimi siis tuhoisalla tavalla, joka vatisi laajan esityksen. Hyllymetrejä voisi täyttää Saksan vastaisista toimista. Suuret takavarikot aiheuttivat myöhemmin puutetta, etenkin järjetön nuorten porsaiden teurastus ym. Varastot siis myytiin myös muualle ja ylihintaan. “Sotayhdistykset” olivat Rathenaun ja hänen lähipiirinsä kartelleja. On epäselvää, toimiko hän omasta aloitteestaan, vain jonkun ylikansallisen voiman määräyksestä. Ilmeisesti tässä tapauksessa ilman virallista käskyä. Hänen uskonveljensä Landau oli perehtynyt sodanaikaiseen toimintaan ja sanoi joulukuussa 1918 perehdyttyään sodan aikana kerättyyn materiaaliin, että julkistaminen johtaisi juutalaisvainoihin. Hän valitteli sitä, että juutalaiset olivat päässeet käsiksi materiaaliin ja vaati heiltä kiitollisuutta sosiaalidemokratialle siitä hyvästä, että sen voitto oli Saksan juutalaisten ainoa pelastus sen vuoksi (minä: onpas merkillinen lause). No esim. 2/3 Rathenaun sotametalliosakeyhtiöstä oli juutalaisessa omistuksessa. Saalistus johti inflaatioon ja 1923 ingflaation siemenet oli kylvetty jo sodan aikana. Systeemi jatkui Ratenaun jälkeen ja sadat miljoonat voitot olivat vain yhdeltä vuodelta. Liekö kyseessä vain jääuoren huippu kokonaismenetysten osalta siinäkin?

Mahtavat asemat takasivat myös paljon tietoa, jota hän avomielisesti tuntui jakavan USA:n ystävilleen. Tuttu mies “eversti” Mandell House sukkuloi Euroopassa muka rauhaa välittämässä. Hänen vierailtuaan Rathenaun luona 1916, hän tuntui saaneensa “sisäisen oivalluksen yleistilanteen perusteella”, että saksalaiset hyökkäisivät pian varmaankin Verdunissa. Tämä taas johtui esim. siitä, että Balkanilla ei ollut mitään sotahankkeita (mistä hän tiesi sen?). Hän kertoi tietonsa heti 13.2.1916 vapaamuurarikokouksessa Englannissa mm. pääsotahaukka, ministeri Greylle ja Lloyd Georgelle. Hyökkäys Verdunissa alkoi 23.2.1916. Rathenau myös onnistuneesti sabotoi vaikutusvallallaan Saksalle erittäin menestyksellistä sukellusvenesotaa suhteillaan, perusteena muka USA:n sotaan liittymisen välttäminen. Se kuitenkin luototti ja aseisti vihollista. Saksankin sodankäynti rahoitettiin jättiluotoilla, joten oli jollekin edullista, että sota kesti enemmän kuin kaikkien osapuolten arvioima yksi vuosi. USA:n sotaan osallistumisen syyksi on sanottu JP Morgan-pankin luottojen turvaaminen, mutta syyt ovat syvemmällä. Kyse on suuresta pelistä. Wilsonin tärkeimpien avustajien (Mandell House ja Itzig Tumulty) läheiset suhteet Rothschildeihin eivät ole yllätys. “Ohjausupseeri” House ei ollut eläessään saanut yhtään sotilaskoulutusta, joten siksi lainausmerkit kyseenalaisen ja epärehellisesti käytetyn sotilasarvon ”eversti” ympärille. Housen kirjeet Wilsonille ja yksityiset paperit paljastavat Rathenaun maanpetoksen lukuisissa keskusteluissa lukuisten vierailujen aikana hotelli Adlonissa. House ihmetteli Rathenaun tietoja ja hän sanoi olevansa parhaiten informoitu mies Saksassa (hänellä oli omat suhdeverkostonsa). Vastaavanlainen suulas mies oli saksalainen pankkiiri ja poliitikko Arthur Gwinner (1856-1931). Hänellä oli läheiset perhe- ja liikesuhteet kansainväliseen pankkihuoneeseen Lazard-Frères. Hän oli myöhemmin puheenjohtaja 1922 perustetussa Coudenhove-Kalergin perustaman Pan-Eurooppa -liikkeen Saksan osastossa. Kuten Adenuer ja Kohl riittänee hänen osaltaan jo? Tarvitseeko kertoa lisää? Täydelliseen maanpetokseen syyllistyi myös tri Solf Saksan pankista, kun kertoi esim. sotilaiden ja kansleri Bethmann-Hollwegin kiistoista sukellusvenesodan osalta. Sukellusvenesotahan oli vain veruke sodalle, kun jopa matkustajalaivat aseistettiin ja ne kuljettivat sotatarvikkeita. Wilson sanoi elokuussa 1919 senaatin tutkimuskomissiolle, että sotaan olisi menty joka tapauksessa, vaikka Saksa ei olisi tehnyt mitään Falkenhayn huomasi tietojen liikkuvan Berliinissä ja niitä olleen jopa yliloikkareilla. Hän kirjoitti muistelmissaan, että Verdunin hyökkäys oli naamioitava valehyökkäyksillä muilla paikkakunnilla paitsi vastustajan harhauttamiseksi, myös omien rivien pettureiden harhauttamiseksi. Esim. kirjeessään joulukuussa 1918 Rathenau myöntää kaiken petoksensa ja neuvottelut Housen ja suurlähettiläs Gerardin kanssa.

En lähde toistamaan valikoituja kirjoituksia. Rathenaun esitysten punainen lanka on se, että globalistien ja vapaamuurarien sanoma on ainoa oikea ja politiikka välttämätön. Saksan taloudellinen ja poliittinen alasajo on muka heidän omaa syytään. Sota on sodittu turhaan, jos ei näin tapahtuisi. Hän kiusallisella tavalla edustaa jo tuolloin nykyistä orjien Saksaa, joka joutuu valehtelemaan omaa kansaa vastaan. Hän toistaa kaikki propagandistiset valheet sotasyyllisyydestä ja hybriksestä, vaikka oikeasti Saksan taloudellinen vaurastuminen oli nähty uhkana. Hän vaatii tottelemaan ja valehtelemista Versailesin määräysten mukaisesti. Myös Saksan sotakorvausten maksamista hinnalla millä hyvänsä, vaikka korvausvaatimusten suuruus teki niistä mahdottomat maksaa eikä vaatimuksille ollut loppua tai kattoa näkyvissä. Hän tuntuu olleen sitä mieltä, että Saksan oli nyt tuhouduttava, kurjistuttava rangaistukseksi kaikesta. Kaiken huippu on jälkeenjääneissä kirjoituksissa Neuvo Ranskalle. Siinä hän katsoo, että menettelisi Ranskan sijassa niin, että tappaisi 60 miljoonaa saksalaista. Vaikka Saksa ei nyt halua kostosotaa eikä sellaista kävisi, 500 vuoden päästä saattaa se kuitenkin taas olla uhka, vaikka sitä orjuutettaisiin 500 vuotta. Hänen mielestään Saksan muistokin kannattaisi hävittää ja murhattujen tilalle tuoda muualta väestöä (Multikulti-ratkaisu on esitetty tässä ja ei-positiivisessa tarkoituksessa alkunäkökohdaltaan). Edes pilkkominen pieniin osiin ei riittäisi. Maailmaan jäisi tarpeeksi voimakkaita kansakuntia. Tässä asenteessa on jotain raamatullista ehdottomuutta. Toivottavasti Israelissa ei ajatella noin kaikista muista ihmisistä maailmassa. Vaikka he orjuuttaisivat ne uudella maailmanjärjestyksellään, niin kauan kuin he ovat elossa, he saattavat olla uhka tälle järjestykselle? Vastaavaa henkeä on myös muissa kirjoituksissa, esim. “Tulvan jälkeen”, jossa Rathenau katsoo, että todellisia ääniä kansakunnilta ei kuulla siltä osin, kuin ne olvat kateellisia ja kauhistuttavia. Siten oikeasti Ranska, USA, Englanti ainakin haluaisivat muka tappaa kaikki saksalaiset, taloussyistä tai turvallisuussyistä. Saksalle hän kuuluttaa toistuvasti samaa kohtaloa kuin Ninivelle ym. aikansa kukistaneille ja historiaan hävinneille mahdeille. Tosin ainakin aluksi vaipumista alas hitaasti suruun ja kurjuuteen.

Rathenau myös ihmettelee, miksi nuoriso ei hänestä pidä, vaikka hän sanoo tehneensä työtä vallankumouksen hyväksi 20 vuotta kaikin tavoin. Visiot maailmanhallituksesta, maailmankansalaisuudesta ja maailmanvallankumouksesta toistuvat kirjoituksissa ja mies sanoo tervehtineensä ilolla Saksan vallankumousta 1918. Hän olikin vallankumouksen huomattava rahoittaja. Tässä siis yksi uusi synti lisää hänen luetteloonsa. Alistumisvaatimukset rauhansopimukseen ja toisaalta selvä osallisuus vallankumoukseen olivat ne syyt, joiden perusteella järjestö “Consul” murhasi Rathenaun. Hackertin mukaan siis ei Rathenaun juutalaisuus. Murha 1922 sattui siis Douglas Reedin mukaan omituisesti juuri kriittisellä hetkellä Palestiinan mandaatin hyväksymiseen nähden Kansainliitossa 1922 ja pian sen jälkeen, kun Rathenau oli vastustanut Weizmannin kanssa keskustellessaan rajusti juutalaisvaltion perustamista. Siten voi todellakin olla, että murhan takana ei ollut päämotiivina antisemitismi, vaikka murhaajat (äärioikeistoalisia) olisivat saattaneet juutalaisvastaisia ollakin. Rathenau ajoi mullistuksi, mutta Goldmannin hengen mukaisten järjestelyjen jälkeen valta olisi ollut tietysti plutokratialla hänen visioissaan. Feodalismista siirryttäisiin yhteiskunnallisessa kehityksessä porvarillisen yhteiskunnan kautta perustuslailliseen plutokraattisen keskushallinnon alaisuuteen. Lisäys tähän kappaleeseen 3.1.2012: Silmälin Ernst von Salomonin omaelämäkerrallista romaania Die Geächteten vuodelta 1930. Miesw tuomittiin Rathenaun murhaan sekaantumisesta, sillä hän toimitti auton murhaajille. Murhasta hän esittää version jonkinlaisesta järjestöstä, jolla ei ole kovin paljon rahaa ja jonka jäsenet olisivat olleet intomielisiä patriootteja. Mielenkiintoinen on maininta, että useat projektit ovat menneet pilalle a että organisaatiossa olisi kavaltaja. Riippuen järjestön koostaa, niin ainakin pieni järjestö voitaisiin helposti yllyttää toimimaan erinäisin resurssein ja innostaa sitten jokin murhaan. Ellei koko johto ole juuri se kavaltaja (siltä tuntuu, koska päätekijä taisi olla kova sana organisaatiossa), joka antaa ilmi muut projektit ja tekee itse murhan. Kytköksiä kovin ylös oikeistopiireihin ei ainakaan tunnuttu myöntävän. Pitää lukea lisää. 4.1.: Jaahah, päätekijät kuvataan isänmaallisiksi ja von Salomonin hyviksi tovereiksi, jotka ainakin kirjan mukaan tekevät itsemurhan. Pako Ruotsiin meni mönkään kuitenkin. Ehkä käskyportaassa on ollut ohjailija.

Vapaamuurarien ym. kirjoitusten perusteella I maailmasodan aikainen nälkäsaarto ei ollut vain sotatoimi sodan lopettamiseksi ja 1919 sen jatkaminen kiristystä. Tämän voi päätellä rajuista rauhanehdoista myös eli koko sopimuksen tarkoitus oli näännyttää Saksa myös fyysisesti. Uhkaavasti voimistunut kansa oli tuhottava, sillä se olisi ilman sotaa lisääntynyt rajusti. Vastaavista syistä kai Venäjä otettiin haltuun ja bolshevisoitiin. Kiina on arvoitus, ainakin se bolshevisoitiin. Ne olisivat suunnattomien luonnonvarojensa ja väestönkasvun myötä muutoin tulleet maailman johtajiksi muutamassa kymmenessä vuodessa 1900-luvun alkupuolella. Vapaamuurarit ovat visioineet melko avoimesti Saksan tuhoamisesta merisaarron avulla. Esim. 8.12.1918 Weekly Dispattchissä ilmestyi kirjoitus Hunnit 1940, jossa T.W.W.Wille kertoi saartopolitiikalla tavoiteltavan lasten aliravitsemusta jo äitinsä kohduissa. Hän tiesi, että eivät vain kymmenet tuhannet saksalaiset, jotka nyt ovat vielä syntymättä, on luvassa fyysisesti ala-arvoinen elämä, vaan myös tuhannet saksalaiset, joita ei ole vielä siitetty, kokevat saman kohtalon. Riisitauti on kai yleisin kärsimys, joka heitä sodan jälkeen kohtaa. Partiolaisten esikuvahahmo Lordi Baden-Powell sanoi: Meidän täytyy odottaa vuoteen 1940, ennen kuin näemme, kuka sodan oikein on voittanut…Saarron tosiasialliset vaikutukset tämä rikollinen kansakunta kokee vasta tuolloin…mitä vaikuttaa se, että elintarvikkeiden vienti estetään eikä kotimaassa valmisteta rasvaa ja lihatuotteita juurikaan (juuri näiden tuotteiden pulan Rathenau aiheutti toiminnallaan), ulkomaisen voin tuonnin seisahtuminen. Tulos on se, että sairaudet saavat tuhoisan luonteen ja leviävät koko maahan. Tuberkuloosi ja nälkätyyfus raivoavat kaikkialla. Punatauti vaatii satoja uhreja, ihosairaudet lisääntyvät nopeasti. Kurkkumätä, tulirokko ja eri lavantaudit vaikuttavat kauhistuttavasti lasten elämään. Maidon puute vaikuttaa tuhoisasti äitien, lasten ja sairaiden kohtaloon. Tri Saleeby sanoi: Saksalainen rotu tullaan tuhoamaan. Siitä ei ole pienintäkään epäilystä…Vaikka syntyvyys lähtisikin nousuun, vauriot estävät sen vaikutuksen. Siten vuonna 1940 on saksalainen rotu todennäköisesti degeneroitunut..Englannin sarto, joka ensi linjassa on nykyisiin kauhuihin syypää, tulee olemaan myös syynä jatkuviin tuleviin seurauksiin. Kauhistuttavan hinnan joutuu Saksa maksamaan siitä, että se aikoi tulla maailmanvallaksi.

Vaikka yritys oli hyvä 20-luvun inflaatioiden ja miehitysten sekä terrorivaltioiden Tshekkoslovakian ja Puolan avulla suoritetun taloussota- ja näännytyspolitiikan avulla, Hitler pilasi suunnitelmat ja hänen terveys- ja perhepolitiikkansa ansiosta Saksan nuoriso oli maailman terveintä vuonna 1940. Vapaamuurarien oli saatava uusi tuhoisa sota, saarto ja nälänhätä. Nyt oli vallattava koko maa ja aivopestävä ja alistettava se kaikki voittajien mieleiset valheet ja uudet muodikkaat huuhaaopit toisteleviksi mokuttaja-hihhuloijiksi ja kommunisteiksi. Silti asiat olivat hyvin huonosti esim. 1921 Berliinissä amerikkalaisen lehtimiehen Louis P Lochnerin mukaan. Rikkaiden huvituksia keskustassa pääsi pakoon sivukadulle, jossa hän kohtasi heti ankean näyn. 9-vuotiaan näköiset lapset olivat 13-vuotiaita. Miehet, naiset, lapset poikkeuksetta sairaalloisia, aliravittuja ja riutuneita. 15 000 lapsella Berliinissä oli tuberkuloosi. 23 % lapsista oli aliravittuja ja 22 % koulunsa päättäneistä oli jäänyt kitukasvuiseksi puutteen vuoksi. 30 %  heistä oli terveydellisistä syistä työkyvyttömiä.(Lochner: Stets das Unerwartete, 1956). Ja entä “humanisti” Kurt Tucholsky? “Myrkyttäkööt kaasu lastenne leikkihuoneet. Kuolkoon pienokaisenne hitaasti. Haluan kaikille katkeran ja kärsimyksentäyteisen kuoleman. pankkiirin sisarelle, kuvanveistäjän äidille, kirkkoneuvoksen ja päätoimittajan vaimolle” (Die Weltbühne, 23. vusikerta, s. 152).

Vapaamuurariloosi Grand Orient lähetti kaikille maille ja niiden loosiveljilleen kiertokirjeen 1914, jossa massiivisella sotapropagandalla syyllistettiin Saksaa ja vaadittiin taistelua “ihmiskunnan vuoksi”. Vapaamuurarien tunnuslauseista yksi onkin, että “Totuus on se, minkä me totuudeksi tunnustamme”. Täältä lähtivät tarinat julmuuksista Belgiassa ym, sillä kyse oli Grand Orientin loosit Belgiassa ja Ranskassa. Tätä seurasivat jutut 600 000 kirkoissa kaasutetusta serbistä ym. Rohkeasti kysyy Hackert, onko myöhempikin “Holocaust” jonkin laatuinen propagandakierrätys. Grand Orientin Vapaus-loosin laki eräässä julkaisussaan ao. maissa 1889/90 kuului:  ”Kukaan ei enää saa hallita, ellei ole saanut hyväksyntää vapaamuurareilta, tsaarien tsaarilta, kuningasten kuninkaalta” (Karl Heise: Ententefreimaurerei und Weltkrieg, 1918).

Tietoisku 3: I maailmansota ja sotarikoksista merellä

I maailmansodan syyksi Hackert toteaa Rothschildin talousmahdin Lontoon Cityssä kokeneen kilpailun Saksan talouselämän taholta. Siksi vapaamuurarieliitti ajoi maailman sotaan Saksaa vastaan. Saksan kauppa oli jo ohittanut Englannin kaupan imperiumin ulkopuolelle. Rothschildien mahti onkin avainasia tässä ja hehän olivat juuri saaneet täyden otteen viimein myös USA:n taloudesta ja siten päätösvallasta (Federal Reserve Act). Kyse oli tietysti myös maailmanherruuden tavoittelusta. Suuret koneet olivat kai alkaneet pyöriä jo kauan ennen tätä, kun 1772 juutalainen maailmanhallitus muutti toimintansa salaiseksi. Reed-bloggauksista muistamme tämän ja toisaalta juuri tuolloin perustetun Illuminaatti-salaseuran Euroopan sivistysmaihin maailman bolshevisointia valmistelemaan ja Ranskan vallankumousta eli lopullista haltuunottoa valmistelemaan. Toisaalta Rothschildin pankkihuoneen mahti oli nopeassa nousussa. Ilmeisesti se onkin käsitettävä alusta lähtien juutalaisen kovan linjan eliitin edustajien välineeksi maailman haltuun ottamiseksi ja alistamiseksi. Napoleonin sotien aikana Rothschildien mahti paisui suunnattomasti ja sen jälkeen he hallitsivat Englantia ja Ranskaa ja saattoivat muiden juutalaisten rahamiesten avulla yhdistää voimansa erilaisiin operaatioihin. Tätä ennenkin juutalaisilla oli tärkeä sija maailmankaupassa ja pankkitoiminnassa, mutta Rothschildeistä tulivat ensimmäiset varsinaiset kansainväliset pankkiirit. Ensimmäisessä maailmansodassa oli kyse myös Turkin valtavista luonnonvaroista Lähi-idässä eli niiden kaappaamisesta ja kuten muistamme, jos sionistikokouksissa 1903 puhuttiin avoimesti Englannin johtamasta suuresta sodasta, jonka lopputuloksena luotaisiin sionisteille Palestiinaan uusi mandaatti (pidettiin luonnollisena, että poliitikot tottelisivat heitä joka asiassa). Venäjä ja paljon muuta otettaisiin sitten vallankumouksella, jota oli kauan suunniteltu. I maailmansodan sotasyyllisyys on niin ilmeinen, että on uskomatonta, kuinka epäselvä asia monelle yhä on. Useat näkevät syyllisyyttä virheellisesti myös Saksan puolella, mikä on erehdys. Vuosia jauhetut saksalaisvastaiset mielikuvat liitettynä esim. arroganttiin vastineeseen johonkin vastapuolen uhoon voivat aikaansaada sopivan vaikutuksen, mikä on aina median ja hovihistorioiden tarkoituskin. Saksalla ei kuitenkaan ollut minkäänlaisia suunnitelmia valloitussodasta, vaan vain sotasuunnitelma sodan varalta. Vastapuolen visiot joka suunnalla edellyttivät taas laajennussotaa ja Saksan tuhoamista. Saksan keisari piti itseään rauhan takaajana ja puheet saksalaisesta militarismista ovat propagandaa-esim. Niall Ferguson on osoittanut, että Saksan varustautumistaso oli varsin alhainen muihin maihin nähden. Juuri sen vuoksi sen sota meni mönkään, sillä Schlieffenin suunnitelma olisi vaatinut toteutuakseen kunnolla paljon laajemman armeijan luomisen. Vaikka Wolfgang Hackertin kirja on rohkea, hän silti joutuu ottamaan kai huomioon Saksan lainsäädännön ja minusta tuntuu, että siksi jättää puhumatta Palestiinasta I maailmansodan ja Israelin perustamisesta II maailmansodan oleellisena syynä. Hackert väittää Israelin perustamisen olleen vahinko ja rahamiesten halunneen 2. maailmansotaa vain hegemonian vuoksi ja koska Hitlerin uusi taloussysteemi uhkasi murskata koko USA:n polvilleen New Dealin epäonnistuttua. En usko, että hän oikeasti pitää Israelia sattuman tuotteena.

Jo arkkiherttuaparin murha on selvästi suunniteltu provokaatio, jonka tarkoitus oli saada aikaan suursota. Tämä on todistettu jo ajat sitten, vuonna 1917 terroristien oikeudenkäynnissä Kreikassa. Serbian viranomaiset (kuningashuone ja kenraalikunta, tiedot on vuodettu 1926 lehti Obzoriin) olivat todistetusti jo kuukauden ennen murhaa tietoisia suunnitelmista ja salaseura Mustan käden terroristit olivat serbialaisen sotilasvakoojan Dragutin Dimitrijevicin johtamia. Osallisten mukaan johtavat serbialaiset persoonat, kaikki rikkaimmat serbit, jotka muodostivat Probatim -nimisen vapaamuurariloosin, päättivät tekoon ryhtymisestä 1914. Dimitrijevic teurastettiin näytösoikeudenkäynnissä Kreikassa 1917  akselivaltojen voiton varalta, koska hän tiesi liikaa. Tämä totesi oikeudessa kysyneensä venäläiseltä eversti Artamonovilta, tukeeko Venäjä Serbiaa Itävallan hyökätessä ja oli saanut myöntävän vastauksen. Dimitrijevic sanoi Artamonovilta Venäjältä tulleen rahat attentaattiin ja terroristijärjestön pyörittämiseen Itävallan puolella Kroatiassa ja Bosniassa. Samoin terroristien palkkioihin. Attentaatti oli siten Venäjän tilaustyö. Dokumentit on esittänyt 1978 historioitsija Friedrich Würthle. Terroristit ovat selittäneet myöhemmin koko salaseuran olleen Serbian johdon perustama ja toiminnan olleen heidän ohjaamaa. Serbian kulttuuriministeri Ljuba Jovanovitsh sanoi em. Obzorissa, että “Kyllä, me kaikki tiesimme etukäteen attentaatista ja sen poliittisista päämääristä.” Kun itävaltalaiset valtasivat Nischin kaupungin, sieltä löytyi tsaarin allekrjoittama dokumentti, jossa selitetään kruununprinssi Aleksanterille, millä ehdoilla Venäjä tukee Serbiaa. Serbian tuli torjua Itävallan uhkavaatimus eikä se saanut missään olosuhteissa paljastaa ja lakkauttaa murhan järjestäneitä salaseuroja Narodne Odbrane ja Musta käsi. Serbialta vaadittiin myös taistelua kaikin voimin ja äärimmäisiä ponnistuksia siinä.

Aiemmin on jo todettu Northcliffen lehtien saarnanneen artikkeleissaan Saksan tuhoamista 1896 alkaen. Myös on kerrottu salaisesta sopimuksesta Englannin, Ranskan ja USA:n kesken Saksan ja Itävallan vastaisesta sodasta 1897. Entente oli julkinen 1906 ja 1907 alkaen Venäjä oli päättänyt sodasta Saksaa vastaan. 1911 suunniteltiin jo Pietarissa Ranskan ja Venäjän johdon kesken yhteistä sotasuunnitelmaa ja Britannia oli mukana kuvioissa. 1912 Venäjän sotajohto päätti suorittaa liikekannallepanon vasta viimeisenä toimenpiteenä ja jälkijättöisesti sotaa aloitettaessa, koska liikekannallepano merkitsisi sodan alkamista. Kun kaikki valmistelut olivat tehdyt ja liikekannallepano jo aloitettu tarpeeksi ajoissa, julkinen liikekannallepano ilmoitettaisiin vasta viime hetkellä. Oli suunniteltu jo 1912, että näennäisneuvotteluin vastustajan pelkoa olisi viimeiseen saakka koetettu lievittää ja ehkäistä Saksan liikekannallepanoa. Tämä juoni ratkaisikin sodan, sillä paitsi Saksa julisti sodan vasta liikekannallepanon Venäjällä tultua julkisesti täysimittaiseksi, se oli turhaan yrittänyt tätä ennen saada rauhaa aikaan ja sotaa peruttua. Tämä kaikki kostautui, sillä Venäjän liikekannallepanon nopeus yllätti saksalaiset ja Saksa julisti sodan vasta kun ensimmäiset venäläiset yksiköt ylittivät rajan. Tämä johti Marnen katastrofaaliseen tappioon ja “kilpajuoksuun merta kohti”, kun nuorempi von Moltke meni paniikkiin ja irrotti kolme armeijakuntaa länsirintamalta. Tämä oli turhaa, sillä venäjän hyökkäys olisi pysähtynyt muutenkin. Sota pitkittyi, koska saksalaiset olivat oppineet ruudin valmistuksen keinotekoisesti ilman salpietarituontia (ammoniakkisynteesi, keksijä saksanjuutalainen professori Haber). Myös alivoimaisten saksalaisten suorituskyvyn vuoksi. Esim. Israelin yleisesikunta arvioi Saksan armeijan 1958 molempien maailmansotien kirkkaasti tehokkaimmaksi ja urheimmaksi armeijaksi. Ratkaisevaa oli myös suurfinanssin marionetin Poincaren valinta Ranskan presidentiksi 1912.

On olemassa kattava selostus brittiläisen vakuutusyhtiön Lloyd työntekijältä. Edmound Dene Morelin kirjassa Foreign Affairs 1921 kertoo historian professori Fred C Conybeare, että englantilainen Lloydin edustaja McLelland oli muutamia päiviä ennen arkkiherttuaparin murhaa 28.6.1914 saanut Lontoosta sähkeen, joka määräsi hänet Kronstadtiin ja erään hollantilaisen kauppalaivaston kuntoa selostamaan. Hänen hämmästyksekseen niissä ei ollut lastia. Hän sai vastauksen, että laivojen oli määrä kuljettaa venäläistä sotaväkeä venäläisten sotalaivojen suojeluksessa Pommeriin (1912 oli suunniteltu maihinnousua Pommeriin englantilais-venäläisenä yhteisoperaationa). Samana päivänä Pietarin pormestari julisti, että “Sota on edessä”. Conybearen johtopäätös on se, että Englannin amiraliteetti tiesi 4 viikkoa ennen murhaa sodan syttyvän kun lähetti laivat Kronstadtiin. Hän sanoi näin, kun McLelland kertoi asian hänelle. Hän lisäsi, että rautatielaitoksemme eräs johtaja jo huhtikuussa 1914 laati suunnitelman hallituksen toimeksiannosta, kuinka brittiläinen siirtoarmeija saataisiin kuljetetuksi englantilaisiin satamiin. Tiedän myös, että englantilainen upseeri mittasi maaliskuussa Le Havien satamaa, jotta joukkomme saataisiin maihin sotavarustuksessa. Morel toteaa osuvasti: “Ilman Ranskaa ei Venäjä olisi sotaan lähtenyt. Se tarvitsi Ranskan tuen ja rahaa. Ranska olisi rauhan säilyttääkseen voinut estää sodan niin halutessaan.” Kaikki viittaa siihen, että attentaatin ja sodan todelliset tilaajat olivat Grant Orient loosissa Ranskassa ja kaikesta olivat tietoisia myös johtavat piirit Ranskassa ja Englannissa sekä USA:ssa.

Venäjän sotasyyllisyyttä on ollut mahdollisuus selvittää, koska bolshevikkihallitus on julkaissut paljon Venäjän aineistoa, mm. neuvottelut Ranskan kanssa yleisesikuntatasolla sekä muuta diplomaattiaineistoa sodan jälkeen. Amiraali Koltshakin aineistoa on joutunut myös neuvostolaisten haltuun ja sitä on julkaistu 1920. Siitä selvisi, että kenraalin mukaan sota oli täysin valmisteltu ja suunniteltu etukäteen ja lopulta ajankohta erosi vain puoli vuotta kauan suunnitellusta. Venäjä oli mobilisoinut käytännössä vuoden 1914 alusta.29.12.1913: Ukaasin kautta määrättiin, että lippujen alle juuri kutsutut reserviläiset jäivät palvelukseen. Sotaväen suorittaneet varusmiesikäluokat joutuivat jäämään palvelukseen. 21.2.1914:Kruununneuvoston istunnossa Tsarskoje Selossa sotapäämäärät päätettiin. mm. saatiin tsaarin suostumus Konstantinopolin valloitukseen tulevassa sodassa. 2.4.1914: Venäläisten maajoukkojen mobilisointi aloitetaan esivalmistelulla. 6.5.1914: Venäjä aloittaa täyden mobilisoinnin antamalla määräyksen ensimmäisen vaiheen sotavalmistelujen ajanjaksolle. 10.5.1914: Tsaarin ukaasi Vilnan sotilaspiirille, jossa komendanttia määrätään kokoamaan joukot sodan takia, tämä 14.5.-28.6. (attentaattipäivä). 23.6.1914: Serbian suurlähettiläs saa sähkeen muiden serbialaisten lähetystöhenkilöiden lisäksi ja siinä ilmoitetaan Venäjän käskeneen mobilisoida kaksi miljoonaa sotilasta. 25.7.1914: Venäjä pitää narrinaan Saksan lähettilästä Pietarissa ilmoittaen tälle osittaisesta mobilisoinnista, jonka ulkoministeri Sasonov väittää olevan varmuustoimenpide. Kun mobilisointi oli jo niin näkyvää, että oli mahdollista julkisten ilmoitusten ja havaintojen välillä olevan ristiriidan herättävän saksalaisissa huolestumista, hän 26.7. kutsui Saksan sotilasasiamiehen Bernhard Friedrichin luokseen ja antoi kunniasanansa siitä, että Venäjä ei ryhtyisi laajempiin mobilisointitoimiin kuin mitä virallisesti oli ilmoitettu. 29.7.Saksan sotilasasiamies ilmoitti kuitenkin, että oli huomannut häntä luultavasti petkutetun, sillä hän oli saanut viestejä liikekannallepanosta ympäri maata. 30.7.1914: Belgialainen diplomaatti Pietarissa raportoi ulkoministerilleen, että “Saksa täällä kuten Wienissä on yrittänyt löytää jonkun keinon välttää konflikti. Englanti on aluksi antanut ymmärtää, että ei aio vetää itseään konfliktiin. Englannin lähettiläs Sir George Buchanan sanoi sen avoimesti. Tänään on kuitenkin Pietarissa saatu varmuus siitä, että Englanti aikoo pysyä Ranskan rinnalla. Tämä tuki on täällä koettu erittäin tärkeäksi. Se ei ole vaikuttanut vähän sotapuolueen voittoon. ges. L’Escaille.” Kun venäläinen ratsuväki ylitti 1.8.1914 Itä-Preussin rajan, saksalaiset vasta vastalauseiden ja vaatimusten jälkeen antoivat sodanjulistuksensa. Silti heitä on syytetty siksi, että olivat antaneet sodanjulistuksen esim. ennen Venäjää, Ranskaa ja Britanniaa! Etenkin Masuria-järvien taisteluihin osallistuneet siperialaiset joukot 11.9.1914 alkaen eivät olisi voineet olla siellä, jos Venäjän liikekannallepano olisi alkanut vasta 25.7.1914. Myös suuret armeijayksiköt Gumbinnen taistelussa 14.19.8. ja Tannenbergissä 24.-30.8. olivat Itä-Preussissa liian nopeasti.

Uuteen 30-vuotiseen sotaan (I ja II maailmansodat) vaikutti myös se, että Saksan väestönkasvu ja talouskasvu olisivat merkinneet sitä, että Saksa olisi saavuttanut 1930 mennessä Euroopassa vastaavan hegemonia-aseman, joka USA:lla oli omalla pallonpuoliskollaan. Senkään vuoksi Saksa ei mitään sotaa olisi tarvinnut. Sodan jälkeen julkaistiin myös voittajien välistä viestitystä ennen ja jälkeen attentaatin. Ranska ja Venäjä selvästi neuvottelivat sodan yksityiskohdista ja esim. kansojen valmistamisesta helmikuussa 1914. Englannista taas viestitettiin attentaatin jälkeen 1914 Venäjälle, että sotaan varmasti joudutaan ryhtymään, vaikka Saksa antaisi perään kaikessa, sillä väkeä on sen veran jo kiihdytetty sotatunnelmaan (4.8.1914). Esim. Niall Ferguson esittää, että Englanti liittyi sotaan vain siksi, että ei joutuisi vastatusten mahtavien suurvaltojen kanssa, jotka voittaisivat sodan. Tosiasiassa Englannin ja USA:n tuki olivat ratkaisevia myös Venäjän ja Ranskan sotahankkeille. Hackertin mukaan Englanti oli sodan päätekijä, mutta ilmeisesti esim. Bieg on oikeammassa, kun katsoo USA:n tuen välttämättömäksi. Itse asiassa siis angloamerikkalaisen talous- ja valtamahdin (Rothschild). Ferguson on Rothschildien hovihistorioitsija, joten ei ole ihme, että miehellä on otsaa väittää, että I maailmansota olisi alkanut muka vahingossa ja olisi aivan hyvin saattanut jäädä käymättä. Rothschild määrää historiankirjoituksesta laajemminkin ja I maailmansodan taustat ovat avain ymmärrykseen menneen vuosisadan tapahtumista. Siksi ihmiset koetetaan pitää hämmennyksessä ja epätietoisuudessa niistäkin.

Ensimmäisessä maailmansodassa britit murhasivat paljon sotavankeja, kuten Fergusonkin on esittänyt. Hackert kertoo synkkiä esimerkkejä merisodasta, kuinka britit säännöllisesti murhasivat kaikki tai osan merihätään joutuneista sota- tai kauppalaivaston miehistöistä. Osa saatettiin pelastaa eikä piitattu siitä, että he paljastaisivat kaiken. Mielenkiintoista on se, että hänen mukaansa 2. maailmansodasta ei olisi brittien puolelta tietoja kuin yhdestä väärinkäytöksestä (Norjan rannikolta, vangittujen brittimerimiesten ja -sotilaiden vapautuksen yhteydessä). Itse olen katsonut History Films -yhtiön dvd:ltä taistelulaiva Bismarckin kohtalosta myös suuren rikoksen. Laiva joutui lopulta ohjauskelvottomana piiritetyksi ja ammuttuaan viimeisen kranaattinsa sen miehistö upotti aluksen. Puolet oli jo kuollut lopputaistelussa lähes koko Britannian laivastoa vastaan, mutta satoja miehiä oli elossa ja räpiköi meressä. Vajaat 180 mistä oli ongittu ylös, kun korkealta tullut käsky keskeytti pelastustyöt ja vankien keruun merestä. Perusteena oli sukellusvenevaara, jolle ei saatu kuitenkaan mitään vahvistusta. En oikein jaksa uskoa, että kyseessä olisi ollut todellinen vaara, sillä miksi sukellusveneet iskisivät taistelun jälkeen ja yrittäisivät koko laivaston kimppuun? Yleensä ne välttelivät liian kovaa vastusta ja keskittyivät kauppalaivojen ja toisten sukellusveneiden upottamiseen, tai sitten helppojen kohteiden. Minusta selvästi kyseessä oli sama henki tietysti, kuin mitä pommituksissa ja esim. pakolaislaivojen upottamisessa. Saksalaisia haluttiin murhata ja näin saatiin kätevästi murhattua puolet yhä hengissä olevasta miehistöstä eli ilmeisesti yli 800 ihmistä jätettiin kuolemaan kylmään mereen. Hans Meiserin artikkeleista olen löytänyt myös tiedon Churchillin käskystä saksalaisten meripelastuskoneiden alas ampumisesta. Ne olivat selkeästi merkityt ja aseistamattomat ja pelastivat puolueettomasti sekä englantilaisia että saksalaisia merihätään joutuneita. 2. maailmansodassa amerikkalaiset kunnostautuivat em. rikoksissa ja ampuivat surutta merihätään joutuneet upottamiensa alusten miehistöt järjestelmällisesti. Niin lentokoneista kuin laivoista käsin. History Filmsin dvd:llä taistelulaiva Yamatosta näytetään filmiltä tällaista teurastusta, kun japanilaisten laivasto on upotettu itsemurhaluonteisen hyökkäyksen jälkeen 1945. Jenkkien hävittäjät tulittavat järjestelmällisesti merihädässä olevia miehiä ja murhaavat heidät. Niin Saksan kuin Japaninkin alusten miehistöt tapettiin mereen sen sijaan, että heidät olisi pelastettu ja otettu vangeiksi tai sallittu maanmiesten pelastaa tms. Britit ampuivat molemmissa maailmansodissa surutta lääkintämiehistöä ja sairaaloita tms. kohteita vastoin sääntöjä ja kaikkea moraalia. Toisen maailmansodan jälkeen Eurooppa on toisaalta CIA:n marionettien johtama. Siten esim. norjalainenkin sotahistorioitsija ja sotilas oli pantu hiljattain tulleessa dokumentissa puhumaan muka saksalaisten tekemistä punaisen ristin kohteiden ampumisista. Norjalla on toisaalta itse vastuullaan laiton vastarintataistelu ja siksi kai ei ole mitään pidäkkeitäkään mennä mukaan Bilderbergin valehteluun. On hirmuista, että ihmisiin menevät nuo tuollaiset dokumenttiohjelmat täydestä. He luulevat elävänsä aidossa demokratiassa eivätkä tajua, että heidät on täydellisesti harhaan johdettu. Jenkit tappoivat yleensä kaikki japanilaisvangit ja veivät pääkalloja muistoksi kotimaahansa. Esim. Walter Postin kirjoituksessa on mainittu näistä rikoksista (Wehrmachtin vastaisista valheista -bloggauksessa). Etenkin jenkit murhasivat massiivisesti sotavankeja jo heti taistelujen jälkeen myös Saksan vastaisessa sodassa.

I maailmansodan sotapropagandasta mainitaan myös. Belgialaiset olivat kunnostautuneet Belgian Kongossa massamurhaamalla kongolaisia. Myöskin katkottiin ilmeisesti erittäin suuri määrä käsiä eli ihmisistä tehtiin kädettömiä rangaistukseksi. En lähde muistelemaan käsien määrää, mutta se on ollut hyvin suuri siitä päätellen, että niistä maksettiin rahaa. Saksalaiset puolestaan olivat paljon sivistyneempiä namibialaisten kohtelussaan. Mutta mitä tekivät belgialaiset ja maailman media, kun Saksan armeijat koukkasivat Belgian kautta? Kaikki alkoivat ulvoa kauhutarinoita saksalaisista, jotka mukamas katkoivat pikkulasten käsiä ja muutenkin syyllistyivät mukamas julmuuksiin miehitetyillä alueilla. Kaikki jutut olivat tietysti perättömiä, mikä on jo todettu useassa tutkimuksessa ja myös sotien välillä melkoisen suuri osa asioista perillä olevia tajusi asian revisionistisen tutkimuksen ja uusien vallanpitäjien paljastusten kautta. Silti vuosia kansat uskoivat sodan lopputuloksen olleen kuitenkin siunaus ja yksinkertaiset sotilaat luulivat vielä lähes satavuotiaina pelastaneensa maailman keisarilta. Sama mies muuten oli paljastamassa Belgian Kongon asioita maailmalle, kuin myös länsimaiden valheellisuutta sotapropagandassa, englantilainen journalisti, poliitikko ja pasifisti Edmund Dene Morel (Georges Edmond Pierre Achille Morel de Ville, 10.7.1873-12.11.1924). Todellinen piikki lihassa kansainvälisen suurpääoman näkökulmasta! Työväenliike oli aikanaan osaksi revisionistinen, mutta kääntyi etenkin sotien jälkeen jauhamaan laajasti taas uudelleen I maailmansodan sotapropagandaa II maailmansodan propagandan kera. Britannian hallitus pyysi käsittääkseni anteeksi pahimpia sotapropagandan kukkasia jo 1923. Valitettavasti II maailmansodan jälkeen kansakuntien henkinen elämä on rakennettu vastaavien satutarinoiden perustalle ja median keskustelupalstoilla koulutetut ihmiset omalla nimellään tekevät itsensä lähes jokainen naurettavaksi toistamalla uskomattomat valheet 1900-luvun historiasta ja etenkin 2. maailmansodasta. Juuri julistettiin “demokraattisen lehdistön” käsitys armenialaisten kansanmurhasta myös pyhäksi ja kiistämättömäksi Ranskassa ja armenialaisten versiot asiasta. Näiden mukaanhan oikeudet tuomitsevat tulevaisuudessa. Homma-foorumilla sionistipoliisimies “Fobba” sanoi, että on vihapuhetta kiistää “kansalaisjärjestöjen ja valtioiden “kiistattomat” selvitykset jonkun henkilön tekemistä sotarikoksista tai esittää ihailunsa tällaista henkilöä kohtaan tai kutsua sankarikseen.” Tietyiltä osin vastaava puhe on muka “uuden kansanmurhan valmistelua”. Kai viimeisimmän lakipaketin ja lukuisten sensuurivaatimusten jälkeen jokainen tajuaa, kuka määrää lait ja niiden tulkinnat tässä maassa? Tämän blogistin mukaan idea katkotuista käsistä saatiin juuri Kongosta:

http://winstonsmithministryoftruth.blogspot.com/2011/10/belgian-congo-crimes-inspired-anti.html

Vasemmisto on antanut ymmärtää olevansa jokin vaihtoehto. Kuitenkin jos näin olisi ja muut väitetyt ihanteet todellisia, ei tällainen yleinen valehtelu historian tapahtumista olisi mahdollista. Tai niiden muodostuminen käsityksiksi eri tapahtumista kansakuntien keskivertoisille ja/tai mallikelpoisille kansalaisille. Vaikka I maailmansodan jälkeen asiaan kuului vasemmiston taholta revisionistien tukeminen ja totuudellisuuskin “imperialistien suursodasta”, tämä katosi 2. maailmansodan jälkeen ja vasemmistosta tuli kaikenlaisen petollisuuden ja valheen tehtailija. Vasemmisto ja etenkin kommunismi on ollutkin aina Rothschildien ym. ase ja kontrollissa melko tiiviisti. Vasemmistoon on ajettu käsitys, että aatteen ja ihannevaltion eduksi tulee valehdella ja että esim. natsien historiasta rehellisyys ajaisi natsismia tai muita pahoja asioita. Näin rehellisyys on jätetty tai se on jopa kuolemansynti ja paheksuttavinta useissa asioissa mitä voi kuvitella näiden typerysten mukaan. Tämä kaikki on ollut hyvin turmiollista ihmiskunnalle. Vasemmiston avulla valhe vallitsee. Vihervasemmistolainen ihmistyyppi onkin ilmeisesti aina ollut New World Orderin neuvostokansalaisen alkuversio ja koko ajan ihmisistä yritetään jalostaa yhä alhaisempia vasemmistolaisia sukupolvi sukupolvelta. Kaikki mahdolliset typeryydet ja huonot ominaisuudet yritetään ujuttaa normi-ihmisyyteen, kunnes jäljellä on todella alkukantaista ja yksisilmäistä, sairasta massaa. Vasemmistolaisuus on ollut muotia myös Lännessä ja oikeastaan etenkin siellä.

Wolfgang Hackertin historiatietoisku ilmapommituksista (Ordo ab Chao)

Hackertin kirjassa Ordo ab chao/Die Jüdische Epoche on mainioita tietopaketteja historiasta, etenkin maailmansotien sotasyyllisyyskysymykseen liittyen. Myös pommitussotaan mies on muutenkin perehtynyt, sillä hän on kirjoittanut teoksen Dresdenin pommituksesta ja viranomaisten taistelusta uhrilukujen pienentämiseksi. Ylipormestari Ingolf Rossberg oli sanonut historioitsijoille, että ei tule hyväksymään yli 35 000 uhrilukuja. Historiakomission 2004-2009 työskentely on ollut melkoinen farssi ja tavoitteena on ollut selkeästi liittoutuneiden valkopesu eli historian väärentäminen ja rikoksen peittely ja vähättely. Kukapa rikollinen jättäisi todisteet rikoksistaan, joten siksi taistelupäiväkirjoissa väärennetään kohteita ja tarkoituksia sekä poistetaan tietoja hävittäjien siviilijahdista. Dresden-bloggauksesta voimme kuitenkin huomata, että yleismääräys siviilien murhaamiseksi hävittäjillä on säilynyt avomielisten lentäjien ja runsaiden silminnäkijöiden kertomusten lisäksi. Sain aatteen kerrata kaikki valheelliset syytökset saksalaisia vastaan pommitusten osalta, sillä ne pyörivät edelleen netissä ja niitä toistetaan medioissa. Saksalaiset orjat pannaan etenkin puhumaan, että saksalaiset olisivat muka niittäneet sitä, mitä olivat kylväneet. Myös englantilaiset elokuvat ja dokumenttiohjelmatkin valehtelevat surutta kaikesta kommunistisista puhumattakaan. Todellisuudessa Saksa ei edes vastannut länsimaalaisten aloittamaan terrorisotaan siviiliväestöä vastaan eikä ollut sellaiseen valmistautunut.

Ensimmäinen terroripommitus siviiliväestöä vastaan koettiin Libyassa, kun italialaiset lentäjät  pommittivat kansaa 1911. Ensimmäinen terrorihyökkäys saksalaista siviiliväestöä vastaan koettiin pian sodan sytyttyä eli 13.12.1914. Tällöin pommittivat ranskalaiset lentokoneet Freiburgin kaupunkia Breisgaussa. Iskua ei juuri tunneta eikä sen uhriluku ole tiedossa. Pikku hiljaa tilanne eskaloitui ja ranskalaisten pommitettua 1916 helluntaipäivänä (Fronleichnamtag? Pyhän ruumiin päivä?) Sirkus Hagenbeckin telttaa, jossa oli 2000 ihmistä, 120 kuoli, 85 heistä lapsia. Koneet hyökkäsivät surutta ensimmäisiä räjähdyksiä pakenevia ihmisiä vastaan. Tämä ns. Karlsruhen lastenmurha oli alku ja suuri merkkipaalu varsinaiselle ilmaterrorille. Tämä oli täysin vastoin Haagin maasodankäynnin sääntöjä vuodelta 1907. Tämä hyökkäys herätti valtavaa suuttumusta Saksassa. Kun netissä ovat perinteistä aivopesuhistoriaa puolustavat nettisoturit joutuneet tappiolle ja heidän valheensa on paljastettu, he ovat puhuneet I maailmansodasta ja että saksalaiset muka olisivat alkaneet terroripommitukset siinä. Tämä on myöskin valhetta. Sotarikosteoksessaan Alfred de Zayas ja Franz W. Seidler esittävät myös faktat kaasuaseesta. Britit käyttivät taistelukaasua ensimmäisenä buurisodassa. Kaasukranaatteja käytettiin ensimmäisen kerran I maailmansodassa keväällä 1915 ranskalaisten joukkojen toimesta. Kuinka moni on lukenut sotapropagandaa siitä, että saksalaiset olisivat muka ensin käyttäneet kloorikaasua? Tämä valhe on tosi laajalle levitetty ja esim. minä olen luullut aina kummallakin armeijalla olleen kaasua ja saksalaisten muka ensin sitä käyttäneen. Tämä lukee monissa yleisteoksissakin! Churchill kannatti kaasuaseen käyttöä ja olisi käyttänyt sitä 2. maailmansodassa, elleivät neuvonantajat olisi vakuuttaneet, että saksalaiset olisivat tällöin kostaneet kaiken omilla kaasuaseillaan. Churchill unelmoi kokonaisten saksalaisten kaupunkien kaasuttamisesta asukkaineen. Totuus on se, että Ranska suunnitteli jo syksyllä 1914 kaasuaseen käyttöä eikä Saksalla ollut sellaista varastossaan. Se joutui vastaamaan hätätilanteessa Ranskan selvään sotarikokseen itsepuolustukseksi.

20-luvulla ranskalaiset tekivät terroripommituksia Marokossa ja englantilaiset kapinoitsevia alueita vastaan Irakissa, Intiassa ja Pakistanin Waziristanissa. Etenkin englantilaiset harjoittivat huomattavaa terroria ja kokeilivat myös erilaisia tuhoamistekniikoita tuolloin. Käytettiin konekivääreitä, aikasytytyspommeja ja palopommeja. Myöhempi taistelupari Harris-Churchill oli myös 20- ja 30-luvuilla vastuussa kammottavasta joukkomurhaamisesta. Asenteet olivat tuolloin kovat. Sir Edward Leonard Ellington esitti raportissaan 11.11.1925 eräästä massateurastuksesta Intiassa, että “siirtomaasodassa alkuasukkaita vastaan tulee sallia brutaalit keinot. Epäinhimillinen sodankäynti alkuasukkaita vastaan ei ole epäinhimillistä”. Kun kansainvälinen yhteisö keskusteli ilmasodankäynnin rajoittamisesta, Churchill oli sitä mieltä, että “alkuasukkaita on voitava pommittaa”. Englantilaiset myös kaasuttivat taistelukaasuilla siirtomaasodissaan ihmisiä kylittäin.

Amerikkalaiset ja englantilaiset suunnittelivat 30-luvulla alusta alkaen käyvänsä terrorisotaa siviiliväestöä vastaan. Tuhomenetelmien suunnittelu aloitettiin jo kauan ennen sotaa. Molemmilla mailla oli  nelimoottorisin kaukopommituskonein varustetut pommituslaivastot strategista ilmasotaa varten eli mattopommituksia kaupunkeja vastaan. Saksan johto taas yritti koko 30-luvun saada aikaan sopimuksen, joka estäisi ilmasodan kaupunkeja ja siviiliväestöä vastaan. Sen ilmavoimia ei ollut suunniteltu kaupunkien pommituksiin, vaan ilmavoimat koostuivat taktisista kevyistä pommikoneista, jotka oli tarkoitettu tukemaan maasodankäyntiä. Kun Saksa joutui pommittamaan Englantia näillä koneillaan, se joutui improvisoimaan.

Guernica

Guernicassa oli mittavat ammusvarastot ja myös suuria räjähdysainevarastoja. Siksi tuhot olivat suuremmat, kuin mitä muutama harhaan osunut palopommi olisi aiheuttanut (vetäytyvät joukot (saksalaisten slangi tuhojoukoille oli “Dinamiteros”) olivat saaneet käskyn poltetun maan taktiikasta eli Francolle piti jättää vain tuhkaa, joten hävityksiä on saatettu täydentää pommitusten tuhojen jälkeenkin ennen vetäytymistä). Palopommit kylläkin sytyttivät tulipalot yhden kolmesta lento-osastosta komentajan, kapteeni Erhart Kraft von Dellmensingenin mukaan. Palopommeja oli mukana, koska osa koneista oli lastattu jo ennen kuin käsky iskeä Guernican kohteisiin tuli. Kohteella oli kiire, koska peräytyvät tasavaltalaiset etenivät kohti siltaa, joka oli kohteena. Lisäksi palopommien purkaminen olisi ollut vaarallista bensiiniastioiden takia. Kaupungissa olisi kyllä ollut neljä käsiasetehdasta ja vastaavia kohteita. Lisäksi lähellä rintamaa sijainnut kaupunki oli täynnä punaisia joukkoja. Kaupunkia oli kuitenkin kielletty pommittamasta. Valitettavasti vapaaehtoisista koostuneet miehistöt eivät olleet harjoitelleet yhdessä eikä maalinosoitusta oltu voitu järjestää kunnolla. Voimakas sivutuuli vaikutti myös harhaosumiin. Samoin siihen nähden lentoreitti, joka piti kuitenkin valita turvallisuussyistä, sillä legioona oli juuri kokenut tappioita. Palopommit olivat muutenkin epätarkempia pudottaa kuin räjähdyspommit. Kohteet olivat sotilaallisia. Kohteena olivat siis silta sekä peräytyvä kommunistiarmeija, joka kohdattiin matkalla kaupunkiin.

Nimenomaan palopommien käyttöä pyrittiin välttämään kaupungeissa, koska pelättiin kansainvälistä reaktiota, jos pommitukset aiheuttaisivat liikaa tuhoa. Tätä mieltä oli myös Franco. Siten tässäkin oli keskustelua herännyt miehistöjen komentajien ja majuri Fuchsin kanssa. Majuri oli luottanut siihen, että pommit eivät putoa kaupunkiin. Se, että kaupungin talot olivat puurakenteisia, oli tuntematonta yksiköille, jotka eivät olleet kaupungista kuulleetkaan ennen käskyä. Kaupunki oli kylläkin täynnä tasavaltalaisia joukkoja, joten sikäli kyseessä ei ollut mikään siviilikohde. Väitteet laittomasta hyökkäyksestä siviilikohteita vastaan ovat siis pötyä tai puheet terrorista. Samoin väitteet saksalaisten pommituksista ympäri Espanjaa ja siviilikohteisiin. Saksalaiset hyökkäsivät aina vain linnoitettuihin kaupunkeihin eli kun tasavaltalaiset olivat tehneet kaupungista kv sääntöjen tarkoittaman linnoituksen. Tällöinkin siis saksalaiset aina kohdistivat iskunsa vain sotilaallisiin kohteisiin.  Majuri Fuchs kieltäytyi kirjoittamasta taistelukertomukseen sattunutta vahinkoa, joten virallisiin asiakirjoihin päätyi versio, jonka mukaan pommit eivät olisi miehistön mukaan osuneet kaupunkiin. Tämä on vain lisännyt propagandatarinoiden voimaa. Em. kapteeni sanoi jo aiempien laivueiden pommien osuneen myös kaupunkiin ja nähneensä savua. Myös hänen osastonsa pommit putosivat osaksi kaupunkiin. Hän ei suostunut antamaan väärennettyä ilmoitusta, mutta sellainen lähti kuitenkin eteenpäin.

Guernican pommituksen tunnetumpi versio on melkoinen propagandasatu, jota sisällissodan toinen osapuoli on levittänyt ja jota sitten saksalaisvastaisissa orgioissa sodan jälkeen on levitelty. Sen merkitys saksalaisvastaisessa kiihotuksessa on päässyt paisumaan suunnattoman suureksi, joten surutta voi lainata erinäisiä kirjoituksia, joiden juuret ovat silkassa sotapropagandassa. Pyhästä lehmästä lienee vaikea luopua. Totuus on kuitenkin se, että Legion Condor otti käskyt vastaan suoraan Francolta. Se ei koskaan toiminut itsenäisesti. Bilbaoon ei pudotettu palopommeja. Kaupunkeihin kohdistuneita pommituksia nimenomaan koetettiin suorittaa rajoitetusti ja ilman turhia tuhoja, koska pelättiin juuri huonoa mainetta ja kansainvälistä reaktiota. Bilbaossa oli saatava hyvät tulokset, mutta päädyttiin siihen, että öljysäiliöt takaisivat riittävät tuhot sotilaallisille kohteille. Näin myös tapahtui. Kun Saksassa esitettiin Guernican pommitusta hiljattain televisiodokumentissa, kuvat olivat itse asiassa Bilbaon pommituksista (mukaan oli saatu tulta ja myös väliin leikattua materiaalia pakenevista naisista ja lapsista). Ohjelma oli täynnä muitakin valheita tietysti, kuten muutkin vastaavat aina ovat. Ensimmäiseksi sisällissodassa pommittivat tasavaltalaiset kaupunkia, nimittäin Tetouania 17.7.1936. Tällöin kuoli 15 henkilöä ja 40 vammautui.  Kaupunkipommituksia oli sittemmin ollut puolin ja toisin. Kun tasavaltalaiset alkoivat tehdä propagandaa Guernicasta, Franco raivostui ja myös legioona sai kuulla kunniansa. Vaikka palopommeja oli käytetty vastoin sopimuksia, tulipaloa on silti taidettu liioitella ja ripitys oli turha. Bolshevikit olisivat jossain vaiheessa alkaneet kuitenkin valehtelemisen. Ensimmäinen nykyaikainen ilmahyökkäys kaupunkiasutusta vastaan on kai suoritettu japanilaisten toimesta Mukdenissa 1931/32 (todellisuudessa siviilejä vastaan esim. 1935 Irakissa ym.).

Gurenicaan oli rakennettu pommisuojia (yhteensä 7), joten asukkaat eivät suinkaan olleet tietämättömiä vaarasta. Kaupungissa oli 4154 asukasta, joista 400 oli armeijassa ja suuri osa muualla. Siten 120 kuollutta tuntuu varsin järkevältä arviolta. Tämä on paljastunut tutkimuksissa todennäköisimmäksi uhriluvuksi.

Hans Meiserin kirjoitus kirjassa Der Grosse Wendig 1 sivuilla 450-458 perustuu em. kapteenin haastatteluun sekä kirjoihin: Klaus A. Maier: Guernica 26.4.1937 (Rombach, Freiburg 1975), Wilfred von Oven: Hitler und der Spanische Bürgerkrieg. Mission und Schicksal der Legion Condor (Grabert, Tübingen 1978). Myös Adolf von Thadden: Guernica, 1982.

Sotilasaikakauslehti 3/2002, sivu 49:”Tarkimmat tutkimukset vainajista on tähän mennessä tehnyt espanjalainen Jesus Saler, joka pyrki selvittämään jokaisen vainajan. Työ valmistui vuonna 1989. Salerin mukaan kuolleita oli 120, joista kaksikymmentä oli identifioitavissa. Luis Suarez Fernandez on puolestaan osoittanut, että jos punaisten esittämät luvut olisivat olleet oikeat, Guernicassa olisi tuskin ketään jäänyt eloon. Mahdollisesti kuolleita olisi ollut jopa enemmän kuin kaupungissa tuolloin oli väkeä. Guernican rakennukset kärsivät kyllä suurta tuhoa, mutta kaikissa mainitsemissani töissä todetaan, että pommit menivät huonon näkyvyyden vuoksi väärään kohteeseen. Niin sanotusta terroripommituksesta ei siis ollut kysymys.”

Kaikki syytökset ja kauhistelut saksalaisten toimista Espanjan sisällissodassa ovat 100 % vailla perusteita. Guernica oli vastapuolen naurettava propagandasatu, joka elää edelleen omaa elämäänsä. Se on legendaarinen esimerkki valheesta, joka lukemattomia kertoja toistettuna ja jatkuvana arvovaltaisten tahojen kautta tulleena teeskentelynä muuttuu totuudeksi. Vasemmistolaiset usein ajavat asiaansa myös tarkoituksellisesti valehtelemalla.

Wielun ja Varsova

Wielunissa pommitus kohdistui dokumenttien mukaan siellä olleeseen panssaridivisioonaan ja ratsuväkirykmenttiin, joka tuhoutui täysin pommituksessa. Wielunissa ei siten ollut kyse mistään erehdyksestä tai siviilikohteisiin hyökkäämisestä. Wielunin pommitus ei herättänyt mitään reaktioita välittömästi, vaan siitä alettiin tekemään propagandaa vasta kauan tapahtuman jälkeen. Asiaa on jo sivuttu kirjoituksessa Saksan miehityspolitiikka Puolassa 1939.

Saksan ilmasotaa Puolassa ja etenkin Varsovassa oli tarkkailemassa esim. Ranskan ilmavoimien edustaja kenraali Armengaud. Hän sanoi saksalaisten pommittaneen alusta lähtien sotilaallisia kohteita, etenkin viestiyhteyksiä ja johtokeskuksia, jotka jouduttiin puolalaisella puolella hajauttamaan tämän vuoksi. Sekään ei auttanut, vaan pian puolalaiset eivät pystyneet lähettämään ja vastaanottamaan käskyjä, mikä oli yksi ratkaisevista tekijöistä sodassa. Tiedustelukoneet lensivät matalalla, kuten kaikki muutkin koneet. Näin saksalaiset pyrkivät osumaan kunnolla ja välttämään siviiliuhrit. Näin he tekivät huolimatta huomattavista tappioista ja riskeistä. Sotilaalliset hyödyt olivat tietysti myös usein tällaisen toiminnan ansioita. Kohteita olivat tukikohdat, sillat, lentokentät, liikenne- ja viestiyhteydet ja tehtaat. Tietysti myös joukkojen keskitykset lyötiin hajalle. Kenraali nimenomaan korostaa, etteivät saksalaiset ole hyökänneet siviiliväestöä vastaan. Kohteet ovat olleet täysin sotilaalliset. Hän varoittaa kertomuksessaan länsivaltoja hyökkäämästä sen vuoksi siviilikohteita vastaan, sillä se voisi laukaista koston kierteen.

Miksi Varsovaa pommitettiin? Kun se oli saarrettu, kaupunkia kehotettiin toistuvasti antautumaan (16, 18, 19, 22. ja 24.9.1939). Sieltä kuitenkin tulitettiin saksalaisia joukkoja. Saksalaiset uhkasivat kuusi kertaa, että kaupungin pommitus aloitetaan, jos se ei antaudu, vaan sitä käytetään kv sääntöjen tarkoittamalla tavalla linnoituksena, jolloin sitä vastaan jouduttaisiin hyökkäämään. Saksalaiset pudottivat miljoonia lentolehtisiä kaupunkiin, jossa kertoivat varanneensa kaksi reittiä ulos kaupungista ja joissa kehotettiin siviiliväestöä poistumaan kaupungista tiettyyn ajankohtaan mennessä. Siviiliväestölle järjestettiin leiri kaupungin pohjoispuolelle ja muonitusta taistelujen ja mahdollisen uudelleen sijoittamisen ajaksi. Siviiliväestöä myös poistui kaupungista suuria määriä. Puolalaiset taas kehottivat kaupunkilaisia taistelemaan viimeiseen mieheen ja osallistumaan barrikadien rakentamiseen ja taisteluihin. Samoinhan saksalaiset toivoivat siviiliväestön poistuvan Varsovasta 1944 kansannousun kukistamista aiemmin ja he poistuivat. Vasta sitten Saksa hyökkäsi määräaikojensa umpeuduttua kaupunkiin, mutta siis menetteli em. kenraalin mainitsemalla tavalla myös siellä. Varsovan pommittaminen toteutettiin hänen mukaansa esimerkillisesti

Kaikki vouhotus Varsovan kokemasta kauhusta siitä puhumattakaan, että Saksa olisi muka rikkonut jotain sääntöjä Puolassa, ovat 100 % valhetta.

Rotterdam

Kirjoitus Rotterdamista perustuu Rolf Kosiekin artikkeliin Luftangriff auf Rotterdam (Ilmahyökkäys Rotterdamiin) teoksessa Der Groisse Wendig 1, sivut 723-724. Esim. brittiläinen Noble Frankland pitää saksalaisten Rotterdamin pommitusta ajan kansainvälisten sääntöjen mukaisena (Vuoden 1965 teoksessaan The bombing offensive against Germany). Käsittääkseni kukaan ammattihistorioitsija ei kiistä, että puuttuvan radioyhteyden ja sakean savun (ei nähty valomerkkejä laivansavun takia) kaikki koneet eivät saaneet tietoa, että kaupunki oli jo antautunut. Hyökkäys oli kuitenkin oikeutettu, koska kaupunki ei ollut antautunut uhkavaatimuksen jälkeen ja koska puolustaja oli tehnyt siitä sotilaallisen kohteen esim. joukkojensa vuoksi. Oikeutettu siis siksi ja myös siksi, että saksalaiset tähtäsivät sotilaallisiin kohteisiin.  Rotterdamia vaadittiin myös useita kertoja antautumaan. 14.5. hyökkäsivät saksalaiset laskuvarjojoukot kaupunkiin. Ne puolustautuivat ilman raskasta aseistusta siltaa Maasin yli kaupungin laidalla. Hollantilaiset joukot tekivät vastarintaa siitä pohjoiseen. Tällöin tarvittiin tukitoimia. Klo 12 oli annettu antautumiskehotus (everstiluutnatti von Choltitz, hollantilainen eversti Scharoo torjui antautumisvaatimuksen) ja koneet lähtivät klo 15.

Koneet tulivat kaukaa Ala-Saksin Delmenhorstista, Hoyasta ja Quakenbrückistä. Stukat olivat Pohois-Ranskassa, joten osumatarkkuus oli jo siksi heikompi, koska vain muita koneita jouduttiin käyttämään. Horst Boogin kirjoitus “Bombardierung von Rotterdam am 14.5.1940″ (teoksessa Kriegsverbrechen in Europa und im Nahen Osten im 20.Jahrhundert, toimittaneet ja kirjoitelleetkin Franz W Seidler ja Alfred M de Zayas. Vuoden 2002 painos ja sivut 153-154) kertoo hyökkäyksestä. Koska osumatarkkuus oli huono ja kohde vaati tarkkuutta, lentokorkeudeksi oli määrätty 750 m harhaosumien tuottamien siviiliuhrien ja muiden turhien tuhojen välttämiseksi. Vain sotilaallisiin kohteisiin haluttiin osua. Kun koneet olivat jo ilmassa, saatiin tieto kaupungin sittenkin hyväksyneen antautumiskehotuksen. 100 konetta starttasi, mutta osa saatiin käännytettyä. Koska Heinkel HE 111 pommikoneissa radioantenni joudutaan vetämään sisään ennen pommittamista, osa koneista ei saanut tietoa siitä, että kaupunki oli viimein suostunut antautumaan. Koneille näytettiin myös valomerkkiä (punainen merkkisignaali), mutta satamassa yhdestä laivasta noussut sakea savu esti 57 konetta näkemästä sitä ja ne pudottivat 95 tonnia räjähdyspommeja. Hackertin lähde puhuu 97 tonnista. Palopommeja ei mukana ollut yhtään. Valitettavasti vahingossa tuli yksi osuma margariinitehtaaseen ja siitä juoksi palavaa öljyä vanhaan kaupunkiin. Yksi pommi osui puolestaan kaupungin päävesijohtoon siten, että paineet laskivat muutamassa minuutissa nollaan. Siten kaupunki ei voinut mitään tulipalolle, joka riehui neljä päivää. 25 000 asuntoa tuhoutui ja 1147 ihmistä sai surmansa. Kyseessä olivat selvästi nykykielen mukaiset ”oheistappiot” ja aidot sellaiset eivätkä mitään sionistipropagandaa (amerikkalaiset eivät todellisuudessa oheistappioita juuri välttele). Uhriluku on Hackertin lähteistä. David Irving antaa kirjassaan Göring (1989) luvuksi 900, kun taas Janusz Pielkakiewicz Toisen maailmansodan historiassaan yli 900. Em. Horst Boog puhuu vajaasta 1000 uhrista. Hackert ilmoittaa lukujensa yhteydessä vain käyttämänsä kirjat, joten ilmeisesti kyseessä on joko Irvingin Dresden-kirja tai Friedrichin Suuri Palo.

Uhriluku on varsin suuri verrattuna esim. Guernican sataan uhriin, vaikka siellä tulipalo levisi puutaloihin palopommeista. Kyseessä on silti onnettomien yhteensattumien summa eikä mikään rikos. Kenraali Schmidt ja muut upseerit pahoittelivat kaupungin luovutuksen yhteydessä tapahtunutta vahinkoa eli turhaa pommitusta. Ehkäpä pommituksesta oli kuitenkin hyötyä, sillä samana iltana Hollannin joukkojen komentaja kenraali Winkelmann tarjosi koko maan antautumista, mikä tietysti hyväksyttiin Saksan puolelta. Näin kaikki koneet saatiin ranskalaisia vastaan ja toisaalta Hollannin armeija ei enää tuottanut eikä kärsinyt yhtään tappioita enää turhissa taisteluissa.

Englanti

Maailmansodan sytyttyä englantilaiset hyökkäsivät myös kaupunkeihin, mutta kärsivät pahoja tappioita ja aiheuttivat vain vähän vahinkoa. Wilhelmshavenin ja Cuxhavenin satama- ja laivakohteisiin hyökättiin 5.9.1939 palopommein, mutta henkilövahinkoja ei tullut. 30 brittipommittajasta 29 ammuttiin alas. 12.1.1940 hyökättiin Westerland/Syltiin ja itse kaupunkiin. Myöskään nyt ei tullut henkilövahinkoja ja lisäksi suurin osa pommeista putosi vahingossa Tanskan puolelle Römön saarelle ja Esbjergiin. Olen kyllä kuullut useammistakin siviilikohteisiin hyökkäyksistä englantilaisten puolelta sodan alkupäivinä ja talvella. 10.5.1940 Churchill tuli pääministeriksi ja määräsi ensi töikseen laajat terroripommitukset aloitettaviksi Saksan kaupunkien asukkaita vastaan. Ensimmäinen hyökkäys seurasi 12.5. Mönchengladbachiin. Rauhaan pyrkinyt Hitler joutui kansalaisten paineen johdosta aloittamaan kansainvälisen oikeuden mukaiset rikosten vastatoimet eli rankaisutoimet, kun terroria oli jatkunut 3,5 kuukautta. Tällöinkin Hitler joutui kohdistamaan hyökkäykset sotilaallisiin kohteisiin, myös Lontoossa syyskuussa 1940 (hänen kannatti yrittää vähillä voimillaan varusteluteollisuuden rajoittamista ja toisaalta ainoa toivo oli saada aikaan rauha Englannin kanssa). Tästä ei paljoa puhuta, mutta englantilaisten omat raportit vahvistavat, että Hitler hyökkäsi koko ajan varusteluteollisuutta vastaan tuolloinkin. Nyt vain kuin jenkkityyliin tuli “oheistappioita” eli siviiliuhreja ei voitu välttää. Coventryynkin hyökättiin juuri siksi, että se oli varusteluteollisuuden keskus. Sen vuoksi keskusta tuhoutui, sillä tehtaat sijaitsivat siellä keskustassa. Nimenomaan hyökkäys suoritettiin täysin varusteluteollisuutta vastaan, ei väestöä. Muutoin olisi muitakin vastaavia tapauksia.  Coventryn 380 kuollutta ja 800 vammautunutta olisi muuten voitu pelastaa, sillä Churchill oli erään ns. operaatio Ultran kautta perillä etukäteen hyökkäyksestä. Tämä operaatio oli kuitenkin niin salainen, että sitä ei haluttu paljastaa evakuoimalla kaupunki. Mistään murhapommituksista ei siis ollut kyse ennen V-ohjuksia. Nekin olivat vastaus Saksan väestön massamurhiin ja siten oikeutettuja vastatoimia ja myös henkensä puolesta taistelevan ja murhattavan kansakunnan hätäkeino yrittää saada sota loppumaan. Samoin muut ihmeaseet.

Usein esitetään, että kaksi viikkoa kestänyt suurhyökkäys Berliiniin 1940 juuri ennen Saksan vastatoimia olisi ollut vastaus yhden harhautuneen saksalaiskoneen pommien pudottamiseen Lontooseen. Historioitsija Liddel Hart puhuu 10 harhautuneen koneen pudottaneen lastinsa epähuomiossa Lontooseen päiväpommituksissa 24.8.1940. Hänen mukaansa brittien seuraavana yönä 80 koneella suorittama yöpommitus ei ollut mitenkään oikeutettu ja hyökkäykset siis jatkuivat vielä kaksi viikkoa. Hänen mukaansa saksalaisten suorittamat Lontoon pommitukset syyskuussa olivat täysin oikeutettuja vastatoimia. Muutenkin tämä keskustelu on pyritty käymään siten, että unohdettaisiin hyökkäykset yksinomaan siviiliväestöä vastaan, jotka olivat jatkuneet jo kuukausia heidän puoleltaan. Tuossa on kuitenkin yksi lukuisista esimerkeistä, kuinka englantilaisella puolella useat historioitsijat ja poliitikot myöntävät, että Englanti aloitti kaupunkien pommitukset , joista siviiliväestökin sai kärsiä. Media ja etenkin Saksassa koko yhteiskunta parjattuja revisionisteja lukuun ottamatta valehtelevat sen sijaan yhteen ääneen.

Kaikki tarinat Belgradiin suunnatusta “kostopommituksesta” ovat myös silkkaa valhetta. Saksan 6.4.1941 pommitus kohdistui sotilaallisiin kohteisiin ja propagandistit itsekin ovat esittäneet tarinoissaan, että lennot tehtiin hyvin matalana. Sodan jälkeen kenraalieversti Löhr joutui kuitenkin näytösoikeudenkäyntiin Belgradissa 1700 kuolleesta.

Johtopäätöksenä voisi esittää, että Haagin 1907 kansainvälinen sopimus sodankäynnistä, joka kielsi terrorin siviiliväestöä vastaan, ei merkinnyt Churchillille  eli Rothschildeille yhtään mitään ilmasodan osalta. Se ei ollut kuin arvoton paperi. Ilmasotaa Englanti kävi alusta lähtien siviiliväestöä vastaan. Kaikki suunniteltiin mahdollisimman tehokasta murhaamista varten ja I maailmansodassa ilmapommitukset ja kaasukranaattien käytön aloittivat ympärysvallat. Saksalla ei kaasua ollut edes valmiina tuolloin. Kaasua oli valmiina kaikilla osapuolilla varastoissaan 2. maailmansodassa, mutta sitä ei käytetty. II maailmansodassa Saksa ei edes koskaan kunnolla vastannut rikoksiin, vaikka se kohtasi juuri tuolla keinoin aloitetun absoluuttisen kansamurhan, jota jatkettiin sodan jälkeen. Saksa pyrki estämään kaupunkien pommitukset ennen sotaa sopimusehdotuksin ja rakensi ilmavoimansa maasodan tukemista varten. Se pyrki loppuun asti noudattamaan sopimuksia ja ihmisyyden vaatimuksia tälläkin sodankäynnin osa-alueella. Massiivinen propaganda on kääntänyt asiat päälaelleen ilmapommitusten historiassa ja muiden joukkotuhoaseiden. Mielenkiintoisia ovat myös tiedot brittien järjestämistä tahallisista nälänhädistä. 1,5 miljoonan irlantilaisen nälkäkuolema perunasairauden aikana 1845-51 ja sen jälkeen on Englannin vastuulla.  Todella härskiä nälänhätä-politiikkaa on toteutettu myös Intiassa. Vuoden 1900 nälänhätä Intiassa vaati 15 miljoonaa uhria. Sitä ennen 12 vuoden aikana oli näännytetty nälkään 18 miljoonaa intialaista, yhteensä siis 33 miljoonaa. Tämä on vain törkein esimerkki (esim. Karl Heise: Entente-Freimaurerei und Weltkrieg, Basel 1919). Saksalaissiviilien näännytys (1,5 miljoonaa 1915-19) ja sitten taas 2. maailmansodan aikana ja jälkeen 10 miljoonaa tai enemmän sotavangit mukaan luettuina) ei ole siis ainoa laatuaan, missä länsi on kunnostautunut. Tästä kaikesta voisi jo alkaa tyhmempikin aavistaa, että ehkäpä muissakin asioissa ihmiskunnalle yritetään syöttää karmeita valheita ja tehdä uhrista syyllinen ja päinvastoin. Tietämättömät massat ovat täysin hakoteillä, mutta netti ja ajan kuluminen ovat lisänneet tietoutta ja ovat vaatineet toisaalta jopa tiedon esittämisen kriminalisointia ja tällaisten lakien jatkuvaa tiukentamista, jotta massat saataisiin toistamaan valheet edelleen ratkaisevassa määrin. Nettiäkin on alettu sensuroida rajulla kädellä ja poliisivaltiokehitys etenee vauhdilla.

Hackertin historiapläjäys (Ordo ab Chao) 1: Toisen maailmansodan alku

Tässä kirjoituksessa on poimintoja Hackertin kirjasta toisen maailmansodan taustoihin nähden. Enemmän asiaa on tämän blogin kirjoituksissa tagien Tshekkoslovakia ja Puola alla, mutta ei edes niidenkään maiden kohdalla ole kaikkea todistusaineistoa yritettykään haalia tähän blogiin. Suosittelen lukemaan revisionistisia teoksia aiheesta. Näitä on hyvä kerrata. Varsinkin kun asiat tuntuvat olevan kovasti arkoja ja netissä kiistetään selviä asioita.

Tshekkoslovakian hajoamisesta Hackert toteaa, että Münchenin sopimuksen rikkoi Benesh terrorisoimalla Slovakiaa ja muita vähemmistöjä ja estämällä niiden itsehallinnon. Koska koko maa oli hajoamassa, presidentti Hacha lähti oma-aloitteisesti neuvottelemaan Hitlerin kanssa. Hän olisi ehdottanut tshekkijoukkojen vähentämistä, mutta Hitler vaati protektoraatti-ratkaisua, joka sivumennen sanoen takasi tshekeille todella rauhalliset olot sota-aikana ja oli siksi heille hyvin edullinen. Virallinen historiankirjoitus on luonut naurettavan valheen Hachan painostamisesta ja kiristyksestä. Tämän tytär on sodan jälkeen kiistänyt valheet. Hachan tietysti murhautti heti 1945 Benesh, joka peri valta-asemn myös sosialistisessa Tshekkoslovakiasssa. Hachan ei auttanut muuta kuin tyytyä välttämättömään, sillä maan hajoaminen oli tosiasia. Hän neuvotteli jokaisesta ratkaisusta hallituksensa kanssa. Hän sai todellakin sydänkohtauksen, mutta myös heti hyvää hoitoa. Sydänsairas saattoi pahentua vakavien aikojen takia, muta ei Hitler häntä kovistellut.

Vielä 15.3.1939 Chamberlain totesi alahuoneessa, että Saksa ei ollut rikkonut Münchenin sopimusta ja että kyse oli Tshekkoslovakian hajoamisesta. 16.3. alkaen Roosevelt alkoi painostaa Chamberlainia kaikin keinoin (mistä mm. puolalaiset lähetystöasiakirjat usein kertovat eivätkä vain ne). Vasta tämän jälkeen Chamberlain joutui taipumaan muuttamaan kantaansa. Hyvin informoidut journalistit Allan ja Pearson informoivat USA:n lehdistöä tapahtumista. Esim. Washington Times Heraldia. Heidän mukaansa FDR oli esittänyt 16.3.1939 vastaisena yönä uhkavaatimuksen Englannille. Siinä ilmoitetaan tylysti, että USA keskeyttää kaiken aineellisen ja moraalisen tuen (esim. parasta aikaa käynnissä olleet lentokonekaupat) Englannille, mikäli se jatkaa Münchenin sopimuksen kaltaista politiikkaa. Siinä jopa kysyttiin, onko maasta tullut “natsikansakunta” demokratian sijaan. Chamberlain joutui taipumaan hampaitaan kiristellen. Slovakian eroaminen oli muuttanut tilanteen täysin, kuten Chamberlaain oli ensin sanonut. Mitään takuitahan Tshekkoslovakia ei ollut saanut Ranskalta eikä Englannilta.

Tammikuusta 1939 alkaen USA alkoi myöntää suuria luottoja Puolan taloudelle. Puolaa kehotettiin torjuman Saksan tarjoukset ja myötäilemään länsivaltoja. Tshekkoslovakian hajoamista seurannutta ilmapiiriä kuumennettiin vielä romanialaisen loikkaridiplomaatin Tilean valheella, jonka mukaan Saksa olisi uhannut miehityksellä Romaniaa, jos se ei taivu sen talousvaatimuksiin. Tämä valhe aiheutti valtavan kohun ja diplomaattisia kyselykierroksia mahdollisen kriisin varalle. Puola sai lupauksia ja Ranska väläytti takuita Puolalle Saksan (käytännössä mahdottoman) Romanian hyökkäyksen varalta. Jo samana päivänä 17.3. Romania ja Saksa dementoivat valheen, mutta sillä oli suuri merkitys.18.3. Ranskan Puolan lähettiläs Lukasiewicz pyysi William Bullitilta poliittista ja sotilaallista tukea siinä tapauksessa, että Danzigin kysymyksestä aiheutuisi konflikti. Tuohtunut Bullit lupasi USA:n täyden tuen. Puolan ulkoministeri Beck sai Bullitilta suullisen lupauksen liittoutuneiden täydestä tuesta Puolalle myös siinä tapauksessa, että Puola itse olisi aiheuttanut konfliktin. Tätä lupausta alettiin kutsua “blankoshekiksi” sotaan ja se toistui virallisissa Ranskan ja Englannin kaikissa takuulupauksissa samana vuonna.

25.1. Ribbentrop kohtasi tällaisten syiden vuoksi Puolassa jäätävän vastaanoton. 21.3.1939 Saksan tarjosi taas Puolalle sensaatiomaista sovintoehdotusta ja liittoa. Sisällöstä on kerrottu bloggauksissa. Puolan hallitus reagoi siis mitä sovinnollisimpaan tarjoukseen osittaisella liikekannallepanolla 23.3.1939. Tämä kallis osittainen liikekannallepano oli siis voimassa 31.8.1939 saakka. Saksa ei ollut tehnyt liikekannallepanoa, mitä Puola röyhkeästi väitti sen tehneen. Saksa mobilisoi kaikki joukkonsa vasta 31.8.1939. Sillä oli tietysti jo valmius hyökätä Puolaan, sillä hyökkäyksellä oli uhattu jo 25.8. Saksa joutui aloittamaan osittaisen mobilisaation kevätkesällä Puolan toimittua ensin.

26.3.1939 seurasi Englannin takuulupaus. Sen artikla 1 lupasi täyden tuen Puolalle, jos Saksa hyökkää. 2.artikla on mielenkiintoinen. Sen mukaan täydellinen sotilaallinen tuki 1. artiklan tapaan seuraa, “jos jokin eurooppalainen valta menettelyllään ilmeisellä tavalla uhkaa suoraan tai epäsuoraan toisen osapuolen riippumattomuutta ja menettely on senlaatuinen, että sen kohteeksi joutunut osapuoli katsoo itselleen elintärkeäksi sitä aseellisesti vastustaa.”

Tämä ei suinkaan kuulosta miltään tavanomaiselta sopimukselta valtioiden välillä, vaan Puola saa sen mukaan selkeästi itse aloittaa aseellisen taistelun elintärkeiden intressiensä omasta mielestään uhattuna ollessa. “Epäsuoraa” uhkaa vastaan. USA:n suurlähettiläs kirjoitti 26.3. Puolan olleen tuosta päivästä lähtien sotajalalla. Aivan yhtäkkiä ja ilman sanottavaa syytä. Netti-inttäjät väittävät, että sopimus ei olisi merkinnyt mitään avointa valtakirjaa, vaikka itse Lloyd George sanoi tämän aivan suoraan. Huvittavasti kun sopimus lainataan netissä Englannin sinisestä kirjasta, sen vain yksinkertaisesti väitetään tarkoittavan jotain ihan muuta. Vastaava “epäsuora” uhka oli muotia tuon kesän sopimuksissa, sillä vastaavaahan Molotov esitti sopimusluonnokseen länsimaille kesällä. Jos NL kokisi epäsuoran uhan fasistien taholta tai sen etupiiriin kuuluvat maat, sillä olisi ollut oikeus torjua uhka esim. vaihtamalla ao. maan hallitus. Esim. Daladier on kertonut 1947 parlamentin tutkimuskomissiolle, että ei ollut selvillä uhan luonteesta antaen ymmärtää N-liiton tavoitelleen näin oikeutta miehittää maat ja vaihtaa hallitukset ym. Ranska suostui kaikkeen ja painosti Englanninkin suostumaan. Silti NL sopi sopimuksen Ribbentropin kanssa, mikä antaa aiheen olettaa, että länsimaiden tarjoukset jäivät voimaan. On selvää, että sopimukset ja vuodot neuvotteluista niiden ympärillä osoittavat, että Länsimaat tavoittelivat sotaa ja Puolan  tehtäväksi tuli provosoida ja pakottaa Saksa sotaan.

Saksan alkuperäisessä valkoisessa kirjassa oli suurlähettiläs Lipskin vastaus Ribbentropille siihen, kun hän oli arvioinut mahdollisuuksia saada aikaan hyvät suhteet Puolan ja Saksan välille. Lipski katsoi ikävän velvollisuutensa olleen ilmoittaa, että jos Saksa vielä jatkaisi jollain tavalla sellaisten suunnitelmien ajamista, että Danzig palautuisi Saksan yhteyteen ja liikenneyhteyttä sinne, tämä merkitsisi sotaa Puolan kanssa. Länsi on julkaissut Saksan asiakirjoja sodan jälkeen. Mm. tämä Lipskin ja Ribbentropin keskustelu on sensuroitu niistä. Perusnettikeskustelija luulee, että vain totalitaristiset maat väärentävät asiakirjojaan. Sama usko on vallalla vähän joka asiassa, kun joka päivä esitetään Hitler ja Stalin pahoina ja muut ilman muuta parempina. Tosiasia on se, että NL väärensi kaikki asiakirjansa ja ikävä kyllä on todettava, että kaikki länsimaat ovat syyllistyneet lukuisiin väärennyksiin. Saksan puolella arkistojen väärentämistä ei kuitenkaan ole juuri voitu osoittaa, vaan touhu yhdistää juuri näitä vapaamuurarien johtamia maita 1900-luvulla. Tätä ei keskiverto taivaltaja tiedä, koska asiat pitäisi lukea paljon parjatuilta revisionistisilta sivustoilta. Ympärysvalloilla on ollut paljon salattavaa I maailmansodan osalta ja liittoutuneilla II maailmansodan. Tsaarien Venäjällä esim. oikeuslaitos oli hyvin luotettava verrattuna Neuvostoliiton mielivaltaan. Tässäkin huomaamme kaiken muuttuvan vapaamuurarien johdon myötä.

Puolan salaisen diplomatian osaksi paljastuttua saksalaisten löytäessä esim. monet Potockin ym. kertomukset he antoivat kv tutkimuskomission tutkia niiden aitouden. Sittemmin asiakirjat ovat löytyneet myös esim. USA:n Hoover-arkistosta, vaikka aitous sodan aikana kiistettiinkin. Senaattori Ernest Lunden esitteli näitä FDR:n hallinnon ja Puolan välisiä sotaisia viestejä kongressissa heinäkuussa 1940. Tämä oli Rooseveltin hallinnon kannalta erittäin kiusallista. Ei ihme, että senaattori Lunden sai surmansa lento-onnettomuudessa 29.9.samana vuonna. Rooseveltin murhauttamien vastustajiensa määrä on pitkä. Siihen kuuluu myös JFKn vanhempi veli Joseph Kennedy junior, jonka kne räjähti 5 minuuttia sen jälkeen kun hän oli lähtenyt vaaralliselle lennolle pommittamaan Saksan V3-asetta (ns. Englanti-kanuunaa) vuonna 1944. Suurlähettiläs Kennedyn vanhin poika oli haastanut Rooseveltin kovasti demokraattipuolueen kokouksessa ja hänestä suunniteltiin Kennedyn dynastian presidenttiehdokasta. Trumanin ja hallituksen jäsenten läsnäollessa isä Joseph Kennedy 1946 sanoi, että “Se kirottu nartunpenikka (FDR) murhasi poikani”. Katson tässä nyt (llisäys 30.12.2011) Kennedy-ohjelmaa, jossa väitettiin hänen lähteneen vapaaehtoisena tuolle lennolle. Ehkä-voihan pommin silloinkin asettaa. Ainakin hän liittyi armeijaan ja lähti sotaan vapaaehtoisena. Kirjassa puhutaan annetusta tehtävästä.

Saksan ulkoministeriön poliittisen osaston viranomaisen raportteja;

“Berliini 23.8.1939

Varakonsuli Groelmann, Saksan konsulaatista Danzigista kertoi seuraavaa:

Klo 11:25 on säännöllistä liikennelentokonetta Berliini-Danzig-Königsberg Heisternestin lähellä Helan niemessä tulitettu Puolanpuolelta. Koneoli n. 6 merimailia rannikolta ja n. 50 m korkeudella. Laukaukset ohittivat koneen n. 50 m etäisyydeltä ja saman verran edestä. Vain sattuma pelasti koneen osumalta.

Eilisillasta lähtien koneet eivät enää lennä sanotun alueen kautta Puolan käytävän ylitse, vaan kiertävät kauempaa mereltä.

Gez. Bergmann”

“Berliini 24.8.1939

Juuri ilmoitetun Lufthansa -koneen D-APUP ampumisen Helassa lisäksi on Saksan Lufthansa raportoinut myös kahdesta muusta lentokoneiden ampumisesta.

1. Lentokone D-APUP, tyyppi Savoia, lentokapteeni Böhner on lennollaan Danzigista Berliiniin joutunut klo 13:15 Helasta 40 km sijainneen puolalaisen risteilijän taholta ilmatorjuntatulen kohteeksi. Lentokoneen etäisyys Helan niemimaasta 15-20 km, lentokorkeus 1500 m. 8 ammuksen räjähdyspilvet erotettiin koneesta.

2. Lentokone D-AMYO, tyyppi Ju 86, lentokapteeni Neumann joutui lennolla Danzigista Berliiniin klo 16 kohteeksi Helan niemimaalta tulleen tulituksen kohteksi. Etäisyys rannikosta 5-6 merimailia, lentokorkeus 1200 m. Laukaukset jäivät lyhyiksi ja mataliksi.

gez. Schultz-Sponholz”

Hitlerin 16 kohdan ohjelmaa eli tarjousta Englannille ja Puolalle ei liittoutuneiden maiden kansoille juuri esitellä tänä päivänäkään. Kaikesta huomasi, että Hitler pyrki välttämään sodan myös viimeisellä viikolla ennen sotaa. N-liiton kanssa solmittu sopimus oli painostusta ja selustaturvaa. Englannin hallitus käsitteli ehdotusta 3.8.1939. Foreign Officea lähellä oleva Daily Telegraph kertoi aamun numerossaan tarjouksesta ja istunnosta. Se kertoi myös Puolan täydestä liikekannallepanosta 30.8. Muut lehdet vaikenivat siitäkin. Hallitus määräsi tästä kuultuaan heti painokoneet seis ja uuden painoksen valmistettavaksi, josta Hitlerin loistava tarjous sekä Puolan sotahankkeet olivat poistetut. Poliisipartiot saivat käskyn poistaa myymättömät numerot myyntipisteistä. Englantilaiset eivät saaneet tietää tarjouksesta, joka olisi saanut heidät ehkäpä harkitsemaan, kannattaisiko tapattaa itseään, jotta Puola saisi Danziginkin asukkaat murhata ja karkottaa. Tästä episodista kertoo mm. Sven Hedin kirjassaan Amerikka mannerten välisessä sodassa.

Hitler ja Göring lähettivät lukuisia välittäjiä ja emissaareja rauhantarjouksia englantilaisille viemään. Mm. ruotsalaisen Birger Dahleruksen kautta yritettiin tarjota rauhaa kovasti ja estää sodan syttyminen. Dahleruksen kirjan saksalaisesta versiosta on poistettu mm. tieto, että Hitler oli salakuuntelunsa kautta selvillä monista länsimaiden johdon välisistä puheluista ja sai purettua diplomaattisalakirjoituksen useimmista viesteistä, joten Saksan johto oli selvillä liittoutuneiden harjoittamasta pelistä.

24.8. alkaen Puola sulki kaikki tiet Danzigista Itä-Preussiin eli saartoi kaupungin ja sen tuotteet jäivät pilaantumaan ja kaupunkia uhkasi nääntyminen. 1.9.1939 Puola oli aamun tunteina ampunut tykistöllä rajan lähellä olevaa Beuthenin kaupunkia, jossa kaksi ihmistä kuoli ja 20 haavoittui. Wehrmacht raportoi lisäksi Puolan säännöllisten joukkojen rajanylityksistä uhreineen tuona yönä ja myös ulkoministeri Beck kertoi Ranskan lähettiläälle Puolan armeijoiden tehneen rajaloukkauksia. Puolan radio kertoi kansalaisilleen klo 0:00, että Puolan armeija etenee kaikilla rintamilla kohti Berliiniä. Tämä vastaa sodanjulistusta.

Puolan tilanteesta voisi ottaa esiin kahden korkean Englannin ulkoministeriön eminenssin (William Strang/Gladwyn Jebb)matkaa Puolaan kesäkuussa 1939 tutkimaan Puolan valmiutta sotaan. He esittävät koko maan hyvin sotaisana ja tulevat siihen tulokseen, että jos Englanti pysyy takuissaan, sota tulee. Lopputulema:

“…on vain valmistauduttava auttamaan Puolaa vastustamaan Danzigin kysymyksen ratkaisua sotavoimalla. Lopulta olen vakuuttunut siitä, että jos yrittäisimme vetää takuumme takaisin, Puola alkaisi vakavasti harkita nykyisen asenteensa Saksaa kohtaan muuttamista. Jos näin tapahtuisi, valkenisi typerimmällekin tässä maailmassa seuraukset asemallemme maailmassa. Tämän mahdollisuuden valossa on huolestuttavaa kuulla niin monien vaikutusvaltaisten henkilöiden selittävän, että mikään ei tässä maailmassa saisi heitä ulkoministeriön kevytmielisyyden vuoksi kuolemaan Danzigin puolesta.”

Tyhmemmällekin valkenisi kai tällöin myös, kuka sotaa ajoi ja mistä Puolan aggressio johtui. Rauhan aikana ja silloisessa maailmassa tämä olisi tullut ilmi. Tämä matkakertomus on olut julkinen jo 25 vuotta ja sen voit lukea esim. Neuschwabenland-arkistosta netissä (Historische Tatsachen 39 (Dipl. Pol. Udo Walendyn lehti)).

Lisäksi Hackert kertaa sotapsykoosin Puolassa lehtikirjoituksineen ja saksalaisvähemmistön vainon. Saksan valtakunnan edustajat kirjasivat keväästä lähtien suuret määrät väkivallantekoja saksalaisia kohtaan. Hän esittää niitä (mainitsee, teoksessa Der Grosse Wendig I on laaja luettelo raporteista Kattowicen, Lodzin, Thornin ja Posenin konsulien raportteja ja myös Englannin ulkoministeriön dokumentteja. Kevästä alkaen kymmenistä hyökkäyksistä satoihin jokaisella alueella kuukausittain, väkijoukkojen ja puolisotilaallisten joukkojen taholta. Vakavia pahoinpitelyitä, tuhopolttoja, rasistisia mielenosoituksia, vandalismia. Seikkaperäisiä kuvauksia vainoista, ne jatkuivat, vaikka kukaan ei uskaltanut puhua saksaa kadulla enää. Yhteiskunnan sorto kiihtyi ja rasistiset kiellot esim. asioinnista saksalaisten liikkeissä alkoivat sataa viranomaisilta. Kaikki oli muutenkin mahdollista viranomaisten ollessa passiivisia tai jopa osallistuessa vainoihin ja kannustaessa niihin. Joukkopidätyksiä tapahtui jne. Kirkot tyhjennettiin saksalaisista ja kaikkialla väestö uhosi, että kaikki tapetaan, jos sota tulee. Kaikenlaisia uhkauksia. Poliisin kotietsintöjä ja mielivaltaa. Asiaa tuntemattomien brittiien raportteja ja huolta rauhan säilymisestä, jos saksalaisvastainen terrori jatkuu jne) ja  ja mainitsee 110 000 pakolaista sekä kesällä alkaneet joukkomurhat (tunnetuin: Bromberger Blutsonntag). Puolan aloittama joukkotuhonta länsivaltojen yllytyksestä on todella kammottava rikos.

Jotta kirjoituksesta muodostuisi vielä täydellisempi sillisalaatti, lisätäänpä vielä yksi juttu. 20.6.1940 entinen sotaministeri Harry Hines Woodring antoi lehdistötiedotteen, jossa lui mm. seuraavaa: “On olemassa suhteellisen vähälukuinen kansainvälisten rahamiesten klikki, joka toivoo, että USA julistaisi Saksalle sodan ja osallistuvan Eurooopan sekasortoon kaikella sillä voimalla, mitä omistamme. Mukaanlukien miehemme. Tämä ryhmä ei minusta pidä, koska olen sitä vastaan, että puolustusvoimamme kulutetaan 3000 mailin päässä olevan Hitlerin kukistamiseksi.”

Sillisalaattihan Hackertinkin kirja on, mutta suurenmoinen. Sydänverellä kirjoitetu purkaus. Eri mieltä olin vain siitä, onko selvää, että Hitleriä olisi rahoitettu ulkomailta ja paljonkin. Pahin miinus on minusta uskoa “Sidney Warburg” -kirjaan. Mielenkiintoinen on kylläkin teoria, että Röhmin kukistamisen yhteydessä olisi teloitetu paljon ihmisiä, joilla olisiollut jotain kiusallista tietoa. Melko varmasti näin. Hitlerin talousjärjestelmästä hän yhtyy tässäkin blogissa esitettyihin Fullerin ja Honsikin näkemyksiin. Kolmannen valtakunnan talouden hän muuten sivuuttaa, mutta toteaa aivan oikein Hitlerin talousjärjestelmän uhanneen suoraan USA:n olemassaoloa tai siis sen systeemiä. Mm. se oli tuhonnut New Dealin osaltaan, koska oli viemssä markkinoita tarjoten aina paremmat ehdot kaupassa.  Jo siksi FDR joutui sotakannalle, sillä muutoin olisi koko maa vajonnut ja tullut lopulta jokin kumous ym. Työttömyys oli taas 30-luvun alun tasoa lähes ym. Hitlerin tuhoamalla ja ryöstämällä Euroopan kaikki kääntyi taas vuosikymmeniksi. Israel-juttu onkin jo mainittu eli sionistien valtaa hieman sekä projekteja vähätellään myös ja mielestäni erheellisesti.

Die Jüdische Epoche 2 (Ordo ab Chao)

Juutalainen kirjailija Jules Du Mensil-Marigny profetoi vuonna 1878 “Israelilaisten” maailmanherruudesta, joka tarkoittaisi ei-juutalaisten alistamista ja ryöstämistä: Alkava aikakausi on asettanut kullan kaiken vallan antavaksi voimaksi ja korkeampilaatuisen elämän ihanuuden tuottajaksi. Eikö Kulta päätä nykyisin sodasta ja rauhasta…? Kullan rajattoman omistajan ja mestarin täytyy tulla tällöin myös koko maailman hallitsijaksi. Ja kuka muu se valtias tulee olemaan kuin juutalainen? …Omistaahan hän jo melkein monopolina pankkitoiminnan, rautatiet ja hallitsee vastaavasti kaupankäyntiä?…Eikö kullan voima suo lapsilleen jo kutsumuksen korkeammaksi järjestyksen pitäjäksi? Eikö se jo tällä tavoin ole saattanut poikansa taiteen, kirjallisuuden, tieteiden tärkeimpien edustajien joukoksi ja korkeimpien virkojen haltijoiksi? Keitä ovat meillä Sorbonnen, Ranskan yliopiston  huomattavimmat professorit? Juutalaisia. Teattereissa rakastetuimmat näyttelijät? Juutalaisia.  Keitä ovat tunnetuimmat filosofit ja kirjailijat? Juutalaisia…Lehdistön kyky lahjoa ja vaikuttaa on tunnettu tosiasia.  Keitä ovat he, jotka pyörittävät tätä hirvittävää koneistoa, joka voi tuhota ja rakentaa mitä hyvänsä? He, ketkä omistavat kullan. Juutalaiset….

Pian tapahtuva israelilaisten nousu kaiken ihanuuden kärkeen näyttää siis jo varmalta. Koska saalisuhri ei enää ole siinä asemassa, että se voisi tämän estää…Tulemme pian näkemään,  niin arvattava ilmiö se näyttäisikin olevan, että Israel hallitsee muita kansoja, sen jälkeen kun se on ottanut heiltä rikkaudet ja sen seurauksena se voimistuu rajattomasti ja ajaa valtansa alle maailman asukkaat (2. Mooseksen kirja, 23,30). Kuten se teki Kaanaan ja Gosenin asukkaiden kanssa…Koska näkemyksemme mukaan Jaakobin pojat ylivoimaisuudessaan kaiken, mikä varmistaa hyvinvoinnin ja pitkän elämän maapallolla itselleen hankkivat ja varmistavat niin, että he elävät kaikkien muiden rotujen yläpuolella ja paremmin, kukaan ei enää kyseenalaista sitä, että juuri juutalainen on saanut aikaan niin toivottavan ajanjakson ihmiskunnan historiassa. Tämä kaikkien ihmisystävien toive, tämä kaikkien suurten sydänten suuri toive: me haluamme sanoa sen: maailman kaikkien ihmisten veljeys ja ystävyys. Ihmisen täytyy olla sokea, jos hän kyseenalaistaa tämän ihanan tulevaisuuden, jonka juutalaiset ovat varanneet.”

Kommentti: Ehkäpä tuo vision ihanuus on tarkoitettu petokseksi ja tuskin tuo kirjailija uskoi siihen itsekään. Toteutuneista tapauksista (kommunismi, Usrael) voimme päätellä, kuten myös sionistien opin vihan ja rasismin kyllästämistä esityksistä pitäisi heti huomata, että ei-juutalaisille ei suinkaan ollut luvassa mitään hyvää eikä kyseessä ole mikään ihmisten veljeys, vaan siis julma alistuminen juutalaisnatsismiin. Mutta tuota kirjoitusta tulivat lukemaan myös ei-juutalaiset ja petoksen kauttahan heidät vain pystyy lopulta alistamaan. Ihmiskunnan veljeys on peitekäsite kansakuntien tuhoamiselle, kuten olemme 1900-luvun kauhistuttavasta historiasta saaneet kokea. Uskonnon ja traditioiden seurauksena juutalaisilla on paljon tällaisia maailmanherruus-ajatuksia. 1800-luvun sosialistit ajattelivat usein näin.

Honsik-bloggauksissa mainittiin jo Nachum Goldmannin visiot vuodelta 1915. Hän on tuolloin kirjoittanut kirjan Der Geist der Militarismus, jossa sangen avomielisesti esittelee ajatuksiaan. Hän halusi tuhota kaikki traditiot, arvot, tavat  ja sidokset ja luoda kaaoksen, jonka jälkeen hän halusi perustaa täysin uudenlaisen järjestyksen, aivan erilaisen kuin ennen ja hyvin hierarkkisen Uuden Maailmanjärjestyksen, joka muistuttaa paljon nykyistä globalismia. Myös siinä sionistit olisivat pyramidin huipulla. Goldmann oli melko vahva vaikuttaja valtaa pitävissä juutalaisjärjestöissä 1900-luvulla, Juutalaisen maailmankongressin johtaja ja esim. Saksan ulosmittauksessa (“sotakorvaukset”) keskeinen tekijä sodan jälkeen. Lainaus: “Aikamme hengen ja historiallisen mission voisi kiteyttää seuraavasti: Tehtävä on järjestää kulttuuriyhteisö uudelleen, tähän asti vallinneen yhteiskunnallisen järjestelmän purkaminen ja korvaaminen uudenlaisella…kaikki uudelleenjärjestelyt koostuvat kahdesta osasta, vanhan järjestyksen tuhoamisesta ja uuden rakentamisesta. Ensin täytyy kaikki rajapaalut ja järjestystä pitävät rajoitteet kaataa ja hävittää myös vanhan systeemin tunnukset sekä kaikki uudelleen muokattavat ainekset sellaisenaan erotella tasavertaisina (WH: Yhteiskunnan atomisointi, katso ympärillesi). Sitten vasta voidaan aloittaa näiden elementtien uudelleen järjestely. Siten ensimmäinen tehtävämme nykyaikana on tuhoaminen: kaikki sosiaaliset säädyt ja luokat ja yhteiskunnalliset muodostelmat, jotka ovat olleet vanhan järjestelmän perusta, on tuhottava, yksittäinen ihminen on repäistävä irti ympäristöstä, jossa hän on kasvanut; mikään traditio ei voi olla pyhä enää; pitkäikäisyys on vain sairauden merkki, tunnuslauseemme on: mikä on ollut, pois. Voimat, jolla toteutamme tämän tuhon on, taloudellis-yhteiskunnallisesti kapitalismi ja poliittis-henkisesti demokratia. Miten paljon niiden avulla on saatu aikaan, on kaikkien tiedossa. Mutta tiedämme myös, että niiden tehtäviä ei ole vielä saatu vietyä loppuun. Vielä kapitalismi joutuu kamppailemaan vanhojen, perinteisten talouksien normien kanssa, yhä taistelee demokratia kaikkia taantumuksen voimia vastaan. Täydentäkäämme niiden työ sotilaallisessa hengessä! (WH: Ilmeisesti sotilaallinen henki tarkoittaa sitä, että yksittäisen kansalaisen tulee olla täysin putkinäköinen yhdenlaisen ajattelun totalitaristinen tuote). Univormuperiaatteemme tulee peruuttamattomasti viemään läpi negatiivisen tuhotehtävämme: Vasta kun kaikki kulttuuripiirimme jäsenet ja ryhmät on valjastettu kulttuurisysteemimme sotilaiksi, on tehtävä suoritettu. (VH: Vertaa tässä sielullisesti yhdenmukaisia/tasapäistettyjä kuluttajamassoja, jotka käyttäytyvät täsmälleen yhdenmukaisesti ja jakavat samat käsitykset). Sitten vasta koittaa toinen ja suurempi, vaikeampi tehtävä: Uuden järjestyksen rakentaminen. Yksilöt ja ryhmät, jotka on revitty syntysijoiltaan ja vanhoista säädyistään ovat järjestämättä ja anarkiassa levällään. Ne on nyt muodostettava uudelleen ja päätettävä kategorioista…on muodostettava pyramidimainen, hierarkkinen systeemi. (NG/Der Geist der Militarismus, s. 37).

Kun katsoo “Ranskan suurta vallankumusta”, vuoden 1848 vallankumouksellisia ja epäonnistunutta Saksan kaaokseen suistamista I maailmansodan jälkeen, niin huomaa vastaavanlaisten teoreetikoiden sormenjäljet. Neuvostoliitto on tällaisten visionäärien surullinen ilmentymä. Saksan suhteen on menossa neljäs yritys, jota nyt nimitetään usein “globalismiksi” ja “Uudeksi maailmanjärjestykseksi”. Ties mitä nykyisen hankkeen taustavoimilla onkaan vielä hihassaan. Raamatulliseltahan tämä kuulostaa, “Vedä alas, tuhoa, kitke juurineen”.

II maailmansodan jälkeen muistamme Honsikin kirjasta coca-cola-kolonialismin. Saksaan pystytettiin juuri sellainen yhteiskunta, kuin haluttiin. Ihmisten musiikkimakua myöten heitä ohjattiin isolla rahalla ja lisenssilehdistöllä. Valkoisen listan kollaboraattorien kanssa hallittiin ja he valitsivat akateemikot opettamaan uusia opejaa Frankfurtin koulukunnan hengessä. Vastaava oli tapahtunut jo 1918 jälkeen. Weimarin tasavallassa kaikki teatterit esim. olivat sionistisissa ja kommunistisissa käsissä, kuten koko taidemaailma. Dada oli poptaiteen edeltäjä. Taiteilijat edustivat kaikenlaisia rappioilmiöitä kuten huumeiden käyttöä ja vaativat suurta muutosta. Jotkut jopa kaikkien rakennusten repimistä, joka sitten toteutettiinkin mattopommituksin. Herää kysymys, oliko koko touhussa kyse suuresta petoksesta, kun tällaisia ilmiöitä suosittiin ja pidettiin kehityksenä ja edistyksenä. Kaikkien näytelmien kommunistinen sanoma tai esim. dadaistien surkea roska ei kai ollut oikeasti mitään parhaan kyvyn mukaan tehtyä tai siis edes taidetta. Ehkä esittäjät ja tekijät olivat tosissaan, mutta kuka heitä suosi? Oliko tarkoitus neurootikkojen ja hullujen avulla sekä aatteen fanaatikkojen vain tehdä vahinkoa yhteiskunnalle ja sen jäsenille? Oliko kyse psykologisesta sodankäynnistä rauhanteon jälkeen? Myös kapitalistit saivat rahavallan ja poliitikkojen avulla rakennettua monopoleja ja saalistettua saksalaisten omaisuuden, osin inflaation syystä, muta myös erinäisillä petoksilla. Itse FDR oli mukana petoksissa ja vältti vaivoin syytteet. Kohutun Wehrmacht-näyttelyn taustamiehen, monimiljadööri Reemtsman isä sai mafiamaisilla konnantöillä poliitikkojen avulla kiristettyä itselleen koko Saksan tupakkateollisuuden. Hän omasi hyvät suhteet Göringiin eikä Hitler purkanut monopolia väärinkäytöksistä huolimatta vaikeassa taloustilanteessa. Upporikkaus seurasi viimeistään, kun armeijat tilasivat Reemtsmalta kaikki tupakat, joka sotilaalle 6 tupakkaa päivässä. Miehellä oli paljon suhteita, sillä hän vältti kaikki rangaistukset myös sodan jälkeen, vaikka oli tuomiolla 1948. Huvittavaa, että Weimarin tasavallan kurjuutta muistellaan vasemmistolaisissa taidepiireissä ja mediassa jonain kulta-aikana ja sen ajan vasemmistolaisia taiteilijoita ihannoidaan edelleen. Tietysti monissa osa-alueissa oli ajan huippuja huippuosaamassa, mutta näkee selvästi, mistä on kysymys. Sikäli ihme, että Hitler sai vallan ja hän pystyi uudistamaan Saksan. Ehkä oli tarkoitettu alusta lähtien, että tulee uusi suuri ja tuhoisa sota Saksaa vastaan.

Saksassa on kauhisteltu PISA-tutkimuksen tuloksia heidän opinahjojensa opetuksen kehnoudesta, mutta tosiasiassa vihreät ja vasemmistolaiset vaikuttajat eivät ole tehneet mitään tulosten parantamiseksi. Tämäkään ei ole mikään yllätys, sillä tietenkään maailman parhaan koulutusjärjestelmän alasajo ei sodan jälkeen ole ollut mikään vahinko. Ei myöskään se, että amerikkalaiset eivät juuri ole kovin laajan oppineisuuden omaavan kansan maineessa. Suomessa olaan kansan itsetunnon kaipuuta ruokitti leuhkimalla PISA-tuloksilla, mutta mitähän globaali eliitti oikeasti arvelee siitä, että Suomen koulutussysteemi on niin hyvä ryhmätyötuputuksesta ym. kv villityksistä huolimatta? Saksalaiset saivat ennen sotaa eniten Nobelin palkintoja, mutta sittemmin oli pitkään vahvoja rajoituksia etenkin teknillisissä kouluissa ja tuhannet  yliopisto-opettajat potkittiin pois. Tutkijoita vietiin muualle (Neuvostoliiton varusteluteollisuuden tasoa saadaan kiittää 20 000 saksalaisesta osaajasta, USAan irtosi vain 1000 laatumiestä) on  ja tutkimuskiellot rajoittivat tieteentekoa. Nyt siis hypättiin jo korkeampiin tieteisiin. Saksan aseteknologinen tietous oli joidenkin hieman kärjistetysti esiintyneiden tietotaidon takavarikoijien mielestä 100 vuotta länsimaiden varusteluteollisuutta edellä (tämä johtui tietoisesta panostuksesta asekehittelyyn ja laatuun määrän sijasta johtuen resursseista vihollisiin nähden). Takaisin tyhmistämiseen ja aivopesuun. Kyllä. Tästähän on kysymys. Saksaa kohtaan jatkettiin sodankäyntiä toisenlaisin keinoin sodan loputtua. Kyseessä on psykologinen sodankäynti, jolla kansa alistetaan ja tuhotaan henkisesti ja sen kautta fyysisesti. Mikään ei ole tähdännyt mihinkään hyvään eikä ole ollut tarkoituskaan. Tietysti monet sekapäiset ja aivopestyt uuden ajan edistykselliseksi itsensä uskovat ja vasemmistolaiset toimijat luulevat ajavansa hyviäkin asioita. Frankfurtin koulukunnan luominen ja käyttö ovat kuitenkin laskelmoitua terroria ja tuhoamista. Frankfurtin koulukunnan toimeksiantaja oli American Jewish Committee, joka oli päättänyt mullistaa saksalaisuuden iskemällä ns. “autoritääriseen ihmistyyppiin” ja murskata sen. Avain kulttuurin muuttamiseen oli perhe ja lastenkasvatus.

1960-luvulle tultaessa luotiin uudet nuorisomuodit ja sukupolvien väliset sodat. Hippiliike ja huumeet liittyivät CIA:n huumekokeiluihin ja kyseessä oli täysin suunniteltu muoti-ilmiö. On erittäin törkeää, että globalistit tekivät LSD:stä muotia ja muistakin huumeista. Yleinen vasemmistolaisuus oli osaltaan harkittu mullistus ja seurannut “murros”, josta monet puhuvat innostuneesti sekä 70-kuvun radikalismi. Tämä kaikki osaltaan paljastaa Neuvostoliiton olleen läheinen yhteistyökumppani eikä suinkaan mikään vihollinen. Vasemmistolaisuus ja uusien aatteiden voittokulku eivät olleet mikään sattuma ja vapaasti kehittynyt ilmiö, vaan kaikkea oli suunniteltu ja monia akateemisia teoksia aiheesta tehty etukäteen. Huipennus oli “hullu vuosi” 1968, kun ilmeisesti liian itsenäistä ja Israelin vastaista linjaa vetänyt (ks JFK-bloggaus) De Gaulle kaadettiin, Tämä kaikki oli mahdollista vasta sitten, kun sodasta oltiin toivuttu ja uudet sukupolvet kasvaneet aikuisiksi. Sukupolvet, joille oli syötetty vain propagandaa ja jotka eivät tienneet siitä, millaista oli ollut 30-luvulla ja sota-aikana ym. RAF-terrorismi polkaistiin maasta Saksassa ja muualla vastaavia ilmiöitä. Kyse oli muustakin kuin poliisivaltion rakentamisesta ja kommunismin tekemisestä epäsuosituksi. Nuorisolle yriettiin markkinoida ainakin terrorismin ymmärtämistä ja media puolusteli heitä. RAF oli tiedustelupalveluiden luomus eivätkä edes Meinhof ja Baader olleet mitään vasemmistolaisia. Se oli siis lisäksi joka suhteessa psykoterrorismia.

60-luvulta alkanut radikalismi onkin nähtävä selkeästi Goldmannin kaltaisen prinsiipin toteuttamisena, hallittuna manipulointina. Vasemmistoaatteilla ja muilla muotiaatteilla murretaan vahaa ja ihmisten edistyksen kaipuuta ja hyväuskoisuutta käytetään hyväksi. Vasemmistolaisuuden ja vihreän liikkeen aatemaailma on synnytetty tutuissa pajoissa ja liikkeiden äärimmäiset ilmentymät varsinkin ovat itse saman psykologisen sodankäynnin tuotteita ja osa. Saksassa kaikki alkoi tiivistyä muun maailman lailla 60-luvun lopussa Willy Brandtin astuessa vasemmistolaisuuden aallonharjalla valtaan. Esimerkiksi sotahistorian laitos sai pian uuden päällikön ilman kunnon pätevyyttä ja tutkijoiden vastustuksesta huolimatta (Messerschmidt).Vastaava ilmiö oli yleistä maailmanlaajuisesti. Radikaalivasemmistoa ja eliitin muita luottomiehiä ja -naisia istutettiin tärkeisiin asemiin. He palkkasivat hengenheimolaisiaan ja toisaalta erottivat vastustelijat ja vääriä mielipiteitä edustavat. Opportunismi takasi suojaa ja siten akateemista maailmaa alettiin muokata rajulla kädellä. Muilla tieteenaloilla surullisen kuuluisia nimiä olivat esim. Erich Fromm ja prof. Habermas. Seuraukset historiatieteessä alkoivat näkyä heti. Em. henkilöiden taustavoimat kirjoittivat avoimesti, että kansanvalistuksellisista syistä ei ollut pahitteeksi liioittelu ilman mitään rajoituksia. Täten synnytettiin nykyisen tyylin kaltainen “menneisyyden hallinta”, joka ohjaa Saksan historiatieteitä. Seurasi Saksan historian muuttuminen joksikin rikoskertomukseksi. Kaikenlaisia valheita ja syytöksiä oli lupa esittää ja oikeastaan tuli esittää. Siten valheesta tuli enemmän ja enemmän tiedettä” eli tieto korvattiin valheilla,. yleensä neuvostopropagandalla ja sionistipropagandalla, ulkomaisella sotapropagandalla ja uusilla valheilla. DDR:n historian laitos ei enää eronnut Länsi-Saksan laitoksista ja DDR:stä ym. itäblokista saatiin materiaalia “tieteen” tekemistä varten. Idän sotaretkestä on tehty lopulta “tuhoamissotaa” ja jopa Puolan kohtelusta. Kaikki valheet hyväksytään ja mottona on “otamme kaikesta vastuun”. Tämä kaikki on hyvin naurettavaa ja traagista. Jos joku perustaa mielipiteensä esim. tunnetun valehtelijan Streitin kirjaan Keine Kameraden, voitte nauraa tällaisen ihmisen kumoon. Kyseessä on mielipuolinen valhekokoelma. Saksan tieteenteko on muuttunut ja ollut jo vuosia täydellinen vitsi 1900-luvun osalta. Vain silkkaa sontaa suolletaan. Sama kuin lukisi Korkeajännitys-nimistä sarjakuvaa 70-luvulta (jolloin itse luin niitä).

Lainsäädäntö on tullut valheen tueksi 1990-luvulla ja syytteitä napsahtaa Schindlerin lista -nimisen elokuvan totuudenmukaisuuden epäilemisestä. Koska tiede sanoo sanojaan, syytteitä napsahti myös kuuluisan Reemtsma-näyttelyn arvostelijoiille. Tämä on merkki voimakkaasta yhteiskunnan tuesta. Reemtsma itse nosteli kanteita jopa SPD-jäsenelle ja kustantajalle Rüdiger Proskelle ja voitti juttuja kalliiden asianajajien kanssa. Kyseessä on sionistien äänitorven Erkonkin medioista tuttu ns. Wehrmacht-näyttely, joka järjestettiin uudelleenkasvatuksen välineeksi 1995. Tuolloin oltiin jo päästy siihen tulokseen, että Wehrmacht oli myös rikollisarmeija, joka teki mielettömiä rikoksia liukuhihnalta Hollywood-elokuvista tuttuun tyyliin. Näyttely kiersi eri paikkakunnilla ja sinne. kuten Schindler-leffaankin vietiin valtion rahalla myös koululuokkia erittäin paljon. Näyttely oli uskomattoman törkeää ja sikamaista valehtelua ja saksalaisten rasistista panettelua. Törkeyden huippu olivat näyttelyn valokuvat, jotka olivat pääasiassa väärennöksiä tai esittivät muita kuin saksalaisia tai sitten uhrit olivat muita (katso bloggaus Valheet Barbarossasta). Kokijasukupolvi alkoi olla valtaosin kuollut ja kymmeniä vuosia kestänyt vastaavantyylinen valehtelu ja ovat televisiodokumenttipetokset (suomalaisistakaan ei moni jaksa tajuta, että historiadokumentit ovat pääosin uskomatonta valehtelua ja että niihin pääsevät todistajat saattavat valehdella erinäisistä syistä) olivat saaneet valtaosan kansasta uskomaan ison osan saksalaisten muka synkästä menneisyydestä. Valokuvilla oli tarkoitus petkuttaa lisää ihmisiä uskomaan mitä hyvänsä. Saksalaisista tehtiin hyvää vauhtia suorastaan sanonko mitä, sillä mitä voi sanoa hysteerisenä naurettavia valheita suoltavasta ihmisestä, joka lisäksi on aivopesty uskomaan valtaosan suoltamastaan sonnasta? Internetiäkään ei vielä ollut jakamassa vaihtoehtoista tietoa. Ulkomailla taas kun ei ollut koskaan ollut kuin voittajien suodattamat tiedot asioista ja asia ei koskettanut, niin Erkon höpötykset menivät tietysti läpi muiden valheiden lailla helposti, vaikka yhteiskunnat eivät esim. Pohjoismaissa ole niin ahdasmielisiä toisinajattelun suhteen  (vai eikö niiden tarvitse olla ollut, kun ihmiset ovat riittävän tietämättömiä?) Siispä aseveli Suomessakin oli Saksan kaltainen vasemmistokiihkoilu ja suomettaminen tehnyt tehtävänsä ja kaikki uskoivat Wehrmachtin olleen ihan karsea ja saksalaisten konnien salailleen ylpeytensä ja turhamaisuutensa ja rikollisuutensa vuoksi vain kaikkea, kuten kaikki nationalistipaholaiset  muka aina tekevät. Tämä oli ainakin Erkon “edistyksellinen ja liberaali” sanoma. Todellisuudessa saksalaiset olivat joutuneet alistumaan siihen, että SS-miehistä saatiin sanoa vaikka mitä siihen asti, kun taas Wehrmacht oli jätetty rauhaan. 50-luvulla ja myöhemminkin ei sentään mihin vain olisi alistuttu ja totuus oli kuitenkin usealla tiedossa.

Pohjat oli siis saavutettu. Seurasi kuitenkin erikoinen episodi. Röyhkeä Reemtsma oli Neuvostoliiton miehiä (tyyppi on käyttänyt ison osan omaisuudestaan saksalaisvastaisen propagandan tuottamiseen) ja näyttelyssä taidettiin jotenkin polkea myös puolalaisia sivulauseen omaisesti. Tärkeää oli myös se, että NKVD:n puolalaisuhreja oli esitetty saksalaisten ampumina ja tämä ei enää käynyt kommunismin romahdettua. Valtavirtahistorioitsija eli puolalainen Bogdan Musial kaatoi korttitalon. Hän julkaisi arvostetussa valtavirtahistorian julkaisussa analyysin, jossa osoitti, että osa näyttelyn kuvista oli kuvattu juuri kommunismin rikosten esittelyä varten. Saksalaisten tullessa NKVD oli nopeasti muutamassa päivässä murhannut lähes 200 000 poliittista vankiaan, koska heitä ei voitu evakuoida. Ruumiskasat oli löydetty metsistä ja vankiloista ym. Kuvissa saksalaiset sotilaat ihmettelevät niitä ja kuvaavat. Myös kommunistien tappamien uhrien uudelleenhautaus oli tehtävä ja siksi kuvissa kaivetaan ylös ihmisiä joukkohaudoista, joita oli syntynyt lyhyen neuvostomiehityksen (tai pitemmän, kuten Ukrainassa) aikana. Vaikka Musial joutui niin ikään oikeuteen ja Saksassa jopa hävisi, käytännössä tappio oli aika paha. Lukuisat revisionistit ja valtavirran historioitsijat saattoivat osoittaa valokuvat petoksiksi, sillä ne olivat joko maalauksia tai sitten kuvia neuvostosotilaista, SS-joukoista aivan laillisissa teloituksissa, Jugoslavian sisällissodan kaatuneita tai kuvia I maailmansodasta. Usein ei olut annettu mitään tietoja kuvien alkuperästä tai siitä, missä tarkalleen kuva oli otettu. Tässä on se maku, että pelättiin uusien petosten paljastumista. Koko näyttely tietysti teurastettiin revisionistisissa teoksissa. Erkko ei kertonut meille, että näyttely jouduttiin keskeyttämään ja vetämään takaisin. Tietysti eliitti halusi viedä loppuun petoksensa ja uusi näyttely saatiin aikaan 1999. Näyttelyn kuvista 90 % oli kuitenkin jouduttu vaihtamaan. Puola sai Saksan rahoilla oman näyttelynsä, jossa Puola oli viaton uhri ja Wehrmacht kävi sen väestöä vastaan tuhoamissotaa. Myös puolalainen “patriootti” Musial oli tyytyväinen. Toistaiseksi kuitenkin meillä on nyt vapaa internet eivätkä nämä kauhistuttavat megagigateravalheet ole lailla suojattuja vielä. Saksassakin julkaistaan yhä loistavia revisionistisia teoksia.

Tulevaisuus on kuitenkin erittäin huolestuttava. Omaisuuden ryöstö maailman kansoilta on kiihtymässä ja EU-maat on ajettu osaksi superkommunismia. Uusi järjestys on syntymässä, vai vieläkö EU laitetaan väkivaltaiseen kaaokseen talousromahduksen seurauksena? Romahduksen jälkeen kaikki on “Israelin”? Sekoitetaanko kaaoksen aikana vai sen jälkeen kaikki kansakunnat? Tuleeko Eurooppaan miljoonia “ilmastopakolaisia” ja vaihdetaanko väestö nopeasti? Pannaanko iso osa alkuperäisväestöä tuhoamisleireille? Millainen järjestys seuraa kaaosta, vai onko jossain aina levotonta? Vieläkö eurooppalaisista saa naurettavampia putkinäköisiä ja yhdenmukaisia, kakkaa pää täynnä olevia pellejä, vai tarvitaanko muuta jo kuin petosta ja aivopesua?

Ainiin. Kun tästä nyt tuli osaksi kokoelma merkittävien sionistien lausuntoja, niin muistutetaanpas jo monesta kirjoituksesta tutun Vladimir Jabotinskyn lausunto romanialaisesta lehdestä vuodelta 1932. Hänen mukaansa “Saksa oli tuhottava, koska se oli heidän (sionistien) nousunsa tiellä”.

Lisäänpä hyvän jutun, josta olen jo kertonut bloggauksessa Gert Honsik ja Simon Wiesenthal. KGB/CIA/Mossad toimivat Euroopassa ja tekevät mitä tahtovat. Ne saattavat komentaa yhteiskunnan eri osa-alueita mielensä mukaan, viranomaisia, mediaa ym. Liike-elämä on keskitetty harvoihin käsiin ja media, joten virkamiesten painostus lienee usein vaikeinta sekä yksittäisten toimijoiden, vaikka esim. taiteilijat ovat riippuvaisia kustantajista yms. rahoittajista usein. Haiderin ym. murhat osoittavat, että oikeuslaitos ja poliisi tutkivat kyllä kiltisti tai ovat tutkimatta ja voivat toimia mielivaltaisesti ruumiinavaajia myöten. Myös lausunnot tilataan. Kerrataanpas Hosikin kirjasta Lurjus ja vihollinen-Väärä vala, valta ja murhat Simon Wiesenthalin elämässä:

Saatuaan vapauttavan tuomion Robert Verlebenin (hollantilainen kirjailija, jota oli syytetty sotarikoksista)  onnistui luoda nimeä menestyvänä kirjailijana. Hän kirjoitti lähinnä vakoiluromaaneja. Ne olivat kielellisesti loistavia ja hänen asiantuntemuksensa oli suuri. Menneisyys iski takaisin eräänä päivänä tietyn paroni von Winkelin hahmossa. Tämä kutsui Verlebenin illalliselle hotelli Intercontinentaliin Wienissä, ylisti hänen kirjojaan ja kuinka hänestä pidettiin lukijoiden keskuudessa Flanderissa. Hän tarjosi sen jälkeen ei vain Verlebenin kirjojen kustantamista, vaan myös halusi ostaa elokuvaoikeudet niihin kuvakirjoja varten. Verleben kysyi hintaa. Paroni vastasi: “Tehän olitte poliisipäällikkö..ja sellaisena teidän täytyi toki tietää, mitä kaikkea keskitysleireillä on tapahtunut. Verleben sanoi, että ei ollut koskaan ollut keskitysleirillä eikä voi todellakaan vahvistaa, mitä siellä on tapahtunut, jos on tapahtunut, koska ei sitä voinut tietää.

Verleben oli lopulta katkaissut keskustelun. Hyvästiksi paroni oli kohteliaasti hymyillen sanonut uhkaavat ja salaperäiset sanat: “Te ette siis todellakaan halua? Te torjutte meidän hyvää tarkoittavan apumme? Tällöin te esitätte meille haasteen. Ettekö tiedä, mitä se tarkoittaa? Meillä on pitkä käsi, herra kirjailija!”

Lyhyen ajan kuluttua kaikki Verlebenin kirjat katosivat lukuisista kirjakaupoista. Lukuisat ulkomaiset kirjakaupat lähettivät anteeksipyynnön siitä, että eivät enää voineet enää ostaa hänen kirjojaan. Hän sai myös tietää, että kirjakaupat olivat saaneet uhkauksia, jotka vaativat Verlebenin kirjat pois näyteikkunoista. Erään ranskalaisen yrityksen “Presse de la Cite” yhteistyökumppani sanoi hänelle: “Vahinko! Mutta meillä on ylittämätön este edessämme, monsieur Verleben. Olette haastaneet paholaisen-ette sen vuoksi, mitä olette kirjoittaneet, vaan sen vuoksi, mitä te ette ole kirjoittaneet (TN: miten hitossa tuo asiakin voi olla noin selvä? Kuuluiko tuo mies sisäpiiriin?) Yksi ainoa yritys osti yhä Verlebenin kirjoja. Kyseessä oli “Brabants-Vlaams-Bock-Bedrijv”, hollantilainen kustantamo, jota johti tarmokas ja nuori kustantaja Mijnheer Van Roei. Juuri kun kirja “Kissa naukuu keskiyöllä” oli saavuttanut tähän asti suurimmat myyntiluvut Verlebenin kirjoista, hänen uransa oli ohitse kuin leikaten. Juuri niin kuin paroni oli kertonut. “Kustantajani löydettiin hotellihuoneesta kuolleena. Hirttäytyneenä. Muutamia päiviä aiemmin hän oli soittanut minulle:”Hyvin menee, olemme yhteistyössä Antwerpenissä toimivan yhtiön Walter Soethoudtin kanssa, jota voimme laajentaa tuotantokykyämme.” On vaikea uskoa, että kustantaja, joka juuri on kertonut kirjailijalle iloisia uutisia menestyksestä, pian sen jälkeen riistää itseltään hengen.”"

Die Jüdische Epoche-Ordo ab Chao, Osa 1

Edellisestä kirjasta huomasimme, kuinka NPD:n kustantamon kirja oli Saksan terävintä kärkeä tässä ulkomaalaisia kohtaan harjoitetun väkivallan paisuttelun ja sen hyödyntäjien tutkimuksessa. Muut eivät siis näistä asioista kirjoitakaan, kuin “äärioikeistolaisen” leimalla polttomerkityiksi tulleet voimat. Ei, ihme, että Saksassa halutaan nyt lakkauttaa NPD ja ilmeisesti kaikki “äärioikeistolaiset” ilmiöt. Kyseessä on tietenkin usean asian kohdalla ainoan kriittisen äänen vaientaminen ja toisenlaisen näkemyksen estäminen  suuren yleisön saatavilla kulkeutumasta. Sananvapautta aiotaan siis kaventaa tuntuvasti edelleen aiempaan vapausasteeseen nähden. Oikeusvaltiohan Saksa ei ole ollut eikä siellä sananvapautta ole tunnettu länsieurooppalaisessa mielessä pohjoismaisesta sananvapaudesta puhumattakaan. Vaikka mielipiteen vapaus on siellä kirjoitettu “perustuslakiin”. Maassa siis kaikkien tutkivien journalistienkin ja ajattelijoiden on monessa asiassa oltava lähinnä vasemmistolaisilla linjoilla, jos aikovat esittää virallisesta näkemyksestä poikkeavia kantoja. Esim. mainittu selvä tuhopolttaja Eid tuli julistaa syyttömäksi ja kuuluttaa äärioikeistoaliset syyllisiksi. Tämä on tosin myös virallinen kanta jaa asiaa penkoneet vain paljastivat enemmän tosiasioita jutusta kuin valtamedia. Mutta eivät kaikkea. Vasemmisto ja vihreät ulvovat syyllisiksi äärioikeistolaisia ja itse von Bülow lähti myös tästä olettamasta valtaosassa tapauksista sekä syytti hieman asian vierestä ja väärien motiivien kanssa äärioikeistolaisten (pahimpien rasististen ilmiöiden) solutuksesta ja propagandan sekä järjestöjen rahoittamisesta salaisia palveluita. Wisnewski on toistaiseksi ollut hiljaa Zwickausta ainakin sivustoillaan ja tuskin isommin äärioikeistolaista väkivaltaa sivuaa. Hänhän toistaa historian suhteen kaikki Reemtsman ja antifan vastenmielisimmät valheet (itärintaman väitetyt kansanmurhat). Kirjoissaan hän on kyllä ansiokkaasti paljastanut 11/9:n ym. iskujen ja etenkin RAF:n iskujen olleen täysin virkavallan tekemää, kylmän sodan feikki ja koko RAF:n Al Qaidan tapaan vain aaveen. Synteettisestä terrorismista kertovissa kirjoissa on vain hieman sivuttu äärioikeistolaista synteettistä V-miesten ym. kautta toteutettua väkivaltaa. Aihe on yhtä suuri tabu kuin voittajien valheet Saksan syyllisyydestä sotaan ym. aiheet. Juutalaisuus ja sionismi ovat myös tabu ja Wisnewski tekee suurta haittaa ihmiskunnalle jauhaessaan kirjoissaan vasemmistolaiseen yleiseen tapaan vain Morganista, Rockefellereistä, jesuiitoista ja Vatikaanin johtamasta salaliitosta Bilderbergin taustalla (Israel mainitaan mahdollisimman harvoin, joten sivustolla mainostetaan matkoja sinne). Kuten myös Prescott Bushista ja Wall Streetin rahoituksesta natseille. Saksassa vasemmistolaisuus onkin vihreän liikkeen tapaan kovasti kansan suosiossa ja aatteisiin uskotaan kuin ennen Suomessa. Ilmeisesti muuta mahdollisuutta ei ole ja aivopesukoneisto onnistuu myös osittain. Kaikki muu on “äärioikeistolaisuutta” ja johtaa vainoihin sekä rahahanojen sulkeutumiseen. Siten ns. säädyllinen tuotanto on Saksassa melkoisen sensuroitua ja valheellista ja nyt siis muut äänet uhkaavat vaieta ja vankilat täyttyä toisinajattelijoista.

Nyt olen lukenut  toisen Wolfgang Hackertin kirjan Die Jüdische Epoche-Ordo ab Chao luettu ja täytyy todeta, että tämäkin kirja on täynnä purevaa yhteiskuntakritiikkiä vasemmiston ja muun yhteiskunnan tabuaiheista ja todellinen tietopaketti revisionistista perusasiaa historiasta sen ohella. En oikeastaan uskonut, että Saksassa näinkin rohkeita kirjoja enää uskalletaan kirjoittaa ja julkaista ja on mahdollista, että kirjan jotkut kohdat saattavat kirjailijan vaikeuksiin. Tämän kirjan on kustantanut minulle ennen tuntematon Libergraphix Verlag kuluvana vuonna 2011 eli kirjassa on aivan tuoretta asiaa mukana. Tietysti lyhyet muutaman virkkeen kuvaukset kirjan sisällöstä eivät tee oikeutusta kirjan runsaalle asiasisällölle ja siksi kehotan kaikkia ostamaan teoksen ja lukemaan itse. Etenkin sellaiset, jotka eivät ole lukeneet revisionismia ja jotka pitävät Saksaa oikeusvaltiona tai riippumattomana maana tai joilla on muuten utuiset käsitykset maailmanpolitiikan kuvioista. Esitykseni on puutteellinen ja sekava sillisalaatti, vaikka lisään historian tapahtumista tekemät poimintani aiempiin kirjoituksiin. Monta hyvää juttua jää kertomatta ja toiset ohennetuiksi.

Angela Merkelin valintaa ennen hänet on nähty käymässä Saksan juutalaisen keskusneuvoston luona. Wolfgang Hackert jutteli erään arkkitehdin kanssa Pietarin matkallaan 2008 ja tämä onnellinen sattuma johti paljastukseen. Arkkitehti oli Saksan juutalaisessa keskusneuvostossa töissä ja hänellä oli suomalainen juutalainen vaimo, joka myös osallistui keskusteluun. Arkkitehti oli nähnyt ennen Merkelin kansleriksi pääsyä tämän hyvin hermostuneena Juutalaisten keskusneuvoston ovella. Viimein hänet oli kutsuttu sisään. Ensin syömään, tosin rasistiset juutalaiseliitin jäsenet eivät huolineet Merkeliä samaan pöytään, vaan vieras istui yksin ikkunan edessä “kissanpöydäksi” sanotulla paikalla. Aterian jälkeen Merkeliä tentattiin eli sitä, palvelisiko tämä juutalaisjärjestöjä millä tavalla kanslerina. Ilmeisesti häneen oltiin tyytyväisiä, koska hänestä tuli kansleri. Taas yksi tapaus, josta ilmenee hyvin se, kuka määrää. Sittemmin Merkel on kyllä palvellut täysimääräisesti sionistisia etuja ja pitänyt läheisiä yhteyksiä USA:n ja Israelin hallitseviin piireihin, jotka vetelevät naruista. Hän on jatkanut samaa kammottavan haaskauksen ja tuhlauksen linjaa, jonka aloitti vihollisen puolelle loikannut oman maan vihaaja Willy Brandt varmuusvarallisuuden tuhoamisella ja velkaantumisen aloittamisella. Saksan tuhoajana Hackert pitää Helmut Kohlia, johon palaamme myöhemmin ja joka kasvatti valtionvelan tähtitieteellisiin suuruuksiin. Merkel on jatkanut Brandtin aloittamaa Saksan armeijan tehtävän muuttamista Usraelin ryöstö- ja valloitussodissa rahaeliitin eduksi ulkomailla operoivaksi iskujoukoksi, kun sen tehtävä aikoinaan oli puolustaa Saksaa. Eritoten kirjailija kauhistelee sitä, kuinka Merkel näki jo 2003 vuoden 2008 talouskriisin tulevan, mutta teki kaikkensa salatakseen sen kansalaisilta ja vaientaakseen median. Hän lupasi loppuun asti eläkkeiden ym. olleen turvassa. Myös salailu Iranin sodan valmistelun suhteen on kuvottavaa. Iranin sotaa tosin puolletaan avoimesti ja Merkel on sanonut USA:ssa, että Saksa tulee puolustamaan Israelia sodalla. Osallistumisen aktiivisuus ja laatu on salattu kansalta, sillä Saksan armeija on jo saanut 61-sivuisen oppaan Iranin sotaretkeä varten ja siihen sisältyy mm. farsinkielinen sanasto termeille Kädet ylös (Hände hoch) jne. Selvä merkki sodasta, sillä kirja kertoo selvästi Iranista eikä Afganistanin maakunnasta eikä saksalaisia edes palvele farsia puhuvassa maakunnassa. Mikään islantilaisen tulivuoren tuhkapilvi ei muuten melkoisen varmasti oikeasti estänyt lentoliikennettä vuonna 2010, vaan juuri samaan aikaan kuin lentoliikenne seisoi12-22.4, harjoiteltiin suuri Naton sotaharjoitus sellaista maata vastaan käytävää sotaa varten, jolla on tehokas rakettiasetta käyttävä ilmapuolustus. Jos Turkissa asti harjoitellaan tällaista, niin maa ei voi olla muu kuin Iran. Sotraharjoituksesta kertoi DDR:n viimeinen ulkoministeri ja eninen CDU-jäsen tri Kersten Radzimanovskilehdessä Deutsche Stimme 6/2010. Saksalainen fregatti on purjehtinut USA:n laivasto-osaston jo v. 2009 mukana Iranin lähivesille ja iskuosastoissa Israelin laivastossa palvelevat myös Merkelin ilmaiseksi Israelille lahjoittamat 3 huippuluokan sukellusvenettä (jotka oli ilmeisesti rakennettu tätä sotaa varten). Merkeliä ohjasi vuodesta 2006 Bushin lähimmästä alaisuudesta Berliinin Aspen-instituutin johtoon siirretty Jeffrey Gedmin. Instituutin johtajana ja kanslerin kuiskaajana mies on puolustanut Usraelin parasta aikaa käymiä ja tulevia siirtomaasotia. Aspen-instituuttia Hackert pitää sotakorvausten kuppaamis-siirtomaa Saksan ylimpänä hallintoportaana.

Gedmin tulee samasta tallista kuin professori Thomas Barnett, molemmat huippuväkeä globalistien yleisesikunnasta, siis veljekset ei vain sanoissa, vaan myös  teoissa. Tämä hieman Brzezinskiä tuntemattomampi huippuvisionääri USA:n hallinnosta on yksi aihe Richard Melischin kirjassa Viimeinen näytös-globalistien sodanjulistus vuodelta 2007. Maailmanherruuden tavoitelijoiden hybris New Yorkissa ja Washingtonissa (Tel Avivissa jne) on vahva ja he ovat kai niin varmoja voitosta, että ovat melko avoimia Brzezinskin tapaan. Barnettin kirja War and Peace in the 22th Century on ilmestynyt 2007 kuten Melischinkin. Barnett visioi Koreoiden yhdistämisestä, kun Kim Jong Il on suistettu vallasta ja sodista ympäri maailmaa. Iran on tärkeä kohde ja hän ennustaa viimeistään vuonna 2010 koittavan mullahien vallan lopun. Kaikki “roistovaltiot” tullaan valtaamaan sodalla ja “ikävät” hallitukset vaihtamaan. Esim. 2015 mennessä on koko Etelä-Amerikka vapaakauppavyöhykettä”. Kun katsoo kehitystä ja poliitikkojen yms puheita / valmisteluja, niin Barnettin visiot eivät ole jääneet hänen kirjaansa, vaan niitä toteutetaan ja ne on osaksi jo toteutettu. Barnett sanoo suoraan, että Kolumbian valtio hävitetään sodalla eikä tyydytä enää pikkusotiin rosvojen välillä. “Jos ilmenee vaikeuksia saada kannatus sodalle, järjestetään jokin 11/9/2001 kaltainen terrori-isku ja tuki on saatu”. Näin siis kirjassa Barnett suorasukaisesti kertoo. Totuus-liikkeen tulisikin hieman syventää viestiään, kun kerran taas yksi valtaeliitin edustaja puolittain myöntää hallituksen olleen iskujen takana. Siinä ei siis ole aihetta hälinälle, vaan voisi kysyä, mitkä voimat pyörittävät USAa ja mitä asialle voisi tehdä. Demokratia on enää vain hieman sivulauseissa esiintyvä korulause, sillä “Kaikki voimat, jotka hallitsevat pakolla (roistovaltiot tms), tulevat katoamaan, jotta “lahjakkaat ja asiaan soveliaat” voivat saada voittoja kaikkialta maailmasta ilman rajoja ja nauttia sen tuotoista…” Luin juuri uutta asiaa keskitysleireistä USA:ssa http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=2041 Tähän keskitysleiriasiaan liittyen kirja on kiintoisa: “Ja planeetalla on paljon hämähäkkejä, jotka ovat kulttuurien ja rotujen sekoittumista vastaan. He eivät tajua, että talouden logiikka voittaa ja vakuuttaa ihmiset.” Tämä logiikka siis vaatii multikulti- ja monirotuisen globalisaation. Barnett: “Kyllä! Minä olen huomannut vastustajien haitalliset argumentit. Jos he tekevät vastarintaa globaalille maailmanjärjestykselle, vaadin minä: “Tappakaa heidät!” Alastonta puhetta. Melko varmasti vastarinnaksi riittää blogikirjoitus tai vaikkapa puhe kaupungilla, jossa arvostellaan kansakuntien tuhoa ym, ehkä jopa epäsuorasti. Tässä pääsemmekin olennaiseen ja paljastavaan ristiriitaan. Kuka olettaa, että israelilaisilla olisi hätää? He eivät kai kuitenkaan sekoitu kenenkään kanssa ja maahan lasketaan asumaan tuskin muita kuin juutalaisia, ei ainakaan avioliittoon juutalaisen kanssa. Miksi muut kansakunnat häviävät? Kun tietää sionistien eliitin ajaneet aina tällaista muiden kansakuntien häviämistä sekavaksi massaksi esim. kommunismin kautta, muistaen, että juuri tämän sekoittamisen vastustajat on koettu juuri heidän taholtaan erityisen kiusallisiksi, etenkin ne, joille on selvinnyt tällaisten sionistien osuus toiminnassa, niin taas huomaamme selkeästi, kuka määrää. Mielenkiintoinen mielleyhtymä tulee muuten tuosta lauseesta “Tappakaa heidät”, vaikka sen voisi kääntää tapetaan heidät tms. Nimittäin asia ulkoistetaan kai osaksi tai ajoittain väkivaltakoneistojen lisäksi esim. antifasisteille ja muille mallikansalaisille. Ihmisistähän ollaan tekemässä roskaväkeä, saksalaisistakin jopa hyvää vauhtia. Siellä huudetaan medioissa jo toisinajattelijoiden hakkaamista tai “poistamista” ja on perinteisesti saanut visioida “äärioikeistolaisten ” sulkemisesta keskitysleireihin. Mallikansalaiset toistavat samaa asiaa (koska muuten olisivat “rasisteja” ja “natseja” ja siis  “valmistelisivat uutta kansanmurhaa” tms.). Tulevaisuuden maailmassa CIA/Mossad nostattaa konflikteja ja luo mallikansalaisen Kalergin mallin mukaisesti riehuvaksi ja mieltä osoittavaksi katufasistiksi, jonka aatteet ja mallit tulevat CIA:lta. On sitten kyse autonomista/antifa-anarkistista tai muusta kommunistisesta perinteisestä muotiajattelusta ja toiminnasta (näin mielenkiintoisen Al Jazeeran filmin hiljattain Youtubesta kreikkalaisista antifa-nuorista, joita ihan fiksunoloinen Stäglichiäkin innostuneesti lukeva keski-ikäinen mies piti ok tyyppeinä) tai arabimielenosoittajista, jotka myös CIA:n luomina ilmiöinä kapinoivat joko länsimaista vaikutusta kaivaten tai sitten muslimiveljeskunnan yms riveissä. Nykyisyyttähän tuo on ja pian taloussotkujen myötä täälläkin. Uusi maailmanjärjestys merkinnee oikeasti ainakin näennäistä sekasortoa ja tappamista, ilmeisesti jatkuvaa, sillä näin kai ainakin sionistisen lahkon viha saisi tyydytystä hajota – ja hallitse -opin soveltamisen lisäksi. Angela Merkel ainakin taitaa tajuta, että demokratia on vain weishauptilaisen eliitin kehittämä välivaihe ennen sen totaalista herruutta. Hän puhui ennen kanslerikauttaan vuonna 2005 CDU:n 60-vuotisjuhlassa, seuraavasti: “sillä meillä ei ole mitään oikeutta demokratiaan ja sosiaaliseen markkinatalouteen ikuisiksi ajoiksi”.

Iranin sotaa puolustavat useimmiten Israel-lobbyn jäsenet ja myös ei-juutalaiset Saksassa, jotka on saatu mukaan esim. saksalais-israelilaisiin seuroihin tai kansanedustajaryhmiin. Atlantti-seurassa toimivat USA:n fanaattiset tukijat ovat usein myös Israelin täysimääräisiä palvelijoita. Usein taustalla on uskonnollisuus, etenkin evankelisuus tms. ja sitä kautta myös kristillisjuutalainen “ystävyystoiminta”. Paljon CDU:n jäseniä kuuluu näihin ryhmiin, vastaavasti kuin kokoomuslaiset Suomessa tukevat sokeasti Israelia ja USAa. Valta on kuitenkin kokonaan sitoutunut Israelin taakse Saksassa, perusteena kaunopuheisen menneisyyden korostamisen takaa löytyy täydellisesti alistettu ja orjuutettu kansakunta, jonka maanpetturiaines on istutettu johtoon joka tasolla. Kun tällaisilta toimijoilta kysytään syytä Iranin sodalle, vastauksena on nurkkaan ajettuna useimmiten viittaus Merkelin lupaukseen, että “hyökkäys Israelia vastaan on hyökkäys meitä vastaan”. Iran ei kuitenkaan ole hyökkäämässä, kuten ei moni muukaan ole ollut. Lähinnä sanotaan, että “Israel on uhattu” tai “Israelilla on oikeus olemassaoloon”. Mieleen tulee Englannin parlamentti 50-luvulta Reedin kuvausten mukaan tai USA:n kongressi enenevässä määrin viime vuosikymmeninä. Kuinka ihmeessä Israel voi olla kaikki kaikessa ja aina ajatellaan ensin Israelia ja sitten omaa maata, USAa, Englantia tai Saksaa, jos omaa maata yleensä ajatellaan. Etenkään Saksassa ei useinkaan ajatella yhtään oman maan etua. Huomaa ainakin selvästi, kuka määrää ja on määrännyt Euroopassa ja USA:ssa jo 100 vuota tai 200 vuotta.

Edellisessä bloggauksessa oli puhetta Bert Rürupin visiosta vuodelta 1989, jossa Saksaan haluttiin ulkomaalaistulvaa rajoja avaamalla. Tuolloin ei vielä suoraan uskallettu puhua siitä, kuinka paljon heitä oikeasti olisi esim. vuonna 2030. Sittemmin on tultu paljon röyhkeämmiksi ja hallituksen selvityksissä lähdetään siitä, että saksalaisten osuus väestöstä tulee romahtamaan syntyvyyden pysyessä pienenä ja ulkomaalaisten lisääntyessä muutaman kymmenen vuoden sisällä. Kuvottavaa on se, että syntyvyyttä on haluttu kaikin keinoin vähentää ja pitää se pienenä. Siten kyseessä on tarkoituksella suoritettu toiminta Kalergin hengessä. Paljon puhuva esimerkki on vuodelta 1981. Tuolloin  laadittiin ns. Heidelbergin julistus, jossa vaadittiin toimenpiteitä saksalaisten syntyvyyden lisäämiseksi ja lapsiperheiden tukemiseksi ym. Myös massiivisen ulkomaalaisten maahanmuuton rajoittamista vaadittiin. Saksan demografiatieteen seuran tilaisuudessa em. kanslerinviraston viranomainen Rürup uhkasi suoraan tämän selvästi ei-toivotun manifestin allekirjoittajia: jotka jäisivät sen taakse, kohtaisivat vaikeuksia urallaan. Seuran jäsen, demografia-asiantuntija ja professori Schmidt-Kahler puhui 70- ja 80-luvulla syntyvyyden puolesta ja varoitti väestön ikääntymisen seurauksista. Hän toimi kyllä jopa ministerinä, mutta kohtasi rajua vastustusta ajamiaan asioita kohtaan. Hän on sanonut suoraan, että kaikkien kriisien äiti on syntyvyyden pieneneminen, mutta myös, että suurempi kriisi on saksalaisten kansallisen itsetunnon puuttuminen, joka on ollut täydellistä sodan jälkeen ja josta kaikki muut kriisit seuraavat. 90-luvulta alkaen on tullut suorastaan muoti-ilmiöksi toivoa saksalaisten häviämistä ja mullistuksia. Esim. vihreät poliitikot julistavat, että eivät ole koskaan laulaneet kansallislaulua ja että he vihaavat Saksaa. Saksan verenohennuksen tarpeesta on puhunut itse Joseph (Joschka) Fischer. Hänen perusteensa ovat yhtä saksalaisvastaisia kuin natsien antisemiittiset teokset. Saksassa on muotia pitää saksalaisia “ikuisina natseina” ja “vaarallisina” ym. Juuri siksi on jopa poliittisesti korrektia vaatia saksalaisuuden häviämistä. Saksalaisten rodullisen ja kulttuurisen alempiarvoisuuden julistaminen ei ole kuulemma rasismia, vaan sen vastustamista. Fischerin mukaan saksalaisia sankareita ei ole olemassa tai heitä ei ainakaan sovi arvostaa. Hänen mukaansa saksalaisille sankareille tuli tehdä kuten hulluille koirille, lyödä kuoliaaksi. Tuossa on vain yksi esimerkki näistä viherryksistä ja muista bolshevikeista. Niiden lukeminen on todella vastenmielistä. Tietysti esim. ulkomaalaistulvaan panostetut vuosittaiset sadat miljardit olisivat paitsi ratkaisseet Saksan väestöongelman syntyvyyden ja perhepolitiikan suosivien toimien parannustoimiin parantamalla ja tullut paljon halvemmaksi. Ulkomaalaistulvan kulut ovat suunnattomat ja lisääntyvät joka vuosi. Ne ovat aina olleet salaiset ja kielletty puheenaihe julkisessa keskustelussa. Niitä ovat laskeskelleet tietysti yksityiset tahot ja tutkivat journalistit, mutta tämä on hyvin vaikeaa, koska kaikki aineistot salataan. Kulut lisääntyvät, koska tuleva aines ei suurelta osuudeltaan tee tuottavaa työtä ja sopeutumisvaikeudet lisäävät muutenkin raskasta byrokratiaa. Kyse on selkeästi globaalieliitin haluamasta hullutuksesta ja kansanmurhasta. Vastaavilla rahoilla voitaisiin parantaa paitsi lapsiperheiden asemaa, myös muun väestön sosiaaliturvaa ja luoda työpaikkoja ym.

Saksan maanpetturijohto ei ole aikoihin ajanut omaa etua missään asiassa. Etenkin tämä näkyy ns. yksityistämispolitiikassa ja globalisaatiossa, liiketoiminnan kansainvälistymisessä. Kun Ranskan johto saattaa estää omistusten luisumista ulkomaille tärkeissä yrityksissä tms, niin Saksassa johto on sallinut yrityskaupat ja fuusioitumisen ulkomaille, hyvinkin epäedullisin ehdoin. Yksityistäminen ja kansallisomaisuuden yhtiöittäminen tms. ilmiöt toteutuvat tietysti pitkälle Wall Streetin eduksi. Valtiovalta tukee yritysmaailmaa kalliilla tavalla. Kuplatalous ja kv kriisit ovat johtaneet menetyksiin kotimaassa ja raunioitettujen firmojen lipumista alihintaan ulkomaille. Esim. Telekomin katastrofissa veronmaksajat hävisivät paljon, tosin lähinnä Saksan veronmaksajat. Kriisissä yhtiö fuurioitui USAan ja kansallisomaisuus siirtyi pilkkahintaan sinne. Tuollaisissa kriiseissä vain tuntui olevan sama maku kuin 1929 talousromahduksessa, jonka esim. B Baruch ennakoi ja osasi hyötyä siitä. Hackertin mukaan Telekomissa rahastettiin samanlaisella tiedolla ja tuholla ja yksi tekijöistä oli johtoon situtettu Aaron Lebowitsch (Ron Sommer). Kauhein esimerkki oli Saksojen yhdistyminen. Tällöin suoritettiin DDR:n omaisuuden siirto markkinatalouden piiriin ja yksityistäminen. Rothschildien pankkihuone osasi ennakoida loistavasti itäblokin kumoukset ja asettui vuonna 1989 jo kuukausia ennen kaiken alkua Frankfurtiin, jonne perustettiin tukikohta “strategiseen paikkaan, josta on suora yhteys Itä-Euroopan kansantalouksiin. Tässä on käsitelty vain DDR:n omaisuuden uusjakoa, mutta käsittääkseni Wall Streetin ja sionistinen raha-aateli sai käsiinsä paljon myös muualta entisistä kommunistimaista. DDR:n omaisuus, suuret valtion firmat ym. siirrettiin maan hallinnon romahdettua ns. Treuhandin hallintaan. Se koostui 15 hallintohaarasta ja sen piti johtaa yksityistämistä. Maaliskuusta 1990 Treuhand toimi maalle epäedullisesti, kuin amatöörien joukko, jota yritysmaailma vei ja joka oli kiitollinen, kun se ratkaisi ongelmia, joita tietysti asiaan liittyi. Se maksoi tietysti hyvin liikemaailmalle tästä, mikä oli kai ollut tarkoituskin. Sitten johtoon saatiin Detlev Karsten Rohwedder, joka toimi päinvastoin. Hän pelkäsi DDR:n omaisuuden antamista suurille monopolikonserneille ilman mitään tiukkoja ehtoja, sillä tämä johtaisi pian suuriin irtisanomisiin ja siten valtion suuriin kuluihin. Rohweder vaati, että jos yritys myydään, uuden omistajan tulee säilyttää entinen työväki siirtymäajan. Hänellä oli myös muita, ilmeisesti kansainväliselle rahaeliitille liian kalliiksi miellettyjä ehtoja, sillä pääsiäismaanantaina 1.4.1991 Rohwedder ammuttiin tarkkuusaseella kuoliaaksi. Teko esitettiin ns. RAF:n kolmannen sukupolven terrori-iskuna ja asiaan kuuluva lappu konekirjoitustekstiä toimi todisteena tästä. Jo tuolloin epäiltiin erityisesti näitä 80-luvun RAF-iskuja, sillä vuodesta 1981 yksikään teko ei selvinnyt ja uhreina oli juuri tärkeitä talousviranomaisia. Kuinka ollakaan, juuri tuolloin oli jo oltu ajamassa Treuhandin uudeksi johtajaksi sopivaksi havaittua Birgit Breuelia, joka pian kutsuttiinkin kesäkuussa Bilderberg-kokoukseen Baden-Badeniin muiden uskottujen Treuhand-pomojen kanssa, jotka olivat hänen vanhoja työ- ja poliitikkotovereitaan. Kokouksen aihe oli juuri Itä-Euroopan kommunistimaiden kansallisomaisuuden “yksityistäminen”, kuten myös kokouksen 1992 toukokuussa Evianissa. Breuel osoittautui erittäin tuottoisaksi kansainvälisten konsernien näkökulmasta, sillä hän ei vaatinut työntekijöiden huomioimista millään lailla ja sai aikaan tällä suoraan 275 miljardin DM menot valtiolle, välillisesti paljon isommat. Jättimäiset Bunan tehtaat Schkopaussa ja Leunan hydrolaitteet “myytiin” yhdellä markalla suurelle kemikaalijätille (Dow Chemical, Edgar Bronfmanin firma), jolle vielä maksettiin yritystukea valtion taholta 6 miljardia D-markkaa. Brysselistä myönnettiin tukea 10 miljardia (Saksa rahoitti veroina tuostakin isoimman osan) Lisäksi rakennettiin rautatie tehtaalta satamaan jne. valtion varoilla. Vastaavia kauppoja oli paljon, Ranskan ja USA:n jättikonsernit, joilla usein oli samat omistajat, saivat pääosan firmoista. Hinta oli markka ja jättituet maksettiin siitä hyvästä, että Saksan kansallisomaisuus annettiin Wall Streetin finanssiaatelille. Kauppojakin tehtiin, mutta usein niin, että myös yksityistämisen hoitaneet saivat palkinnoksi myös firman markalla ja myivät sen valtiolle kalliilla hinnalla. 6000 miljardin omaisuus tuotti 75 miljardia. Se ei lämmitä, jos velkaa tulee koko “myynnistä” 700 miljardia. 4,1 miljoonasta työpaikasta katosi 70 %.

Ei ihme, että Hackert pitää Kohlia Saksan pääteloittajana ja alas ajajana. Kohlin kauden alussa 1982 valtion velka oli vain murto-osa (600 miljoonaa)  siitä, mitä se oli hänen väistyessään 1998, jolloin velkaa oli useita biljoonia (3-4). Esim. FDP-poliitikko Günter Rexrodt tuli Treuhandiin suoraan Frankfurtin Citybankista. Toimijoita tuli myös New Yorkin rahakeskuksista, joten mitään ihmeellistä ei toiminnassa oikeastaan ole. Niin ällistyttävää kuin asiasta oli lukea. Bunan arvo oli ainakin 20 miljardia. 1994 myytiin markalla suuri terästehdas Eko-Stahl GbH Belgiaan Cockerill Sambre S.A:lle. Tukea myönnettiin 910 miljoonaa DM. Suurimmaksi osaksi saksalaista rahaa, vaikkakin Brysselin kautta. Nyt kuitenkin Mitterrand vaati, että tuen ehtona Saksan täytyi tukea ranskalaisia satamia ja Saksa suostui. Ei ihme myöskään, että Kohl valittiin niin monta kertaa. F Mitterrand saattoi tukea Kohlin vaaleja 30 miljoonalla DM. Kohl oli Kissingerille ja Mitterrandille hyvin tuottoisa sijoitus. Kohlin aikana paljastuivat myös monet kymmenten miljoonien arvoiset lahjusjupakat. Eräs esimerkki: Leunan tehtaat myytiin lahjonnan seurauksena miljardilla, vaikka arvo oli 4,5 miljardia. Kennzeichen-ohjelman vuodelta 1998 mukaan Kohl on varmistanut salaisen palvelunsa BND:n avulla Venäjän juutalaisen mafian pääsyn Saksan talouselämään. Kun BKA:n presidentti Zachert sanoi rikollisjärjestöjen uhkaavan Saksan talouselämää, sisäministeri Kanther erotti hänet 1996. Kohlin aikana eläkkeet pienenivät rajusti ja yleensäkin elintaso laski.

Samanlainen vaiva on ollut kaikilla sodan jälkeen Saksaa hallinneilla poliitikoilla. He ovat tuhlanneet valtion varoja voittajavaltioiden määräyksestä. Raskaita sotakorvauksia maksettiin ainakin 6000 miljardia 50 vuoden kuluessa monena eri ohjelmana, vaikka ensin oli viety suoraan kaikki patentit ja keksinnöt sekä tietotaitoa osaajien kautta, tuhansia yrityksiä ja laitteistoja kokonaisuudessaan ilman korvausta hiilen ym. raaka-aineiden takavarikointien lisäksi. Kammottavaa on se, että tukea on tietysti mennyt sotarikollisille tai kaikki Saksan vihollisethan olivat hirveisiin rikoksiin syyllistyneitä maita. Erityisen kuvottavaa on se, että Länsi-Saksa maksoi Puolan vastarintaliikkeen miehille eläkettä ja muutenkin puolalaisille, jos vain oli kyse “kärsineestä” henkilöstä. Todellisuudessa eläkkeitä petkutettiin paljon ja vaikka eläkkeiden myöntäminen lopetettiin 1991, vanhojen eläkkeiden maksamista jatkettiin. Näin siitäkin huolimatta, että Puolan alueen saksalaisia murhattiin Bacquen mukaan 800 000. Suurin osa puolalaisten toimesta.  Juutalaisjärjestöt ovat perustaneet useita elimiä, joiden ainoa tehtävä on kiristää rahaa saksalaisilta ja keksiä uusia korvausvaatimuksia. Nämä siis aiemmissa kirjoituksissa mainittujen suorien maksujen Israelin valtiolle (raha, tavarat ja aseet) lisäksi. Vuosikymmenten kuluessa poliitikot ovat alkaneet käyttää rahaa paljon suruttomammin kuin menneiden polvien edustajat ja velat ovat kasvaneet tähtitieteellisiin mittoihin. Esim. ministeri Hans Dietrich Genscherillä oli tapana tehdä ulkomaanmatkoja, joita kertyi 700 kappaletta. Hän matkusteli ympäri maailmaa laukut täynnä shekkivihkoja ja “auttoi” eri projekteja matkoillaan avokätisesti. Suuria menoeriä ovat mamutuksen ja sotakorvausten (Saksa usein myöntyy vaatimuksiin myös Itä-Euroopasta ja saattaa “oma-aloitteisesti” myöntää erikoisapuja, esim. mielenosoituksellisesti Kappler-oikeudenkäynnin aikana italialaisille partisaanirikollisille, lisäksi maksetaan DDR:n kommunisteille, joita NS-valtakunta olisi vainonnut yms) lisäksi kehitysapu, jota Saksa jakaa avokätisesti,  jättituet Itä-Eurooppaan, joita alettiin maksaa 90-luvulla,  ihmeelliset “Hermes-kansalaisuudet” itäeurooppalaisille, jotka maksoivat 1993 5, 1 miljardia ja jotka ilmeisesti jäivät huonoksi sijoitukseksi. Saksa maksaa huomattavat EU-maksut myös ja lisäksi kalliit ulkomaisten armeijoiden miehityksen kulut. Ihmeellisin on ex-kulttuuriministerin (SPD) Julian Nida-Rümelin paljastus 2002, että Saksa rahoittaa myös Hollywoodin elokuvateollisuutta 3 miljardilla eurolla joka vuosi. Koko filmituotannolle summa on elintärkeä ja se pyörii sen varassa, koska Saksa kerran maksaa sen (muuten kai rahaa tulisi muualta). Saksa siis maksaa itse siitä, että sionistit tekevät tuottoisat saksalaisvastaiset vihaelokuvansa ja levittävät ne maailmalle. Kaikkeen löytyy rahaa. Tshekin ja Puolan tulvien uhrit kuulemma tarvitsevat rahaa enemmän kuin saksalaiset. Meksiko Cityn Love-Parade 25 000 euroa, ilmeisesti homojen oikeuksien puolustamisen asialle? Maksaako Suomi pian tällaisen maan velkoja myös? Miksi ihmeessä Suomi on liittynyt samaan unioniin tällaisen maan kanssa?

Saksassa useat asiat ovat salaisuuksia. Esim. mamutuskulut ovat sitä kaikkialla Euroopassa. Usea asia halutaan salata kansalaisilta. Esim. holokaustiuhrien eläkkeiden määrä oli salattava heti sodan jälkeen, koska muutoin virallinen versio holokaustista olisi paljastunut valheeksi. kaikessa hiljaisuudessa on sovittu sosiaalisopimus Israelin ja Saksan liittotasavallan välillä, joka oikeuttaa jokaisen koulutetun israelilaisen saamaan eläkettä Saksasta. Riittää, että on tehnyt 50 kuukautta töitä Israelissa ja käynyt koulua 16 vuotta täytettyään vähintään 4 vuotta. Jos ei ollut koskaan ollut saksalaisen miehityksen uhri, sai eläkettä, jos oli tehnyt töitä Saksassa kuukauden tai investoinut vastaavan summan (1000 sekeliä) Saksaan. Siten kaikki 16 vuotta täytettyään 4 vuotta opiskelleet saattoivat saada 240 DM eläkkeen. Melko varmasti mahdollisuutta on käytetty erittäin laajasti. Näin siis vuonna 1986 kerrottiin 1983 alkaneesta systeemistä. Miksi saksalaiset sopivat eläkejärjestelmästä ulkomaan kansalaisille, jotka eivät ole kärsineet maailmansodasta? Tästä on arvioitu seuranneen 250 000 uutta eläkkeensaajaa Saksan valtionkassasta. Vuonna 1996 astui voimaan toinen sosiaalivakuutussopimus. Uusia eläkeläisiä tuli taas n. 250 000 (Määrä on valtionsalaisuus). Nyt kaikki juutalaiset Israelin ja USA:n kansalaiset saattoivat alkaa nostaa eläkettä saksalaisesta eläkevakuutussysteemistä. Mitään vainoa ei nyt vaadittu myöskään, vaan riitti, että oli asunut sodan aikana tai aiemmin saksalaiseen kulttuuripiiriin kuuluvalla alueella. Mutta maksuja maksettaisiin taas myös niille, jotka eivät ehtoa täytä, jos he suorittavat pienen maksun, 84 DM kuukaudessa. Toisaalta käytännössä maksu on vapaaehtoinen ja se maksetaan takaisin eli huomioidaan eläkkeessä. Eläkkeiden määrä siis on salaisuus ja sellaisen paljastava virkamies vaarantaa työnsä ja oman eläkkeensä. Tällaisesta on lukuisia esimerkkejä. Huomaa taas selvästi, kuka määrää.

Edellä esitetty talouskuppaus ym. saa osaksi selityksensä moninkertaisen Bilderbergin “kissapöydän” vieraan Helmut Schmidtin haastattelusta 1990 Die Zeit -lehdessä (jonka kustantaja on vastaavanlainen vieras noissa kokouksissa). Hänen mukaansa Saksan on itse tehtävä itsensä voimattomaksi. Muuten jälleenyhdistyminen ei olisi ollut mahdollista (ilmeisesti siksi Saksa ei missään tapauksessa saanut tulla omavaraiseksi öljyntuotannon suhteen). Tulevassa Euroopassa Saksalla ei saa olla poliittista tai taloudellista valtaa. Saksa ei enää saa mahdollisuutta ajaa poliittisia tavoitteita talouspolitiikallaan. Tulevan Saksan ei enää tarvitse lähteä siitä, että yhtään sotaa ei käydä Saksasta käsin. Pikemminkin nyt tullaan keskittymään Euroopan  kansallisvaltioiden  purkamiseen (Entnationalizierung der europäischen Nationalstaaten). Edellytetään federalismia Saksan sisällä ja sotavarustuksen purkamista. Kuten aiemmin Saksa luopui suvereniteetistaan liittoutuessaan, nyt Saksan täytyy tehdä samanlaisia uhrauksia oman ja Euroopan intressien (eli Rothschildin) vuoksi ja vajota sotilaallisesti merkityksettömäksi ja yleiseurooppalaisen kontrollin alle. Näin siis vanha kansleri, joka sentään oli rintamamies (en silti luottaisi häneen). Vanhan ja uuden USA:n näkemyksen mukaan (Kissinger, Brzezinski) mikään maa ei saa omaa mahdollisuuksia hegemoniaan, joten Saksan on oltava heikko sotilaallisesti ja ilmeisesti myös taloudellisesti, joko Morgenthaun paimenidylli tai sitten rajusti verotettava lypsylehmä. Lypsylehmää ollaan nyt ilmeisesti surmaamassa, vai miksi nyt halutaan Saksan ja muiden Euroopan maiden budjettivalta ja ilmeisesti muukin valta käytännössä rahaeliitin diktaattorivallan omaavan elimen haltuun. Euroopan taloudet kaatuvat velkoihin ja ilmeisesti vastedes kaikki ryöstetään Wall Streetin miesten (pääasiassa) taskuun. Niitä Euroopalle tapahtuu? Tuhotaanko se, vai tuleeko siitä köyhä Neuvostoliitto, josta tuotanto on kadonnut ja jonka kansalaisista tehdään neuvostokansalaisia? Huomaa ainakin sen, kuka määrää. Vai huomaavatko kaikki edes nyt, kun kaikki viedään?

Loppuun pari esimerkkiä David Duken kirjasta Jewish Supermacism:

1996 Netanjahu voitti vaalit mm. nettisaitin Gamla News and Views avulla. Heprealaiset artikkelit olivat yleensä rajumpia kuin englantilaiset, mutta seuraavat sanat on kirjoittanut englanniksi heidän suosituin kommentaattorinsa Emmanuel Winston kirjoitti seuraavat sanat suuttuneena siitä, että länsimaissa haluttiin rauhaa Lähi-itään: “Kuin jokin prostituoitu sanoo, rahasta teen mitä vain haluat. Eurooppalaiset ovat todellakin alhaisia, moraalittomia ihmisiä, jotka myisivät äitinsäkin ja sitten lähettäisivät…Kuinka helposti kaikki ihmisyyden merkit häviävätkään heidän kasvoiltaan jättäen vain hirviön. Tällä hirviöllä on monta kasvoa ja nimeä. Joskus heitä kutsutaan saksalaisiksi, puolalaisiksi, ukrainalaisiksi, kroatialaisiksi…Kun toisella kertaa he ovat kirkko, punainen risti, tai pääministeri, Johtaja. Sitten, nopea muutos, näemme amerikkalaisia, ranskalaisia, englantilaisia ja lopulta jää jäljelle saastunut juutalainen, jota sanotaan vasemmistolaiseksi. Ei juuri ole väliä, mikä nimi on kullakin. Kaiken perustana on sitoumus, jonka mukaisesti yhteiskunta opettaa vihaamaan “toista”, sitä erilaista. Nämä ihmiset ovat äärimmäisen pahuuden edustajia ja hirviö on heissä heti pinnan alla valmiina hävittämään, valmiina tappamaan juutalaisen.

Planeeettamme voisi aivan hyvin vapautua iäksi tästä eurooppalaisesta roistosta. Ehkäpä meillä on onni elää mielenkiintoista aikaa (vanha kiinalainen kirous), jolloin hautausmaa nimeltä Eurooppa kutistuu ja katoaa. Eurooppalaiset, englantilaiset ja amerikkalaiset arabistit ovat taas yhdistyneet ja läiskyttävät ruoskaa juutalaisen yllä.”

Kommenttini: Tässä hyvin yleinen vihakommentti eurooppalaisia kohtaan ja Eurooppaa. Vastenmielinen ja valheellinen, vihakiihotusta. Noin tunnutaan puhuttavan erityisesti eurooppalaisista. Sikäli hirvittää, kun ajattelee, että Isrelhan se määrää kaikesta Euroopassa ja nyt ilmeisesti takausmiljardit ja muut miljardit liukuvat sinne. Eurooppaa ollaan lahtaamassa. Mitä seuraakaan, kun kaikki valta on annettu pois budjettivallan lisäksi? Myös Ariel Sharon aina jaksoi valittaa Euroopassa muka vellovasta antisemitismistä. Hänkin oli rasisti ja kyse oli valheellisesta vihasta ja tisaalta eurooppalaisten alistamisesta ruoskaa heiluttaen ja sovauksin, kuten myös juutalaisväestön halimisesta Israeliin. Kertaanpa vanhan kommentin:

Esim. sionisti G Soros esitti hiljattain, että Eurooppa olisi juutalaisvihan ja rasismin osalta vajonnut natsien aikaan eli kyseessä olisi suuri ongelma. Samoin esim. Sharon on kutsunut kaikkia Euroopan juutalaisia pois Israeliin, koska heitä muka Euroopassa niin vihataan. Eikö ole kummallista, että vaikka EU tekisi mitä hyvänsä miellyttääkseen näiden toistuvien paheksumisten esittäjiä (maailman median paheksunnan vuoksi on kaikenlaista rasismia tai sellaiseksi laskettavaa vastaan tehty jyrkkiä toimenpiteitä ja sananvapautta kavennettu tuntuvasti, esim. historiallisten tapahtumien tai uskonnon tai sen jäsenten edesottamusten kertomista totuudenmukaisesti on rajoitettu rajusti, maahanmuuttoa on lisätty jo 30 vuotta monikulttuurisuuden ja suvaitsevuuden lisäämisen nimissä), syytökset jatkuvat. Vaikka Eurooppa otettiin haltuun kun se oli ensin tuhottu, kahdelta suunnalta, niin se on aina jonkinlainen peikko ja vihollinen sionisteille. Sille halutaan vain pahaa ja heikkoutta. Miksi Eurooppaa vihataan? Miksi nuo törkeät valheet ja miksi niitä ei paheksuta?

Eli samoin puhutaan kuin Saksalle 1990 ja koko Eurooppaahan silloinkin syyteltiin ja komenneltiin. Ihmettelen, kuinka tohkeissaan täälläkin uskotaan tuollaisiin reagoitavan hyvän asian puolesta. Todellisuudessa joka vähänkin ajattelee, tajuaa, että heitä totrellaan, koska he määräävät. Todellisuudessa Sharon oli natsi, ihan sionistien oman naatseista piirtämän kuvan mukainen:

“Amos Oz siteeraa tulevaa pääministeriä Ariel Sharonia 1983: “Leibowitz on oikeassa, olemme juutalaisnatseja ja miksi emme olisi?…nyt älä järkyty, mutta jos 1948 olisi tapettu 6 miljoonaa arabia tai yhden, mitä olisi tapahtunut? Varmasti kaksi tai kolme ilkeää sivua olisi kirjoitettu historiakirjoihin, meitä olisi kutsuttu kaikenlaisilla nimillä, mutta meitä voisi tällöin olla täällä 25 miljoonaa…

Jopa tänään olisin valmis vapaaehtoisesti tekemään likaisen työn Israelin puolesta, tappamaan niin monta arabia kuin on tarpeen, karkottamaan heidät, polttamaan heidät, saada kaikki vihaamaan meitä, vetämään maton diasporajuutalaisten jalkojen alta niin, että he tulisivat itkien luoksemme. Myös vaikka se merkitsisi yhden tai kahden synagogan räjäyttämistä siellä täällä, en välitä. Ja en välitä, jos kaiken työn jälkeen laitat minut Nürnbergin oikeuteen ja vangitset minut. Hirtä minut jos haluat sotarikollisena. Sitten voit repiä juutalaisen omantuntosi ja liittyä sivistyskansojen kunnioitettuun klubiin, joka on laaja ja terve. Se, mitä sinä kelvoton et ymmärrä on se, että sionismin likainen työ ei ole vielä lopussa. Kaukana siitä.”

Tässä siis toinen lainaus Duken kirjasta. Kun nyt siis EU:ssa NPD:tä haukutaan natseiksi ja kaikkia toisinajattelijoita ja siis viitataan heti tällöin kaikkein pahjimpaan, “uuden kansanmurhan valmisteluun” tms sillä sanalla, niin kuitenkin käskyt kaikille tulevat tällaisilta miehiltä eli oikeilta natseilta. Jotan on pahasti vialla sellaisella, joka ei tajua kaiken valheellisuutta.

Äärioikeiston väkivalta 2

En malta olla bloggaamatta myös Hackertin kirjan (Getürkt & gelinkt) loppupuolesta, sillä niin hyvän kuvan siitä saa Saksan tilanteesta (sionistihelvetti)  ja mistä kaikesta on oikein kysymys. Saksaa ovat johtaneet sodan jälkeen aiemmin mainitun Valkoisen listan maanpetturit, jotka ovat järjestelmällisesti kaivaneet Saksan kansan hautaa ja heidän tehtävänään on selkeästi oman kansan tuhoaminen. Suomea johtavat samantapaiset rikolliset ja Suomella tulee olemaan sama kohtalo, minkä jo jokainen ilmeisesti ymmärtääkin EU:n liittovaltiokehityksen, talouskriisin ja miljarditakausten ym. järjettömyyden jälkeen. Sikäli kirjoitus on myöhässä, mutta niin selkeästi Suomessa on samantapaista kehitystä ja samanlaisia ilmiöitä, että tapausten ja kirjan muiden paljastusten esittely on tarpeen.

Mistähän sitä aloittaisi? Otetaanpa esim. järjestäytynyt rikollisuus. Toisessa kirjassa Die Jüdische Epoche-Ordo ab Chao (raportoin jotain siitä myöhemmin) on jo mainittu, kuinka venäläispaljastus kertoi Helmut Kohlin toimineen aktiivisesti venäläisen järjestäytyneen rikollisuuden maahan etabloimisessa. Venäläinen mafia on lähinnä juutalainen mafia muuten huolimatta desanttidosenttimme mahdollisesta muunlaisesta vakuuttelusta. Tämä toisasia tietysti syventää näkemystämme ehkä hieman. Monissa kirjoissa ja tutkivan journalismin selvityksissä on todettu, että poliitikot ovat ohjeistaneet poliisin jättämään järjestäytyneen rikollisuuden rauhaan laajasti ja tutkimatta sen rikollisuutta. Poliitikot ovat kytkeytyneet rikolliseen toimintaan, ehkäpä tosin vielä enemmän heidän isäntänsä eli kansainvälinen globaali eliitti. Niin poliitikot kuin poliisikin on solutettu ja tietysti tiedustelupalvelut. Virkakunta saadaan näin toimimaan globaalin eliitin haluamalla tavalla ja se toimii hämmästyttävän monissa operaatioissa sionistirahan eduksi. Kyse ei tietenkään ole siitä, että eliitti tekee rahaa rikollisuuden avulla laittomasti itselleen. Järjestäytyneen rikollisuuden ja tiedustelupalveluiden välinen raja on tunnetusti vain veteen piirretty viiva ja järjestäytynyt rikollisuus on väline toteuttaa monia operaatioita ja kerätä rahaa tiedustelupalveluiden operaatioille. Näin myös suoritetaan Saksan kansan kansanmurhaa osaltaan, kun saksalaisten omaisuutta ryöstetään ja heille tehdään väkivaltaa. Usein he maksavat kaiken, myös rikollisuuden maahantuonnin ja tukikohtien perustamisen, sillä maanpetokselliset päättäjät tuovat rikolliset maahan löyhien maahanmuuttolakien avulla erinäisten “turvapaikanhakijoiden” ja illegaalien maahantulijoiden joukossa ja pakolaisten vastaanottokeskukset ovat usein huumekaupan ym. rikollisen toiminnan tyyssijoja. Mm. siksi ei haluta kontrolloida maahanmuuttoa. Saksan kansan tuhoamisen ohessa heiltä lypsetään kaikki järjestelmällisesti. MC Piperin kirjoista olemme saaneet selville, että maailman järjestäytynyt rikollisuus on etenkin Venäjällä ja länsimaissa ollut kymmeniä vuosia itäjuutalaisten hallussa ja suuri osa tuloista menee siis Israelin Mossadille ja maailman rahaeliitille. Rikollisuutta suositaan muutenkin aivan järjettömillä tavoilla. Ulkomaalaisten tekemiä rikoksia ei juuri haluta tutkia tai sitten pyritään saamaan uhrit syyllisiksi. Ainakin medioissa näin aina tehdäänkin, jos välttämättä joudutaan puhumaan ulkomaalaisista tekijöistä. Kuten Suomessa, tekijöiden etninen tausta lähes aina salataan tällaisissa tapauksissa, jos ne yleensä noteerataan uutisoinnin arvoisiksi. Käsittämätöntä  on Saksan käytäntö etenkin nuorisorikollisuuden suhteen tuomioiden osalta. Elinikäisten aivovammojen ja pitkien sairaalamatkojen aiheuttajat saatetaan päästää täysin ehdollisilla tuomioilla tai ilman tuomiota. Usein tuomio on 10-30 päivää “sosiaalikasvatuksellista” yhteiskuntapalvelua, jonka yleensä järjestää vielä jokin “antifasistinen” “kansalaisjärjestö” tms. Tällöin rikollinen usein pääsee vaivihkaa ilman rangaistusta tai sitten ainakin röyhkeys varmasti vain lisääntyy. Suomessahan ulkomaalaistaustaiset rikolliset pääsevät myös käytännössä päänsilityksellä, vaikka kyseessä olisi vakava pahoinpitely. Ilmeisesti toiminta ei ole kuitenkaan niin härskiä tai järjetöntä tai ainakaan järjestelmällistä. Muistan kyllä erään törkeän pahoinpitelyn, joka tuomittiin ehdolliseksi Suomessakin, koska “tekijä oli vaarassa menettää muuten työpaikkansa”. Kun nuorisotuomari Kirsten Heisig oli tuominnut ankarammin ja alkoi suureen ääneen ihmetellä tätä järjettömyyttä, hänet murhattiin naisen saatua suuren suosion ja kirjoitettua kirjan (Das Ende der Geduld, suomeksi “Kärsivällisyyden/sietämisen loppu”). Kirjasta käy ilmi, kuinka viranomaiset ovat  täysin voimattomia koko ajan pahenevan ja väkivaltaisemman rikollisuuden edessä. Pahinta on se, että ulkomaalaisiin syötetään yhteiskunnan taholta valtavan propagandan avulla samaa saksalaisvihaa, jota vasemmisto on aina laitettu saarnaamaan. Suuret edut ja nuoleskelu saavat yksinkertaiset maahanmuuttajat uskomaan saksalaisten pahuuteen ja siihen, että he ovat useimmiten oikeassa. Lisäksi ulkomailta, esim. Turkista poliitikot pitävät vähemmistöjen puolta ja ottavat kaiken tarjotun edun Saksalta. Syytösten kera jopa avoimesti julistetaan Saksan kansan syrjäyttämistä kieltämättä epäedullisten synnytystilastojen perusteella ym. On sallittua uhota vihaa Saksan kansaa kohtaan ja julistaa vallan haltuun ottamista maassa. Usein tämä häikäilemätön etujen puolustaminen puetaan tietysti antirasismin kaapuun. Tällainen saksalaisten terrorisointi tarkoituksella ulkomaalaisjengien rikollisuutta suosimalla on yksi tapa tuhota Saksan kansan moraali ja psykologista sodankäyntiä sekä ulkomaalaistulvan ohella yhteiskuntarakenteiden murskaamista. Kyse ei siis ole mistään äärioikeistolaisten hakkaamisesta, kuten vasemmiston kyseessä ollessa. On vanha juttu jo, että “natseja” tuleekin hakata.

Coudenhove-Kalerqin periaatteita toteuttavan johdon edesottamuksiin enemmän kirjoituksen lopussa ja myös yksittäistapausten esittelyjen ohessa. Edellisessä kirjoituksessa on päästy jo talveen 1996, jolloin niinikään Lyypekissä sattui paha tulipalo vastaanottokeskuksessa tai senkaltaisessa ulkomaalaisten asuntolassa. Kymmenen ihmistä kuoli ja kymmeniä loukkaantui. On todennäköistä, että nyt ei ollut kyse Mossadin iskusta, vaan tavallisesta rikoksesta, johon vain syyllistyi yksi asukkaista. Kaupungissa oli aktiivinen ja äänekäs antifasistiseen johto (mm. pormestari Mihael Bouteiller), mutta ilmeisesti on vain sattumaa, että katastrofi sattui juuri Lyypekissä. Pormestari kiiruhti heti tapahtumapaikalle ja julisti kaiken rasismin ilmaukseksi (miehellä oli kyky kunnon poliitikon tavoin teeskennellä itkemistä). Media raivosi täysillä, mutta pian vaikeni täysin, koska poliisi pidätti talon asukkaan Safwan Eidin, jonka luota oli löytynyt äskettäin tyhjennetty bensiinikanisteri. Ensin oli pidätettyinä ollut neljä pikkurikollista, joilla oli joitain yhteyksiä äärioikeistolaisuuteen. He eivät kuitenkaan olleet voineet olla paikalla palon syttyessä. Heidät oli ensin pidätetty, mutta päästetty pian vapaaksi. Media ei ole kertonut National Zeitungia ym. harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta asian kaikkia ulottuvuuksia. Kyseessä on erittäin likainen juttu, sillä korkealta taholta puututtiin tutkimuksiin ym, koska haluttiin saada “sopiva” syyllinen ja välttää maahanmuuttajan tuomitseminen. Paine aiheutti hätiköityjä tutkimuksia ja todisteita sivuutettiin mitä ilmeisimmin korkean tahon puututtua asiaan. Neljää pikkurikollista yritettiin myöhemmin saada syylliseksi, mutta heidät oli lopulta uudelleen vapautettava. Voimakkaasti oli painostettu heitä ja eräs jo laatinut sopimuksen tunnustuksesta lievää tuomiota vastaan, mutta hän perui tunnustuksensa, koska ei sanojensa mukaan voinut luottaa poliisiin. Sata päivää Eid oli pidätettynä ja huolimatta kaikista todisteista, mies vapautettiin kahdessa oikeudenkäynnissä. On ennenkuulumatonta, että Saksan oikeuslaitos jätti tapauksen selvittämättömäksi kaikkien todisteiden jälkeen. Asiaan liittyy ikävä tapaus, kun Eidin fanaattisen antifasistiset asianajajat ja tukijat sabotoivat poliisin ym. työtä ja ohjeistivat Eidin lisäksi tämän lähipiiriä ja talon asukkaita muuttelemaan lausuntojaan ja vuotivat tietoja. Eidiä salakuunneltiin, joten häntä pidettiin syyllisenä. Kuitenkaan tätä todistetta ei saatu käyttää oikeudessa läpinäkyvän verukkeen perusteella. Myöhemmin kävi ilmi, että kuuntelutulosta ei ollut kääntänyt arabiaa ymmärtävä tulkki. Asiaan liittyi juuri tapausta ennen kiireellisesti säädetty lakimuutos. Äärivasemmistolaisen Juhnkenkin kirjasta selviävät Hackertin mukaan melkein kaikki tosiasiat, vaikka tämä ei kaikkia kehtaa ihan esittääkään. Johtopäätökset Juhnke tekee tietysti päättömällä tavalla, koska muuten hän menettäisi maineensa, yleisönsä ja tulonsa. Kuitenkin hänen aineistonsa osoittaa selkeästi Eidin olevan melko varma syyllinen, jos ja kun asiaan ei liity salaisia palveluita. Mitä ilmeisimmin huumekauppias Eidin ja erään uhrin, afrikkalaisen Amoussoun välillä oli ollut kova riita ja afrikkalainen murhattu. Afrikkalainen oli ollut alamaailman vihaaman vasikan rakastaja. Murha koetettiin peittää polttamalla afrikkalainen. Kenties tulipalo ei edes levinnyt vahingossa koko taloon, vaan koetettiin lavastaa kaikki tuhopoltoksi (palon leviämisen nopeus ehkä aliarvioiden). Ehkä myös oli kyse iskusta vasikkaa kohtaan, joka joutui pakenemaan myöhemmin maasta. Korkeita tahoja kauhistutti kai se vaihtoehto, että kyse olisi ollut rasistisesta teosta arabien taholta afrikkalaisia vastaan. Eidin isä kutsui afrikkalaisia rasistisesti “orjiksi”. Kaiken kaikkiaan asukkaat salailivat selvästi jotain alusta lähtien. Eid ja isä keksivät naurettavan tarinan saksalaisesta Molotovin cocktailien heittelijästä, sillä paikalta ei ollut löytynyt jäänteitä sytyttimistä yms sirpaleita. Tämä rasismi ja em. asianajajien laiton toiminta tietysti salattiin menestyksellisesti julkisuudelta. Myös monta seikkaa, kuten myös tärkeä osuus Eidiä vastaan todistaneen El Omarin todistuksesta. Myös Juhnken kirjasta. El Omarin todistuksen nojalla on selvää, että palo ei voinut alkaa ulkopuolisen tekijän vaikutuksesta. Rasismista ei siis kuitenkaan ollut kysymys, vaan tyypillisestä pienrikollisten alamaailman kahinoinnista. Brittiläinen paloekspertti Ide totesi togolaisen Sylvio Amoussoun kuolleen ennen polttamistaan ja ruumiin olleen tyypillinen bensiinipolton tuote muihin uhreihin verrattuna. Eid vapautettiin lopulta todisteiden puuttuessa eikä suinkaan selvästi syyttömänä. Kuitenkin oikeudenkäynneistä pidettiin sivussa esim. edellisen kaltaiset  ruumiinavaukset. Myös lanka, joka löytyi Amoussoun ruumiin ympäriltä ja jollaista ei ollut talossa. Eidin syyllisyys on selvä henkilölle, joka osaa laskea 2+2=4. Silti vasemmisto ja vihreät ovat jo yli 15 vuotta julistaneet todisteiden mukaan muualla olleet nuoret syyllisiksi ja Eidin syyttömäksi poliittisin perustein. Juuri Saksassa eräs vihreä poliitikko ehdotti syyllisyyden siirtämistä “zwickaulaisen terrorisolun” syntilistalle. Voiko olla alhaisempaa ja rikollisempaa sekä typerämpää oliota ja koko ryhmän osalta samat sanat? Suomessa vastaavat väittävät esitettyjä tosiasioita salaliittoteorioiksi.

Siis noin hirveä teko ei saanut paljastua muuksi kuin rasistiseksi rikokseksi, varsinkin kun Saksassa ei oikeasti ole mitään hirviömäisiä tekoja rasististen ja fasististen järjestöjen taholta tehty, vaan kaikki on valhetta. Myös ja tietysti jo ensi kuulemalta Zwickaun terrorisolu ja siihen liittyvät todistamattomat valheet. Mediaa seuraava jäi käsitykseen, että Lyypekin teko olisi ollut todennäköisesti rasistinen ja saksalaisten tekemä. Eidin huume- ja rikollistaustasta on vaiettu ja tyypilliseen tapaan hänet on julistettu ihanneihmiseksi. Tämä versio on pyörinyt medioissa satunnaisesti, jos asiasta on tarvinnut mainita. Mainittakoon, että Eidin ja tämän veljen keskusteluita on paljastettu myöhemmin Die Welt am Sonntag-lehdessä. Veli on ilmoittanut “saaneensa kaikki talon asukkaat vaikenemaan asioista.”. Eid itse on vaikeroinut lukeneensa Koraania ja tajunneensa virheensä, tajuavansa sen, mitä oli tehnyt talossa. Hän pyysi moneen kertaan jumalaa antamaan tekonsa anteeksi. Myös keskusteluissaan isänsä kanssa. Eid oli itsekin suhtautunut rasistisesti afrikkalaisiin ja pelännyt vankilassa näiden kostoa. Oli kyse jostain huumesodasta ja em. pikkurikollisetkin olivat käyneet tuossa vastaanottokeskuksesssa huumeita ostamassa, minkä vuoksi heitä epäiltiin ensin ja sitten yritettiin väkisin syyllisiksi rikollisten johtaman yhteiskunnan  taholta. Se käytti poliittisesti hyväksi 8 uhria vaatinutta tulipaloa ja vapautti selvän murhaajan. Se yritti vielä lavastaa syyllisiksi ja vuosiksi vankilaan neljä syytöntä nuorta, joiden päät vielä ajeltiin lyhyiksi pidätyksen jälkeen “oikeistolaisen” vaikutelman aikaansaamiseksi.  Vastaavanlainen surullinen tapaus on syytä mainita. 1997 paloi turkkilainen nainen ja tämän kaksi tytärtä. Kaksi muuta tytärtä sai pahoja palovammoja. Poliitikot ja yleinen mielipide syyttivät heti rasistisia murhaajia, vaikka sellaisia ei ollut vielä ensimmäistäkään löytynyt Saksassa siihen mennessä. Perheenisä Aziz oli hetken median tähti ja Turkin ulkoministeri julisti turkkilaisten pysyvän siellä, minne he kerran ovat asettuneet. Hänen mukaansa heitä yritettiin nyt polttaa, kun heitä ei oltu pystytty ajamaan pois. Pian media hiljeni, koska perheenisä Aziz pidätettiin. Vain National Zeitung kertoi lukijoilleen, kuinka kaikki oli tapahtunut. Mallikelpoinen perheenisä olikin alati vaimoaan ja tyttäriään pahoinpitelevä juoppo, joka oli bensiiniasemana kuvanauhoja myöten selkeästi syyllinen tekoon. Hänet oli nähty kanistereineen itse teossa. Hänellä oli mittavat pelivelat ja hän tapaili toisia naisia. Kun vaimo uhkasi erolla, talousvaikeuksia pelkäävä mies ajatteli tienata vakuutusrahat sytyttämällä talonsa ja syyttämällä teosta “äärioikeistolaista” aavetta. Hän hirttäytyi tutkintavankeudessa. Yksi hirveä tulipalo sattui turkkilaisten asuttamassa vuokratalossa helmikuussa 2008. Tuolloin myös kuoli useita ihmisiä ja 60 loukkaantui. Itse pääministeri Erdogan osallistui valtavaan kampanjaan ja paljon puhuttiin äärioikeistolaisuudesta. Pian kuitenkin ilmeni, että palo oli aiheutunut siitä, että talon sähkö oli otettu laittomasti korkeajännitejohdosta ja tämä oli johtanut tulipaloon kellarissa. Tulipaloa ei ollut huomattu ajoissa. Paljon omaisia menettäneet lapset olivat ensin horisseet jotain äärioikeistolaisista. Erdogan vei samana vuonna Saksassa käydessään pohjan multikulti-intoilijoilta, sillä hän veti selvän linjan siitä, mitä se tarkoittaa. Hän kehotti Saksassa puhuessaan turkkilaisia pysymään turkkilaisina ja säilyttämään kielitaitonsa ja vetosi, ettei heistä koskaan tulisi saksalaisia. Saksan kieli oli syytä opetella rinnalle.

Seuraavaksi itäsaksalaisten vastaiseen lokakampanjointiin. Heillähän kuulemma Suomen mediankin mukaan ei oltu tehty tiliä natsismin kanssa ja siksi rasismi ja kaikki synnit vaivasivat muka edelleen. Suomessakin siteerattiin kaikki uskomattomat valhepropagandat, jotka pyörivät ulkomaan medioissa ja jotka olivat saksalaisvastaisen vihakampanjan suurta jatkumoa. Tämä vihakampanja säestää Saksan kansan ja muiden kulttuurikansojen tuhoamista henkisesti ja fyysisesti ja ovat osa sitä. Irakilainen apteekkari Saad Abdulla muutti perheineen Sebnitziin 1995. Apteekkibisnes meni huonosti siellä. Vaimo Renate Kantelberg-Abdulla oli SPD-kaupunginvaltuutettu. Perheen 6-vuotias sydänvikainen poika jäi hetkesi vartioimatta ja hukkui uima-altaaseen 1997. Selvästi vainoharhainen pariskunta, etenkin nainen alkoi syytellä sebnitziläisiä etenkin apteekkibisneksensä huonosti menemisestä ja etenkin kilpailijaa poikansa murhaamisesta. Kilpailijan tytär oli äärioikeistolaisen maineessa. On selvinnyt, että nainen keräsi valaehtoisia todistuksia rappioalkoholisteilta sekä alaikäisiltä rahakorvauksia maksamalla. Asialla on saattanut olla suurempia voimia, sillä pariskunta oli hyvin köyhä, koska apteekkibisnes oli siis mennyt huonosti. Rahat ovat saattaneet tulla esim. Friedrich Ebert -säätiöltä, sillä se piti kassaa juuri tällaista propagandatoimintaa varten. Syntyi tarina 50 uusnatsista, jotka olivat pahoinpidelleet ja ties miten kiduttaneet lasta ja sitten hukuttaneet hänet. Organisoija olisi ollut kilpailevan apteekkarin tytär. Useat lehdet näkivät jutun läpi ja vasta kaikkein limaisimman hampurilaisen Bild-lehden tehtyä jutun asiasta, käynnistyi valtava mediakampanja ja häly. Apteekkari itse syytti itäsaksalaisia rasismista ja kilpailijoita reseptipetoksista. Vastaava propagandatarina oli muuten laadittu Hollannissa 1993 hukkuneesta lapsesta joka oli uimataidoton ja pudonnut veteen uimapatjalta. Todellisuudessa lasta oli yritetty pelastaa ja elvyttää. Amatöörifilmillä esitettiin elvytystoimien jälkeen leikattu kuva läsnä olleista ja väitettiin, että “rasistinen yleisö ei tehnyt mitään auttaakseen”. Asia on selvitetty. Nyt syytettiin kauheita saksalaisia perusmiehiä eli satoja kylpylävieraita ja itäsaksalaisia erityisesti, jotka eivät olleet puuttuneet “natsiterroriin”, vaan katsoneet passiivisina sivusta. Sebnitz muodostui maailmankuuluksi natsikaupungiksi, jonka asukkaat olivat siis mitä alhaisimpia moraaliltaan. Tämä kuvottava kampanja on kirjailijan mielestä saksalaisen sodanjälkeisen median Waterloo. Se oli niin naurettava ja alhainen. Vuonna 2000 kampanja vasta pääsi vauhtiin ja se liittyi Schröderin sisäpoliittisiin paineisiin. Hän oli myös juuri julistanut “hyvien ihmisten kapinan” erään synagogaan tehdyn hyökkäyksen johdosta. Tämä teko tuntui hieman lavastetulta, sillä se käsitti kahden polttopullon iskennän tiiliseinään. Teosta jäivät kiinni hieman myöhemmin kaksi maahan muuttanutta musliminuorta. Tarvittiin jotain uutta. Uusi “lapsenmurhajuttu” sattui juuri sopivasti ajankohtaan, jolloin NPD-puolue julkaisi vastalauseensa sen kieltämistä koskevaa hanketta kohtaan. Ilmeisesti “lapsenmurha” jonkun natsijoukon taholta oli syy kieltää puolue ja lopettaa kaikki muukin ikävä asia maasta? Lapsi uhrina vetoaa tutkitusti kaikkein eniten yleisöön, minkä vuoksi kai USA 1991 lavasti tunnetun keskoskaappien tyhjennyksen suurlähettilään tyttären suuhun (esiintyi kuwaitilaisena sairaanhoitajana). Viimein useiden pidätysten ja kuulustelujen jälkeen todettiin todistajia lahjotun ja alaikäisten todistajien toistaneen valheita, vaikka eivät olleet olleet edes paikkakunnalla jne. Apteekkarit muuttivat takaisin länteen, jossa jatkoivat vihamiestensä mustamaalausta ja pysyivät tarinoissaan. Jopa Bild-lehden oli julkaistava oikaisu, jossa todettiin koko jutun olleen keksittyä. Näin oli vuosi kaiken jälkeen tehtävä ja tämä oli poikkeuksellista. Ilmeisesti asia oli herättänyt suuttumusta ja itäsaksalaisen pikkukaupungin asukkaat olivat osoittaneet mieltään ja kylteissä mainittu USA:n itärannikon sekä Wiesenthalin mielipidediktatuurin paljastamisen tarve. Itäsaksalaisten haukkuminen on kylläkin jatkunut  tämän oudon tapauksen jälkeen. Liberaaleissa keskusteluissa voidaan mennä jopa niin pitkälle, että vaaditaan keskitysleirejä tms entisen DDR:n alueelle eli ilmeisesti maassa ei kukaan edes ihmettele, jos EU alkaa siirtää erinäisiä “äärioikeistolaisia” keskitysleireille ja heitä alkaa kadota. Kuten Suomessa, ei kiihottamine kansanryhmää vastaan yms. pykälät suojele valtaväestöä. Oikeustapaukset ovat osoittaneet, että saksalaisia, saksalaisia naisia, toisen maailmansodan saksalaisia sotaveteraaneja ja saksalaisia kristittyjä saa vaikka kuinka häväistä ja loukata sekä heitä kohtaan harjoittaa vihakiihotusta. Lista ei yhtään yllätä. Saksan mediassa on kirjoittamaton laki kuten koko yhteiskunnassa: “Kuka puhuu, on kuollut mies”. Kun kohu oli päällä, eräs kirkonmies joutui eroamaan, kun oli todennut, että äiti ei huolehtinut pojastaan ja vartioinut häntä tarpeeksi. Hans Jürgen Syberberg, joka tuosta laista oli puhunut (sodanjälkeisen Saksan vaikenemisesta ja voittajien nuoleskelusta ym. alistumisesta), erotettiin tietysti ja teilattiin mediassa julkisesti lakinsa mukaisesti, kuten Eva Herman ja monet muut liian itsenäiset ja suulaat.

Mügelnin tapauksessa media ym. eivät peräytyneet. Seitsemän juopunutta paikkakunnalla kauppiaina toiminutta sikhit ilmestyivät juovuksissa eräässä kaupungin juhlatilaisuudessa tanssitelttaan pikkutunneilla häiriköimään. Yhtä ikääntynyttä herraa potkaistiin ja naisia halvennettiin solvauksin. Kyseessä on 5000 ihmisen paikkakunta Saksissa ja tapahtumat sattuivat 19.8.2008 vastaisena yönä. Kun eräs juhlija vaati heitä käyttäytymään, yksi sikhi rikkoi pullon ja uhkasi sillä. Seuranneessa kähinässä yksi saksalainen sai vakavan vaurion rikotusta pullosta. Toinen loukkaantui nivusiin vähemmän hengenvaarallisesti, mutta joutui niinikään sairaalaan. Kolmatta viillettiin selkään. Kun sikhit nyt joutuivat tämän kahakan seurauksena vetäytymään lähellä olleeseen pizzeriaan ja yrittivät siellä koota apuvoimia, tapahtumat aiheuttivat kaksi viikkoa jatkuneen mediakampanjan, jossa syytettiin erittäin karkealla tavalla ulkomaalaisia kohtaan tunnetusta vihamielisyydestä kaikkia saksilaisia ja etenkin Mügelnin asukkaita. He joutuivat kokemaan vaikeimman kautta, että  “rikolliskansaan” kuuluvalla ei ole mitään oikeutta puolustaa itseään maahanmuuttajien hyökkäyksen sattuessa. Tämä kampanja aiheutti tosin sen, että koko Saksin mielipidemittauksissa NPD nousi kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Kesäloman täytteeksi kai aiotusta vaahtoamisesta muodostui viimein koko maailmanlaajuinen vihakampanja, jonka aikana kaikki vastavirtaan koettaneet harvat äänet joko vaiennettiin tai sitten niiden esittäjät joutuivat teilatuiksi mediassa kaupungin pormestarin tapaan. Vastaavaan aikaan marokkolaiset ja turkkilaiset huligaanit hakkasivat 11 saksalaista opiskelijaa seipäin sairaalakuntoon. Tuosta rasistisesta hyökkäyksestä ei juuri puhuttu. Joko maahanmuuttajatausta salattiin tai koko juttu kuitattiin eufemismein. Tässä tapauksessa yritettiin myös vierittää syytä juhlineiden nuorten opiskelijoiden niskaan ja väittää aloittajaa epäselväksi tai että ulkomaalaiset olisivat voineet oikeutetusti tuntea suuttumusta Mügelnin tapausten johdosta. Kuitenkin siellä oikeasti olivat ulkomaalaiset aloittajia, kuten tässäkin uudessa Bad Godesbergin tappelussa, jossa mamuhuligaanit olivat riehuneet. Ei liene yllätys, että vakavat vammat tuottaneet ulkomaalaiset selvisivät kaikesta ilman mitään syytteitä (Mügelnin tapaus). NPD on näissä asioissa ansiokkaasti puolustanut saksalaisia ja tehnyt esim. osavaltion ja liittovaltion parlamenteissa tiukkoja kysymyksiä valtaa pitäville. Ei ihme, että puoluetta ollaan kieltämässä ja kai samalla kertaa muita kansallista linjaa edustavia puolueita ja ilmeisesti monia ajatuksia lisää. Tällä puolueiden kieltämisellä pakotetaan kaikki saksalaiset internationalisteiksi eikä siis kansallista etua ole lupa ajaa tai esim. Saksan kansan kokemia vääryyksiä tuoda esiin. Näin myös vältytään kansallisten etujen ajamisen rahoittaminen valtion varoista.

Helmikuun 13. päivän ilta Gubenissa 1999. Afrokuubalaiset ovat nahistelleen saksalaisten kanssa ja jahdanneet yhtä tanssiklubille, jossa olivat puukottaneet tätä. Toverit olivat lähteneet kostoretkelle, jolloin tekijä oli koettanut paeta lasioven läpi ja kuollut verenvuotoon. Poliisin mukaan kyseessä ei ollut rasismi, vaikka saksalaiset olivat skinheadeiksi laskettavia. Pikemminkin normaalista humalaisten nujakoinnista. Tutkinta osoitti, että kuubalainen oli jostain syystä paennut lasioven läpi, vaikka kostajat olivat olleet satojen metrien päässä. Media ja poliitikot antoivat tapahtumista eri kuvan oikeusviranomaisten salailunkin vuoksi. He vaikenivat kuubalaisten rikollisesta taustasta ja huumebisneksistä. Myös siitä, että uhria oli odottanut oikeusjuttu raiskauksesta ja että hän oli saanut viiden eri henkilöllisyyden kautta rahaa viiden paikkakunnan sosiaalivirastosta. Lisäksi hän oli maassa laittomasti. Kuolevan miehen toveri oli paennut taksilla yrittämättä pelastaa uhria. Ilmeisesti hänellä oli paljon salattavaa. 81 päivää kestänyt prosessi oli mediaspektaakkeli. Sen kuluessa esitettiin mielenkiintoisia valituksia Saksan johtavilta viranomaisilta, joiden mielestä oli ikävää, että äärioikeistolaisten syytettyjen asianajajat saivat käyttää kaikkia oikeusvaltion tarjoamia mahdollisuuksia asiakkaittensa puolustamiseen ja että jutut näin venyivät kohtuuttomasti. Näin siis esim. presidentti Thierse kesken prosessin, johon hän myös otti kantaa pitäen asiaa selvänä ja ihmetteli, miksi oikeus ei saanut juttua valmiiksi. Hän tunsi asiat vain pintapuolisesti ja sitäpaitsi juttu venyi todistajien, asianomistajien ja paikkakunnan vaihdosten suuren määrän takia. Todellisuudessa turhiin rasistioikeudenkäynteihin ja -tutkimuksiin käytettään kohtuuttomasti voimavaroja, kuten Sebnitzin esimerkki osoitti. Järjestäytyneen rikollisuuden tutkintaa puolestaan ei sallita. Kaikki tapahtuu ylhäältä tulleiden määräysten mukaan. Jalkapallon MM-kisojen alla koomaan vajonnut etiopialainen lääkäri on toinen esimerkki, kuinka juopuneiden välisestä kahakasta saatiin poliittinen itseruoskintanäytös ja myös näytösoikeudenkäynti kahta saksalaista vastaan vain sen vuoksi, että he olivat saksalaisia. Lääkäri Mulugeta oli todistetusti humalassa ja häiriköinyt ympäri kaupunkia. Hän oli haastanut riitaa yöllä kadulla toisen juopuneen kanssa ja aloittanut tappelun huonoin seurauksin. Media ja viranomaiset eivät kiinnittäneet huomiota vastaaviin tapauksiin, joissa saksalaisia oli kohdeltu kaltoin, yksi tapaus vain kahta päivää myöhemmin. Vain etiopialaisen pahoinpitely saattoi vaaraan yleisen järjestyksen. Väkisin nostettiin syyte laihoin perustein kahta saksalaista vastaan, jotka saivat vapauttavan tuomion. Toista syytettiin siitä, ettei ollut mennyt väliin. “Hyvät ihmiset” olivat keränneet 50 000 euroa Mulugetan hyväksi, kun hän oli valehdellut taloudellisen tilanteensa. Hän oli myös perustanut äärioikeistolaisten uhrien tukiyhdistyksen, joka pian hajosi riitoihin.

3.11.2007 Mittweidassa sattui 25. tapaus, jossa syytettiin äärioikeistolaisia hakaristin viiltämisestä kasvoihin. 24 aikaisempaa olivat paljastuneet säännöllisesti huomionkipeiden tai mielisairaiden ihmisten valheiksi ja he olivat osoittautuneet itse hakaristin viiltäjiksi. Nyt eräs 17-vuotias ammattiopiskelija Rebekka K väitti neljän uusnatsin viiltäneen häneen hakaristin, kun hän oli yrittänyt puolustaa pientä lasta, jota he olivat kiusanneet. Tytön henkisen tason ja koko tarinan valheellisuuden huomasi heti siitä, että hän väitti rikollisten takeissa lukeneen “NSDAP”. Tällaisen tunnuksen esittämisestä heidät olisi tuomittu vankeuteen ja tietysti riskin ottajia saattaisi olla, mutta on erittäin epäuskottavaa, että kukaan viitsisi aatteellisesti kantaa sellaisen tunnuksen omaavaa vaatekappaletta. Kovin utuiset käsitykset maailmasta tuntui sankarittarellamme olevan. Ihmeellistä oli, että tyttö ilmoitti kaiken poliisille vasta 9 päivää väitetyn tapauksen jälkeen. Mutta media ja poliitikot käskivät poliisia pidättämään epäillyn toisensa jälkeen ja lähettämään kiertokirjeitä seudun asukkaille, sillä vilkkaassa kaupungissa välikohtauksen olisi pitänyt tulla useiden henkilöiden todistamaksi. Parvekkeilta tai kadulla ohikulkijoilta. Yhtään todistajaa ei koskaan löydetty, joten tiedustelupalvelut tai poliitikot eivät kuitenkaan tarpeeksi innostuneet asiasta. Sivulliset itäsaksalaiset asukkaat saivat tosin rasistisyytöksiä taas ja Rebekka K nousi yhteiskunnan sankariksi. Oikeuslääketieteelliset tutkimukset tosin hieman myöhemmin osoittivat, että tyttö oli viiltänyt itse hakaristin. Jo poliisin epäilyjen tultua julki kiirehti pääasiassa demarien ja vihreiden pyörittämä 1300 rasismia vastustavan yhdistyksen ja järjestön kattojärjestön edustaja Cornelia Sonntag-Wolgast luovuttamaan kaikessa kiireessä siviilirohkeuden osoituksen johdosta sankarittarelle myönnetyn kunniapalkinnon. Palkinnon luovutustilaisuudessa Wolgast lisäsi, että “me uskomme sinua Rebekka”.  Kun poliisi alkoi epäillä Rebekkaa petoksesta ja kritiikkiä oli kuulunut, Wolgast vastasi puolustuksekseen, että “syyttömyysolettama koskee myös Rebekkaa”. Kirjailija itse oli yrittänyt soittaa Cornelialle, kun oli kuullut tämän aikovan luovuttaa tällaisen palkinnon selvälle petkuttajalle. Poika olivstannut puhelimeen ja pian sulkenut sen. 14.11.2008 Rebekka K tuomittiin 40 päivän yhdyskuntapalveluun petoksestaan.

Väärän lipun alla ovat ahkeroineet myös tavalliset puolueet, ammattiyhdistysläiset ym.. 19.11.2008 äärivasemmistolaisella (Freien Nationalisten Siegerland) sivustolla ylpeiltiin siitä, kuinka 19.11.1968 NPD:n puoluekokousta Siegenissä terrorisoitiin piirtelemällä hakaristejä alueen ympäristöön. Tällä pyrittiin herättämään mielikuvaa, että puolueen kannattajat olisivat piirtäneet ne. Puoluekokousta terrorisoitiin ja häirittiin monella tapaa. Paikalle Siegerland -halliin pyrkineitä pahoinpideltiin seipäillä rikollisjoukkioiden toimesta jopa sairaalakuntoon Saksan lehdistön silmien edessä. Jengien jäsenille kustannettiin ay-liikkeen puolesta ateria ja 50 DM päiväpalkka. Pahoinpitelyihin osallistuneet järjestivät eräänlaisen veteraanitapaamisen terroristisen toimintansa 40-vuotispäivänä. Paikalle saapui 150 silloista vandaalia. Tapaamisen organisoivat historioitsija Dieter Pfau Siegenin yliopistostaja paikallinen SPD-vaikuttaja Loke Mernizka. Eräs veteraani kertoi ylpeästi maalanneensa hakaristejä alueen asukkaita äärioikeistolaisuuden vaarasta varoittaakseen. Hänen mottonsa oli “piirretään hakaristeja oikeistoa vastaan”. Loke kertoi, että tuolloin oli tyypillistä käyttää nyrkkejä toisinajattelijoita vastaan. Tällaisten ihmisten mukaan äärioikeistolaisuus (mitä sillä tarkoitetaankaan) “ei ole mielipide, vaan rikos”.

Passaun poliisipäällikkö Alois Mannichl oli jo ennen todella kammottavia tapahtumia vuonna 2008 ollut isänmaallisten voimien vainoajan maineessa. Siksi hän valvoi tarkasti Friedhelm Bussen hautajaisia. Todellinen patriootti Busse oli liittynyt 15-vuotiaana vapaaehtoisena SS-panssaridivisioona Hitlerjugendiin ja taisteli vuoden 1944 lopusta huhtikuuhun 1945 panssarijääkärinä liittoutuneita vastaan. Testamentissaan hän oli toivonut tulevansa haudatuksi valtakunnan lipun alla. Toivomus täytettiin, mutta kolme päivää myöhemmin Mannichl avasi haudan kaupungin valtionsyyttäjän käskystä ja poisti lipun. Tämän sikamaisuuden jälkeen Mannichlin mukaan seuraavana päivänä eräs kuumapää oli soittanut ovikelloa ja julistanut hänen mentyä avaamaan, että oli häväissyt heidän toverinsa ja sitten saanut puukosta kaksi hengenvaarallista iskua. Tällaista luulisi kyllä tapahtuvan tuollaisten tekojen jälkeen, mutta pian alettiin ihmetellä, miksi poliisipäällikkö pääsi jo muutaman päivän kuluttua sairaalasta ja kuinka hänen vammansa tuntuivat hyvin liioitelluilta (ensi ilmoitusten mukaan toinen isku olisi osunut kahden sentin päähän sydämestä). Toisten tietojen mukaan iskut olisivat osuneet vatsaan. Hyökkäys olisi tapahtunut 13.12.2008. Poliisin tutkimusten perusteella poliisipäällikköä oli haavoittanut talon kakkuveitsi, joten teko on melko varmasti osa vihakampanjaa, joka vain alkoi uskomattomalla haudanhäpäisyoperaatiolla. Kuinka ihmeessä tunkeutuja esittelisi asiansa ja kävisi 52 -vuotiaan vahvan poliisipäällikön taloon ja ottaisi kakkuveitsen ja iskisi sillä poliisipäällikköä? Piparkakkuveitsi olisi ollut piparkakun vieressä talon sisäänkäyntitilassa (Lebkuche, Lebkuchenmesser, onkohan oikein käännetty?) . Veitsestä ei löytynyt sormenjälkiä eikä leikkausjälkiä. Mediakampanjat kuitenkin velloivat ja jo tuolloin NPD-puolueen kieltämisen lisäksi vaahdottiin “terroriverkostosta” ja terrorin suosimisesta tai kasvualustasta/satamasta. Lisäksi väitettiin teon olleen pahempi kuin yhdenkään RAF-iskun. Pidätykset seurasivat toisiaan mediakohun hitaasti laskiessa. Eräs pidätys tehtiin poliisipäällikön rouvan vihjeen perusteella. Väitetty uhkailija oli uhkailun hetkellä pidätettynä ja miksi hän olisi kertonut nimensä? Ilmeisesti rouvaa oli painostettu. Tapaus oli yhä selvittämättä kirjan mennessä painoon.

Dresdenissä siis murhattiin pommituksilla 135 000 – 350 000 siviiliä. Saksan vasemmisto on järjestänyt mielenosoituksen, jossa kiitettiin pommituksesta Harrisia ja liittoutuneita. Iskulauseissa ja panderolleissa pyydettiin pommitusten uusimista, Saksan pyyhkimistä maailmankartalta ja vedottiin Israeliin, koska Saksa yhä oli olemassa. Myös Morgenthauta ylistettiin. Myös vaadittiin Saksan pommittamista atomipommeilla. Tämä oli myös tavallaan vastamielenosoitus surumarssijoille helmikuussa 2004. Saksan viranomaiset eivät nostaneet syytettä (alussa oli puhetta eriarvoisuudesta, kun saksalaisvastaista vihakiihotusta ja saksalaisten kansanmurhan ylistämistä  ei rangaista.) Ilmeisesti määräykset sekä mielenosoitukseen että tuomioistuimille olivat tulleet suoraan maailman eliitiltä. Saksalaisia on häväistävä koko ajan kymmeniä vuosia kestävän tuhoamisprosessin aikana. Myös se, että Saksan poliitikot ja media kampanjoivat aina niin naurettavilla tavoilla ja että kaikki valheet ym. ovat niin naurettavia, on varmaankin osa saksalaisten ja kaikkien muidenkin häpäisyä ja merkki pohjattomasta vihasta. Kaiken valehtelun luulisi voivan tehdä uskottavamminkin kuin mitä esim. tässä kirjassa on kuvattu. Tietysti vihreät ja vasemmisto ovat tuollaisia, kuten poliitikot ja koko Saksa ja maailma siksi, että suuri valta pakottaa kaikkeen. Tämä on yleisempää kuin kaiken uskominen tai edes osan. Kaikista tehdään paitsi typeriä, niin myös moraalittomia ali-ihmisiä pikku hiljaa. Opportunismi muuttuu koko ajan enemmän peloksi ja kauhuksi ja orjuudeksi. Tuollaisista mielenosoittajista kyllä voisi kyllä todeta, että “äärivasemmistolaisuus ei ole oikea mielipide ja vakaumus, vaan rikollisuutta”. Ainakin tällaiset kyltinkantajat ovat terroristeja, jotka ilakoivat sillä, että saksalaisten miljoonien siviilien kansanmurha on tapahtunut ja että juuri sitä saa jopa juhlia.

Vuonna 1989 ilmestyi liittokanslerinvirastosta kirja “Taloudellisia ja yhteiskunnallisia näkemyksiä Saksan tulevaisuutta varten”. Kyse oli puolittain virallisesta asiakirjasta ja se oli laadittu ministeri Schäublen määräyksestä. Kirjoittaja oli tuolloinen kansantaloustieteen professori Bert Rürup Darmstadtin teknillisestä yliopistosta eli ns talousasiantuntija ja -visioija. Kirja paljastaa monen lausuman ohella Saksan vallan huipulta suoraan ja avoimesti, millainen kohtalo Saksalle oli luvassa. Kuten kovasti juuri päivän lehdet julistavat nyt talouskriisin aikana ja myös luonnonsuojelijat sekä eliitti heidän takanaan myös “luonnonvarojen riittävyyden, saastumisen ja ilmastonmuutoksen” vuoksi, myös tuossa kirjassa haluttiin kovasti, että Saksan elintasoa tulisi alentaa ja hyvinvointia siis kaventaa. Väestön ikääntymisen vuoksi se olisi väistämätöntä muutenkin. Väestön määrää, etenkin kotoperäisen olisi vähennettävä ja suosittava kaikin keinoin syntyvyyden pienenemistä. Samalla oli saatava maahan palhon ulkomaalaisia, muka työteliäitä ja osaavia ihmisiä työvoimatarpeen vuoksi ja koska Saksasta oli tulossa vanhojen ihmisten yhteiskunta. Näin ikääntymisen vaikutukset jäisivät pienemmiksi, mutta on erikoista, miksi syntyvyyttä ei saisi suosia. Silti kirjassa visioitiin alakanttiin politiikan seurauksena maahan saapuvien ulkomaalaisten määrää. Kirjan politiikan nojalla vuonna 2030 olisi maassa 30 miljoonaa ulkomaalaista eikä 10, koska 10 miljoonaa heitä on jo nyt. Vuonna 1980 ulkomaalaisia oli 4,5 miljoonaa. Myös maahanmuuton siunauksellisuus on kirjassa varmaankin alusta lähtien valehdeltu, sillä nykyisin 2/3 maassa olevista maahanmuuttajista, laillisista tai laittomista tai passin jo saaneista on veronmaksajien rahoilla eläviä ja valtaosin työkyvyiltään vähäistä ja henkisesti melko alhaisella tasolla olevaa väkeä ajatellen kirjanpäämääriä. Löysällä ulkomaalaispolitiikalla maahan on houkuteltu keinottelijoita, rikollisia ja kouluttamatonta ainesta ilmeisen tahallisesti. Monikulttuurisuus valheet kerrataan ja visioidaan tietyn määrän saavuttaneesta monikulttuurisuuden asteesta, jonka  tultua saavutetuksi maa pystyisi absorboimaan paljon nopeammin uusia tulijoita. Tämä kirja ja muut vastaavat ulostulot ovat vain Saksan ja Euroopan maanpetturipoliitikkojen kuuliaista toimintaa oman maan väestöä vastaan. Sen vastaistahan on vähentää kaikin keinoin syntyvyyttä ja avata rajat kalliiksi tulevalle maahanmuuttajatulvalle ja todellakin satsata tähän paljon rahaa. Samalla siis terrorisoidaan heidän väkivallallaan kansalaisia ja muutenkin aiheutetaan konflikteja ja myös alennetaan asukkaiden koulutustasoa, murretaan yhteiskunnalliset ja sosiaaliset rakenteet ym. Moniko vihreä intoilija vielä uskoo, että toiminnassa olisi jokin hyvä tarkoitus? Tai muotinarrejahan he ovat ja moraalittomuuksia kai. Ilmeisesti hyväuskoisia on etsittävä alemmasta virkakunnasta ja tavallisista pulliaisista, jotka on yritetty tehdä puolestaan pienestä pitäen mahdollisimman tyhmiksi tai ainakin luottavaisiksi ja opetettu alistumaan ym. Uusi maailmanjärjestys on suunniteltu sellaiseksi, että siinä Euroopan kulttuurikansat on hävitetty vain pieniksi ryhmiksi ja maahantulijat ottaneet vallan Euroopan maissa. No ehkäpä valta on ollut koko ajan muualla ja tulijat ovat vain kuuliaisempaa massaa, joka on ikuisessa kiitollisuuden velassa hyväntekijälleen eli sionistiselle globaalieliitille. Tulijoiden edustajat toitottavat täynnä uusia aatteita, että he ottavat pikkuhiljaa vallan ja pyörittävät jo eri maita eivätkä ne tule toimeen ilman heitä. Pian väestösuhteet kääntyvät päälaelleen, koska esim. saksalaisnaiset eivät synnytä juurikaan (esim. SPD:n EU-edustaja Vural Öger). Voisi kysyä, että miksi eivät synnytä. Se on ollut tarkoituskin vuosikymmenten kasvatuksen ja poliittisten päätösten suunnitelmallinen lopputulos. Ilmeisesti hidas kehitys on liian hidas monienkin mielestä, kun kerran vuosikymmeniä mainostettu ja suositeltu rotujen välinen risteytyminen onkin osoittautunut odotettua ilmeisesti paljon vähäisemmäksi Benettonin mainoksista ym. huolimatta. Muutenkin ilmassa on suurten mullistusten ja katastrofien aavistus kansanmurhineen ja kansainvaelluksineen. Neuvostoliitoksi muuttunut Eurostoliitto saattaa tehdä melkoisia mullistuksia nopeastikin. Juurihan Eurooppaa on tuhottu ja murhattu kahdella maailmansodalla ja muita maanosia myös sodilla ja bolshevismilla. Sionistit tuntuvat vihaavan Eurooppaa yli kaiken, joten hyväuskoiset eurooppalaiset voivat joutua aivan hyvin vaikkapa totaalisen tuhon kohteiksi eikä se olisi siis mitenkään ainutlaatuista. Ilmeisesti korkea elintaso on tehnyt tavalliset kansalaiset varsin hyväuskoisiksi korkeasta koulutuksesta huolimatta. Mutta kyllä hyväuskoisuus johtajiin alkanee jo pian karista järjettömien talouspäätösten ja liittovaltiokehityksen suosimisen vuoksi. Ei vain enää mahdeta mitään. Mutta vielä Suomessa uskotaan kauniisiin puheisiin, kun periaatteet kuulostavat niin kauniilta. Todellisuudessa Bilderberg-poliitikkomme haluavat ryöstää meidät ja orjuuttaa ikuiseen velkaorjuuteen puilla paljailla isäntiensä käskystä, antaa kaiken vallan Suomen ulkopuolelle ja vapaan oikeuden verottaa Suomesta kaikki irti lähtevä. Luonnonvarat annetaan Suomen ulkopuolelle ilmaiseksi ja kaikki muukin kansallisomaisuus, firmat jne. Suomen väestö aiotaan myös vaihtaa ja saada myös Suomeen mellakoita. Kansallismielisyys ja kaikenlainen toisinajattelu julistetaan rasismiksi ja natsismiksi ja pian on keskitysleiri täälläkin heitä varten, ellei sitten panna antifasistit ja mamujengit riehumaan ensin ympäri maata.

Pelkkää pahaa he haluavat. Mikään ei ole yllätys, vaan kaikki on suunniteltua. Erään CIA-selvityksen mukaan Eurooppaa uhkaa sisällissota 12 vuoden kuluessa. Moniin kasvukeskuksiin syntyy alueita, joita ei pystytä hallitsemaan. Moniin eurooppalaisiin suurkaupunkeihin, Saksasta Dortmundiin, Duisburgiin, osiin Berliiniä, Reinin-Mainin alueelle ja Stuttgartin osiin, Hampurin esikaupunkeihin ja osiin Ulmia jne. Maahanmuuttajat alkavat muodostaa omia alueitaan ja torjuvat kaiken ulkopuolisen puuttumisen aseiden voimalla viime kädessä. Osaksi tästä syystä nykyinen EU tulee hajoamaan. Myös osat Ruotsista ja Tanskasta muuttuvat täysin hallitsemattomiksi ja vajoavat anarkiaan. Syynä ovat maahanmuuttoaallot ja tulijoiden haluttomuus sulautua uuteen kulttuuriin (jota Rürup väitti itsestäänselvyydeksi, vaikka asia oli varmasti jo tiedossa). CIA laskee vakavat nuorisolevottomuudet Ranskan esikaupunkialueilla, Tanskassa, Hollannissa ja Lontoon mellakat näiden levottomuuksien ja sisällissotien ensimmäisiksi merkeiksi ja alkusoitoksi. Tulijoiden lasten rikollisuus kasvaa räjähdysmäisesti ja tulee ylittämään maiden sosiaalijärjestelmien kyvyn pitää väestöryhmät rauhallisina. Tällaista kehitystä ei tarvitse tiedustella CIA:lta, sillä siitä puhutaan jo yleisesti ja se on kaikkien nähtävissä. Todellisuudessa EU on USA:n eli Israelin protektoraatti ja siten CIA ja Mossad ovat näitä levottomuuksia tietysti myös aikaansaamassa paitsi ajan kanssa, niin niitä laukaisemassa (“hallitsemattomilla alueilla” voidaan sitten pyörittää Mossadin ja CIA:n eduksi järjestäytynyttä rikollisuutta luottogangsterien kanssa). Tätä ei tietenkään ole julkaistu. Poliitikot edesauttavat kaikkea. Esimerkiksi aiemmin mainittu Saksan nuorisorikollisuus ja toisaalta todellisuuspakoisen ja hysteerisen multikultiväen synnyttäminen ja mediat, jotka syyttävät jokaisesta väkivallanteosta uhria, esim. aikuista, joka on kehottanut olla polttamatta savuttomassa vaunussa, koska se on “yhdessä kaiken mamu-raukan kokeman rasismin kanssa varmasti ollut rasittavaa ja tietysti tehty rasistiseen sävyyn” ym. Sairasta. Todella sairasta. Kuka tähän kaikkeen uskoo ja on uskonut enää aikoihin??

Poliitikkojamme voidaan kutsua pan-eurooppalaisiksi. Heidän takanaan on globaali eliitti, joka valjasti jo ennen sotaa tshekkiläis-japanilaisen taustan omaavan kreivi Coudenhove-Kalergin uuden eurooppalaisuuden keulakuvaksi Hänen liikkeensä perustalle luotiin vahvan vapaamuurarieliitin kanssa uusi Eurooppa sodan jälkeen, kuten muistamme. Kaikki ajan kuuluisat nimet ovat olleet mukana, Churchill, Benesh, Masaryk ja Adenauer. Adenauer ja Benesh jo ennen sotaa, Adenauer valittiin tulevaksi yhteistoimintamieheksi ja Benesh pyöritti jo roistovaltio Tshekkoslovakiaa, joka oli globaalieliitin outo luomus Saksan vastaista saartopolitiikkaa varten. Sen kansat lietsottiin vihaamaan toisiaan ja saksalaisia ja sen avulla synnytettiin sota ja sodan jälkeen murhattiin saksalaisia siviilejä ja sotavankeja vähintään 258 000. Kirjassaan Paneuropa 1926 kreivi siis haluaa synnyttää uuden rodun eurooppalaisten tilalle, sekoittaa heidät aasialaisten ja afrikkalaisten kanssa helposti hallittavaksi, yksinkertaiseksi, mutta julmaksi roduksi. Uudeksi hallitsevaksi aateliksi kreivi näkee juutalaiset. Vapaamuurarilehdessä 9/10/1923 kreivi toistaa samat asiat. Juutalaisista hän haluaa eliittiryhmän hallitsemaan monikulttuurista joukkoa, joka myös sulautuisi uudeksi rotusillisalaatiksi. Hän myöntää, että tällainen sekoitus vain huonontaa sekoittujia, hänen mukaansa ja ajan rotuoppien mukaan myös rodullisesti eli hänen mielestään  kyseessä oli siis eurooppalaisten huonontaminen. Hän näki haluamansa kehityksen esteenä juuri eriytyneen ja luonteen omaavan, kylmyyden ym. karaiseman eurooppalaisen vaalean rodun. Hän piti siis eurooppalaisia kulttuurikansoja, etenkin saksalaisia visioidensa esteenä. Samaa ovat sanoneet kreivin hengenheimolaiset, esim. Vladimir Jabotinsky (Saksa on tuhottava, koska se on heidän nousunsa tiellä, 1932 romanialaisessa lehdessä) ja Nachum Goldmann jo kirjassaan 1915. Mielenkiintoinen on kreivin näkemys demokratiasta. Se oli hänen mukaansa vain plutokratian fasadi tuolloin (ja on vieläkin). Koska kansat eivät hyväksyisi alastonta plutokratiaa, niille on annettu muodollinen valta (tai näennäinen), mutta todellinen valta on plutokratialla. Niin republikaanisissa tasavalloissa kuin monarkistisissa demokratioissa valtiomiehet olivat vain marionetteja, kun naruista vetelivät kapitalistit, jotka sanelevat politiikan suuntaviivat, määräävät yleisestä mielipiteestä ja taloussuhteillaan ministereiden toimista. Hackert katsoo nyt olevan käynnissä eräänlainen Kolmas puunilaissota Saksan kansaa vastaan, mutta nyt se tuhotaan hitaasti talous- ja rotusodalla. Mielestäni mies on oikeassa, sillä  I ja II maailmansodat käytin oikeastaan Euroopan kansoja vastaan. Eritoten Saksaa, sillä jo julkisestikin ajateltiin Saksaa liian suureksi, jotta USA olisi voinut hallita Eurooppaa. Se pienensi Saksaa, mutta Eurooppa koki myös kovia. Morgenthau ym. olivat Euroopan talouden tuhoajia ja NL riisti sitä puoli vuosisataa. Nyt kun pakka on laitettu uusiksi, on Eurooppa tuhottava ja orjuutettava talouskatastrofeilla ja muilla keinoin. Esim. tekemällä kansoista idiootteja ja ajamalla ympäristövalheiden perusteella teollisuus muualle. Eurostoliitolla murskataan Euroopan vanha johtoasema lopullisesti. Eurooppa on selvästikin tähtäimessä. Onko Eurooppa ollut liian koulutettu ja siten kova pala? Oliko se vain nujerrettava, ennen kuin se olisi keksinyt, miten maailman asiat todella makaavat? Laitetaanko pakka vain uusiksi ja otetaan koko maailma saman  tien orjuuteen ja uuteen maailmanjärjestykseen? Olivathan Euroopan maat taskussa jo tätä ennenkin hyvin pitkälle. Aggressio on ainakin hyvin selkeää, vaikka sokeitakin vielä on ja esivaltaan luottavia.

Valheita, paljon valheita. Vanhoja ja uusia natsisatuja. Huhhuh. Joku vielä uskoo kaiken vai uskooko? Uskooko kukaan enää USA:ssa tai Euroopassa WTC-iskuihin siten, kuin niiden taustat on meille kerrottu USA:n hallinnon toimesta? Ei varmaan, vaan nyt on vain saatu kaikki tottelemaan. Vasemmiston surkeuden vuoksi juuri tätä natsisatua, uutta ja vanhaa on opittu myötäilemään  ja esivallan höpötykset toistamaan, koska kukaan ei juuri opeta toisenlaista suhtautumista ja ne muut on leimattu kauheiksi rasisteiksi, äärioikeistolaisiksi ja fasisteiksi. Kerta kaikkiaan syntiseksi, vaikka virallisen politiikan toistelu ei luulisi enää edes kuulostavan järjelliseltä ja uskottavalta (Miksihän Ylikarjanmaakaan ei ole kirjoittanut tästä Zwickau-jutusta ja yleensä aiheesta?). Onko niin vain tehtävä? Onko se vain opittua eikä osata itse olla muuta? Suomessa sentään voi olla toistaiseksi muuta vai voiko edes kauaa olla Israelin harhauttama perussuomalainen tai Halla-ahon seuraajaksi petkutettu hommalainen idiootti? Mitenkä sattuikaan, että vastavoimaksi rakennetaan täysin rajoittunutta ja harhaan johtavaa sionistista saastaa? Ei täällä tunnu järki juhlivan ja kaikki tuntuvat olevan sokeita esim. juuri sionismin suhteen ja opetettu olemaan ajattelematta mitään muuta kuin valmiiksi pureksittua paskaa. Kun katselee Suomen median keskustelupalstoja ja blogeja, niin huomaa, että juuri kukaan ei koskaan puhu sionisteista avoimesti. Kaikki siellä jauhavat jotain opetettua mielipidettä ja täysin valheellisia juttuja eri historian tapahtumista. Israelia ja juutalaisia ylistetään ja kehutaan kaikin (yhteiskunnan suosimin ja mallikelpoisin) tavoin, jos nyt ei sitten vasemmistotyyliin esitetä kohteliasta kritiikkiä. Takaisin siis suunniteltuun loppukaneettiin. Saksan uusi suuri petkutus on satu Zwickaun terrorisolusta. Eihän tuollaista paskaa voi kukaan ottaa vakavasti. Kuinka kaikki täälläkin puhuvat näistä murhista median nuotilla, vaikka kaikki on vielä naurettavampaa valehtelua kuin WTC-iskut tai jopa Bin Ladenin teloitus (jos yleensä puhuvat. media toistaa Saksan hallinnon valheet). Ilmeisesti em. syistä. Olenko natsi, kun sanon, että tuotakaan solua tuskin on ollut ja että Saksan mediassakin myönnetään kaikkien olleen tekemisissä Verfassungschutzin kanssa? Ainakin vähän aikaa sitten sanottiin, että solun jäsenistä kaksi sai surmansa ja yksi ei puhunut mitään (nainen) ja että poliisi olisi muka löytänyt kaikenmaailman videoita ja muita selviä tunnustuksia. Satoja murhia vuosien aikana ja Verfssungschutz ei ole nähnyt mitään ja kaikki tuli puskista? kaikki selvittämättömät murhat on julistettu kolmikon tilille ja tietysti epäiltyjä auttajia ja suosijoita tulee koko ajan lisää. Mutta kansa ihmettelee, esim. miksi joku selvä asia kylässä, jossa kaikki tunsivat toisensa ja jossa tiedettiin asiat, kuinka ne olivat, yhtäkkiä olisikin kaikkien huomaamatta ollut paljon äärioikeistolaista toimintaa. No media valehtelee päivittäin ja vaahtoaa, kuinka NPD koostuu suurin piirtein pelistä murhaajista ym. Tietysti on ollut muka puolueen jäsen mukana tai jopa johtohahmo. Uskokoon ken haluaa. En enää pysty seuraamaan saksalaisia tv-kanavia. Kaikki on niin uskomattoman törkeää ja vastenmielistä. Vammaista ja alhaista. Olisi ensin näytettävä toteen yksikin murha ym. Ja todisteet tekijöistä. Kaikesta huomasi heti, että se on 100 % valhetta. Silti joka päivä palopuheita, toisinajattelijoiden solvaamista ja uhkailua, satuja ja taas satuja. Jos NPD-jäsen olisikin tehnyt rikoksen, se ei oikeuttaisi mitenkään kieltämään puoluetta. Puolue ajaa kansallisia etuja ja vastustaa maahanmuuttoa. Se on maahanmuuttokriittinen. Sitä ei voi mitenkään liittää mihinkään rikolliseen tai väkivaltaan. Jos puolue kielletään, oikeusvaltion viimeisetkin rippeet katoavat. Kaikesta päätellen puoluetta ollaan kieltämässä ja totalitärismiä luomassa. Europol on jo perustettu suurin valtuuksin ja mitä ilmeisimmin Eurostoliitto ja KGB siis tulevat. Puolueita kielletään ja kirjallisuutta. Sama meno tulee tännekin. Talouskatastrofilla vain kiihdytetään pakkokeinoja. Yleinen moraali luhistuu entisestään ja yhteiskunta pakottaa ihmiset vajoamaan osaksi saastaa. Meistä tehdään mitä viheliäisintä roskaväkeä ja rottia. Pakolla.